Näytetään tekstit, joissa on tunniste venekoira. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste venekoira. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Veneilykesä on täällä

Viikonloppu oli keväisen lämmin. Eiköhän se kesäkin sieltä tule, vaikka tähän astinen kevät on ollut kolea. Tänään laskettiin paatti veteen, ja oikeastaan meillä oli syytä juhlaan; tämä oli Juanitan 20. veteenlaskuvuosi.
©RH Pihka rentoutuu laiturilla
©RH Katlan paikka auringossa
Teimme illalla pienen veneretken koko perheen voimin. Koirat viettivät matkustusajan kannella, ja evästauon ajan saivat köllötellä kalasataman ammattikalastajien laiturilla. Järkytykseksemme Pyhämaan kalasataman vierasvenelaituri oli talven aikana uponnut! Onneksi huomasimme veden pinnan alla uhkaavan vaaran ennenkuin törmäsimme siihen. Toivottavasti vaarallinen laituri korjataan pian kuntoon, koska nyt sitä ei juurikaan havainnut poukamaan tullessa.
©RH Pihka ja Katla veneen kannella
Kesän ensimmäinen veneretki on nyt takana. Kylmäähän tuo merivesi vielä on, vaikka näinkin muutamia mökkiläisiä uimassa rannoillaan. Me vain haistelimme merituulia ja saimme kasvoille (kuonoille) suolaisia pärskeitä.

perjantai 13. toukokuuta 2016

Veneilykauden aloitus

Vene laskettiin veteen tiistaina. Eilen olimme koko perheen voimin viimeistelemässä veneen sisustusta. Tänä vuonna uusittiin verhot, tyynynpäälliset ja patjat päällisineen. Vaikka verhoilun ompelu oli isohko urakka, se ei vedä vertoja puuveneen muulle keväthuollolle. Siinä mielessä veneen veteenlasku ja veneilykauden aloitus on merkkipaalu kesän tulosta.

Koirat seurasivat kannella verhojen asettelua paikoilleen ja yrittivät tasaisin väliajoin tunkeutua sisään kajuuttaan. Ulkona puhalsi kirpakka merituuli, joka taisi jopa koirien turkin läpi tuntua turhan kylmältä.

Emme tällä kertaa irrottaneet köysiä laiturista. Koirille on hyvä totuttautua pikkuhiljaa veneeseen ympäristönä näin talvitauon jälkeen. Toki molemmat ovat tottuneet veneessä oleskelemaan, mutta pitkän tauon jälkeen oli hyvä vain olla veneessä ja pukea niille liivit ja muut varusteet.

Operaatio veneen-sisustuksen valmistuttua joimme termarikahvit veneen kannella. Tuuli alkoi silloin jo laantua ja aurinko laskea. Kaulahuivi ja käsineet eivät olleet liikaa.

 
 

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Baat koeri

Raumankielinen termi baat koeri* kuvaa erinomaisesti tämän hetkistä koiriemme statusta. Kesä on tähän asti ollut melko viileä ja kelit olisivat suosineet aktiivisempaakin jälkiharrastajaa. En vaan ole löytänyt riittävästi intoa tehdä jälkihaasteita koirillemme ja siksi harrastus on jäänyt tauolle. Nyt kun into on hieman lisääntynyt, ovat myös lämpöasteet nousemassa, mikä tekee harrastamisen turhan kuumaksi koirille.
©RH Baat koer Pihka
Olemme keskittyneet rauhallisiin iltakävelyihin, pitkiin uneliaisiin aamuihin, veneilyyn ja yleiseen loikoiluun, aivan kuten lomalaisilta sopii odottaakin. Veneilemään olemme lähteneet erilaisin kombinaatioin. Yleensä matkaamme koko perheen voimin, jolloin molemmat koirat erivärisissä pelastusliiveissään tähyävät kannella maininkien yli kaukaisuuksiin. Olemme myös toisinaan ottaneet mukaan vain toisen karvakorvan. Pihka kokeneena venekoirana tietää, miten paatissa oleskellaan ja selvästi nauttii veneilystä. Sen voi ottaa mukaan levollisin mielin ja se selvästi arvostaa hetkiä, jolloin se saa olla huomion keskipiste.
©RH Katla ja Pihka veneessä
Myös Katla on saanut veneillä ainoana koirana. Se on levottomampi ja ei mielellään asetu veneen kannella makuulle. Kajuutassa koira onneksi osaa rauhoittua lepäämään. Omalla tavallaan Katlakin nauttii veneilystä, vaikkei se siihen niin rennosti suhtaudukaan kuin Pihka. Se ei samalla tavalla osaa kaivata ainoana koirana oloa ja levottomuus voi liittyä myös siihen, ettei vanhempi koira ole kokeeneena antamassa tukeaan.
©RH Jääkylmä herkkukuutio
Lämpimien kelien alettua innostuin jäädyttämään koirille herkkuja. Laitoin pakastusrasiaan purutikkuja ja ruokanappuloita. Lorautin rasian puolilleen vettä ja laitoin tekeytymään pakastimeen. Näissä jääkuutioissa ei tarvitse paljonkaan syötävää olla, kun koirat innostuneena viilentävästä yllätyksestäni, nuolivat ja järsivät helteisessä säässä rasiasta irrotettua jääherkkua.
©RH Pihka
©RH Katla
Lämpöisää kesän jatkoa toivottaa Jänisjemma!

*Baat koeri = venekoiria

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Veneretki

Mejä-kokeen jälkeen ollaan hyvällä omalla tunnolla vietetty laiskanpulskeaa aikaa ilman, että olen luonut ajatustakaan jälkitouhuihin. (Kröhööm.) Sen verran korjaan, että shoppailin uuden jälkiliinan vanhan tilalle. Liina kuitenkin on mitaltaan 15 metriä, joten hieman sitä pitää lyhentää, jotta voin käyttää sitä tulevaisuudessa virallisissa jälkikokeissa (jälkiliinan pituus 6 metriä). Ehkäpä askartelen toisesta pätkästä ja vanhan liinan lukosta toisen liinan, jos oikein sopivasti innostun. Muuten olen jälkiharrastuksen jättänyt tauolle ja nauttinut kevään vihreästä kauneudesta.
©RH Katla ja Pihka veneretkellä
Kevään ja oikeastaan myös kesän tulon varmistavia vihjeitä, ovat puuveneemme veteenlasku ja veneretki lähisaareen (vuosi 2014, vuosi 2013). Tällä kertaa retkikohteeksi valikoitui "Topinsaari".
©RH Pihka tähystää veneessä
Kylmäähän tuolla merellä oli, vaikka aurinko hetkittäin pilvenraosta vilahteli. Tuuli oli melko vähäinen, mutta kyllä bassettien korvat hulmusivat avopaatti Rönkyn hypähdellessä aaltojen läpi. Pihka tähysti kokeneena merikoirana ja Katla hakeutui turvaan jalkojeni viereen töyssyisen matkan ajaksi. Se oli silti ensimmäisenä maissa, kun vene oli ajettu sopivaan poukamaan.
©RH Katla kiinnostuu joutsenista
Sallittiin koirille hetki vapautta pienellä ja karulla saarella. Otettiin ne kuitenkin pian kiinni, etteivät häiritsisi lintujen pesintää. Katla tosin keskittyi kahlailemaan merivedessä ja nähtyään joutsenia kauempana, se intoutui haukkumaan niille.
©RH Joutsenet kiinnostuvat Katlasta
Koiran nuorekas riemu vaihtui hämmentyneeksi peloksi, kun joutsenet lähtivät siipiään levitellen uimaan sitä kohti. Katla päätti tulla turvaan luoksemme, josta sitten kytkin koiran.
©RH Katla ja hetken vapaus saarella
Pihka ei poistunut luotamme ollenkaan, vaan söi antaumuksella hanhien jätöksiä rannalla. Juu ei, kytkin senkin ja siirsin pois herkullisten jätösten luota.

Loppuaika saarella sujuikin rauhallisesti eväitä nauttien. Tietysti koiratkin saivat syödä iltaruokansa raikkaan ja suolaisen merituulen puhaltaessa.

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Luoteistuulta

Pohjoinen, koillinen, itä, kaakko, etelä, lounas, länsi ja luode. Ilmansuunnat ovat mielenkiintoisia. Ainakin rannikolla on tärkeää tietää, mistä suunnasta tuulee ja kuinka voimakkaasti. Eri vuodenaikoina tuulen suunta merkitsee eri asioita. Talvella pohjoistuuli on raa'in ja tuo mukanaan kirpeän pakkassään. Kevät-kesällä kylmimmältä tuntuu länsi-, lounais- tai luoteistuuli, koska meri on hyytävän kylmä talven jäljiltä.

Jälkiharrastuksessa on hyvä huomioida tuulen suunta ja voimakkuus. Tuuli painaa jäljen hajun herkästi muutamia metrejä jälkiurasta sivuun ja koira tarkalla hajuaistillaan seuraa tuulen painamaa hajuvanaa. Ilmavainuun turvautuva jäljestäjä myös voi saada kaadosta liian varhain vainun ja kaartaa pois jäljeltä siten, että kaadon löytyminen vaikeutuu. Ohjaajana ei voi koiraa jälkisuorituksen aikana auttaa, mutta ymmärtää voi. Mielestäni hienointa jäljestyksessä onkin se, kun oppii pikku hiljaa lukemaan koiraa ja huomaa muunmuassa tuulen vaikutuksen koiran suoritukseen. Jälkeä tehdessä voi valita suunnan siten, että tuuli häiritsee mahdollisimman vähän tai sitten tarkoituksella vaikeampaa treeniä tehdessä taas valita tuulen eniten haittaavan suunnan. Valitettavasti yleensä en osaa/huomaa jälkeä tehdessä kauheasti miettiä tuulen suuntaa, vaan vasta ennen suoritusta havainnoin säätilaa ja arvioin, miten tuuli mahdollisesti vaikuttaa koiran suoritukseen.
©RH Pihka veneessä
Tänään puhalsi luoteesta noin 7 m/s. Tuuli ei vaikuttanut poikkeuksellisen paljon kummankaan koiran jälkisuoritukseen. Pihka taisi saada noin 10-20 metriä ennen kaatoa siitä vainun ja koira tuli sen vuoksi pienellä kaarteella sorkalle. Pihka pääsi tänään ensin maastoon, koska halusin opettaa Katlalle odottamisen jaloa taitoa. Katla protestoi kovaäänisesti autossa odottamista vastaan, mutta rauhoittui Pihkan suorituksen aikana. Pihkalla oli vaikeuksia heti ensimmäisellä osuudella. Välittömästi ensimmäisen makauksen jälkeen (jonka merkkasi hienosti pysähtymällä haistelemaan), Pihka harhautui hieman jäljen sivuun, josta löytyi selvästi kiinnostavampia hajuja. Kehoituksella kuitenkin palasi takaisin verijäljelle. Ensimmäisellä kulmalla hieman haparointia, mutta jäljen jatko löytyi. Toinen makaus merkattiin huolellisesti haistellen (ja ehkä hieman veristä multaa maistellen). Toisella kulmalla veretön katko, jonka selvitti nopeasti kahdella lenkillä. Kolmas makaus ohitettiin noin 2-3 metrin etäisyydeltä. Kolmas kulma tarkasti ja neljäs makaus pysähtyen haistelemaan (ja nuolemaan). Kaadolle kaarteella ja sorkan nappasi omaleimaisen nopeasti suuhunsa. Alun vaikeuksien jälkeen kohtuullinen suoritus Pihkalta.
©RH Katla
Katla ohjattiin voimalla jarruttaen alkumakaukselle. Aikoi rynnätä siitä suoraan yli, mutta haisteli makauksen nopeasti, kun ohjaaja piteli koiraa aloillaan. Ohjatusti ja jarruttaen liikkeelle. Katla kulki melko tarkasti jäljen päällä, vain muutamia pistoja jäljen sivuun. Kulmamakaukselle tultiin jäljen ulkokehältä kaartaen ja koira ohjattiin pysähtymään makauksella (oltaisiin menty kaarteella kulmamakauksen ohi). Toinen osuus hieman haparoiden. Tuntui, että ohjaaminen ensimmäisellä kulmamakauksella vaikutti koiran suoritukseen negatiivisesti. Toiselle kulmamakaukselle tultiin kuitenkin tarkasti ja koira merkkasi sen nopeasti haistelemalla. Jatkolle ongelmitta ja viimeinen osuus oli erittäin hyvää jälkityötä. Kaadolle suoraan ja sen merkkasi pysähtymällä haistelemaan. Vaikeassa kalliomaastossa erittäin hyvä suoritus Katlalta, jolla tosiaan myös alkoi juoksuaika, joten sen treenit jäävät nyt tauolle noin kuukaudeksi.
©RH Katla ja Pihka veneessä
Aamun jälkituohujen lisäksi tänään käytiin veneilemässä. Siksi siis kuvissa koirat ovat pelastusliivit päällä. Kauhuksemme huomasimme, että Katlan liivi on kutistunut viime kesästä. Saimme sen ääriasennossa pingotettua koiran päälle, mutta taitaa olla niin, että se tarvitsee uuden turvavarusteen veneilyyn. Merellä oli koleaa, mutta löysimme luoteistuulelta suojaisen saaren, jossa joimme termospullokahvit ja söimme eväsleivät. Sateinen ja pilvinen viikonloppu parani sunnuntai-iltaa kohden, kun aurinko alkoi paistaa.
©RH Katla kahlailee

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Kaksipäinen bassetti ja muita ihmeitä

©RH Coitos ja Catla
Luulin jo kesälomani päättyneen, mutta sain vielä päivän jatkoaikaa. Ja voi Katlan koivet millaisen päivän! Katlan velipoika Vainukorven Coitos huoltojoukkoineen tuli, näki ja sai täyden huomiomme maanantai-illasta tiistai-iltaan. Tämä aika oli varmasti kesämme huippuhetkiä. Pihka aiheutti hämminkiä puuma-käytöksellään, vaikkei nuori Coitos tainnut ihan vielä tajuta, miten naisten metkuihin kuuluisi reagoida. Pihkan tuoksut kyllä saivat hormonit hyrräämään pentumaisellakin uroksella ja koirat pidettiin toisistaan erossa varmuuden vuoksi, vaikkei Coitos tilannetta olisi tainnut osata vielä hyödyntää.

Sisarukset sen sijaan saivat painia keskenään tarhassa ja pitkällä hihnalenkillä. Tiistai-iltana päästiin jopa veneilemään, kun tuuli vihdoin vähän rauhoittui. Coitos selvästi nautti veneilystä. Sille puettiin Pihkan pelastusliivit ylle ja Pihka jäi hoitoon miehen vanhemmille. Kaksi koiraa + neljä ihmistä veneessä on vielä ihan toimiva kokoonpano, mutta kahden sijaan kolme, joista yhdellä on puuma-tauti ja kaksi kakaraikäistä (joista toinen ensimmäistä kertaa ko. veneessä) ei ole enää mitenkään helppo yhdistelmä. Hienosti lyhyt ajelumme kuitenkin meni ja saimme upeita muistoja yhteisestä ajasta. Valitettavasti kaikki päättyy aikanaan ja vieraamme jatkoivat matkaansa. Hyvästeissä on silti aina yksi hyvä puoli, ne antavat mahdollisuuden nähdä uudelleen myöhemmin.

Tjaa, no koirat eivät sitä tiedä. Pihka etsii vieläkin nuorta "sulhoaan", kun pääsee pihalle haistelemaan.

Koska kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa; olkaapa hyvä:
©RH Coitos ja Catla tarhassa
©TU Aamuinen metsälenkki
©RH Pihka puumailee
©RH Vainukorven Coitos
©RH Vainukorven Catla
©RH Kaksipäinen bassetti
©RH Coitos kaipaa Pihkaa ja Katla ihmettelee
©RH Sisko ja sen veli
©RH Coitos veneessä
 

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Elämänasennetta

Mietin jonkun aikaa otsikkoa tekstilleni, koska kirjoitettavaa olisi vaikka kuinka, mutten halua ahtaa kaikkea saman otsikon alle. Tiivistin siis tekstini aiheen tuollaiseksi otsikoksi. Tänään aamupalaa (myöhäistä, koska olemme lomalla) syödessämme, ihailin Katlan profiilia, kun se istua jäpitti odottaen omaa ruoka-annostaan ja tuijotti tiiviisti eteensä. Totesin miehelle, että bassetin ilmeestä on tulkittavissa sellainen yksinkertainen elämänasenne, jonka toivoisin jotenkin siirtyvän edes osittain itseenikin. Katlan katse tuntui sanovan: "Moi, mä oon Katla ja mä oon just sellainen, kun mun pitääkin olla." Ehkä tuo on ihan yleinen elämänasenne koirilla, ei vain bassetteilla tai Katlalla. Sellainen itsetyytyväisyys ja aitous tuntuu vain ihmisenä olevan mahdotonta saavuttaa, kun aina on pakko yrittää jotain enemmän tai vaatia itseltään liikoja, olematta koskaan tyytyväinen saavutuksiinsa. Onneksi näin lomalla edes oli aikaa huomata tuo koiran elämänviisaus ja pysähtyä pohtimaan tätä.
©RH Kahlailua
Asennetta vaatii myös se tosiasia, että teloin itseni kesäloman alun kunniaksi metsälenkillä. Nilkkani venähti hieman ja nyt olen pari päivää koettanut laskea turvotusta eri keinoin. Ainakin tämä pakottaa hidastamaan vauhtia ja tulee lomailtua ihan kunnolla. Nilkan muljahdus ei estänyt meitä silti eilen suuntaamasta merelle koirien kanssa. Tuuli oli suotuisan rauhallinen ja aurinko paistoi sopivasti välillä pilvienkin takaa. Koirat partioivat alkumatkan kansitäkillä, mutta muutaman tunnin veneilyn jälkeen rauhoittuivat nukkumaan viereeni. Ensimmäinen kerta, kun Pihka suvaitsi nukkua ihan kiinni Katlassa. Yleensä sen on pidettävä penikkaan vähintään metrin hajurakoa. Ehkä syynä oli se, että halusi tunkea kiinni minuun rapsuteltavaksi. Mies sai napattua tilanteesta kuvankin.
©RH Koirat kannella
Veneilyn lisäksi koirat ovat päässeet totuttelemaan uimiseen ja kahlailuun vedessä. Koirille tuntuu olevan hurjan vähän uintipaikkoja tarjolla, mutta yleensä esimerkiksi veneiden veteen laskemiseen tarkoitetut luiskat (veneenlaskupaikka) ovat varsin toimivia paikkoja päästää koirat kastautumaan veteen. Valitettavasti voivat olla tosi törkyisessä kunnossa ainakin keväisin. Tämä luiska oli siistissä kunnossa eikä rannalla ollut roskia tai mitään vaarallisen näköisiä esineitä. Katla oli ensin epäluuloinen, mutta Pihkan uimista seurattuaan, uskaltautui veteen mahanaluskarvoja myöten. Pihka ei kovin mielellään mene veteen kokonaan, mutta kepin hakua kauempaakaan ei kykene vastustamaan. Kummien mökillä Katla myöhemmin uikin, muttei siitä valitettavasti ole kuvaa.
©RH Katla ihmettelee merivettä
©RH Vähän jalat ovat jäykkänä...
Lomaterveisin, Pihka & Katla + isäntäväki.

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Majakka ja perävaunu

"Ne(hän) ovat kuin majakka ja perävaunu!" Tällaisen humoristisen ja merihenkisen kommentin heitti miehen isä, kun näki tämän kuvan syntymäpäiväni kunniaksi tehdyltä venereissulta:
©RH Pihka ja Katla
Kumpikohan on kumpi hänen mielestään?☺Katla pääsi ensimmäisen kerran "pikkuveneeseen" eli tuttavallisemmin avopaatti Rönkyn kyytiin. Hyvinhän se meni, kuten kuvasta näkyy, vaikka pieni harmistus oli, kun Pihkan pelastusliivi oli talvisäilytyksessä hukkunut jonnekin niin hyvään säilöön, ettei sitä löydetty kiivaista etsinnöistä huolimatta. Onneksi Pihka osaa olla mallikelpoisesti veneessä, joten uskallettiin ottaa se ilman liiviä veneeseen.

Sääennustus uhkaili sadesäällä ja ukkosella, mutta saatiin upea veneilyilma. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Rantauduimme yhteen pieneen saareen, jossa istuskelimme rannalla nauttien auringon paisteesta.
©RH Pihkan korvat liehuvat merituulessa
©RH Katla ihmettelee uutta ympäristöä
Hieno syntymäpäivälahja, joka oli yllätys varmaan lahjan antajallekin. Kiitos kapteenille ♥

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Käärmehäntä

©RH Katlan käärmehäntä
Katla on todella lohikäärmeiden sukua. Sen häntään on viime viikkojen aikana kehittynyt sahalaitainen kuvio. Aluksi se näytti vaalealta raidalta, johon kasvoi tummemmista karvoista tunnistettava kuvio. Ensin en uskonut omia silmiäni, mutta nyt sahalaitainen kuvio on niin selvä, että se erottuu myös kuvatessa.

Vai mitä mieltä olette oheisesta kuvasta?

Olen paljon miettinyt Katlaa ja myös sitä, miten sen luonne ja ulkonäkö jotenkin ovat koko ajan muuttuneet enemmän nimensä näköiseksi. Tietysti ihminen on siitä hassu, että näkee mitä haluaa nähdä ja koiran luonnekin oikeastaan mukautuu perheeseen sopivaksi. Kaikkeen ympäristötekijät eivät tietenkään voi vaikuttaa, mutta oman ripauksensa ne varmasti tuovat koiran ulkomuotoon ja luonteeseen. Miten paljon nimi oikeasti vaikuttaa siihen miten koira nähdään ja millä tavoin sitä kasvatetaan? Ajattelin ensin itse, että Katla sai nimensä Islannin tulivuoren mukaan. Kuitenkin satuhahmo Astrid Lindgrenin sadussa on päivä päivältä lähempänä totuutta. Todella jännittävää.

Hankimme tänään Katlalle ensi kesää varten pelastusliivin ja puin sen kotona koiralle kokeilumielessä. Katla ei siitä kauheasti tykännyt, muttei vängännyt vastaankaan. Yllättävän hyvin on tottunut pukineisiin, joita sen ylle olemme laittaneet. Pimeänä aikana pidän pidemmillä lenkeillä mielellään huomioliivejä koirilla, jotta näkyvät täällä haja-asutusalueella kulkiessa.

En harrasta siis koirillakaan mitään pinkkejä blingbling-touhuja, vaan enemmänkin aktiiviliikkumiseen sopivia teknisiä varusteita. Koirien pukeminenhan yleensä jakaa mielipiteitä. Yleensä koira ei vaatteita kaipaa, poikkeuksena pidän näitä turvallisuusasusteita. Hirmuisilla (- 20 astetta tai enemmän) pakkasilla pidemmälle lenkille lähtiessä saatan pukea koiralle suojaavan manttelin. Pihkasta on aikuistuttua tullut hivenen hienohipiäinen. Se jotenkin tietää, jos ulkona on kova pakkanen ja ei liikahdakaan pesästään, kun yritän houkutella sitä lenkille. Tietysti aina lähdemme, mutta sen vastentahtoisuus on joskus huvittavaa.
©RH Katla ja uusi pelastusliivi

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Basset veneilee

©RH Juanitan kannella
Pihka alkaa olla toipunut käärmeen kohtaamisesta. Ensimmäisinä päivinä pureman jälkeen koiralla oli selvästi hieman lämpöä ja pari kertaa myös oksensi, jolloin haettiin apteekista viime kertaisesta viisastuneena heti Canikur Pro tahnaa, jonka jälkeen koira ei enää oksentanut. Ruoka maistui potilaalle ja ikävän kokoiset antibioottitabletitkin nieltiin kiltisti; tosin ei ilman kakomista. En ole nähnyt niin ISOJA ja vaaleanpunaisia tabletteja koskaan! Ilmeisesti eivät maistuneet hyvältä, koska jouduin ensimmäistä kertaa pakottamaan koiran nielemään jotain. Yleensähän yritän onkia sen kurkusta jotain pois...

©RH Pääsenkö kajuuttaan?
Pihkan voinnista ei tällä kertaa sen enempää. Tänään oli pitkästä aikaa aurinkoinen ilma ja Pihka pääsi miehen mukaan merelle. Itse jäin maihin (kuten aito maakrapu) hoitamaan MuitaAsioita™. Laitan tähän miehen ja koiran veneilypäivän innoittamana Basset Bulletinissa jo aikaisemmin julkaistun "Bassetin veneily FAQ by Pihka" veneilysanaston, jonka kirjaamisessa olen Pihkaa hieman auttanut:

  • ankarolina = Pöh! Kissojen juttuja, rulla narua
  • ankkuri = Painava rautainen luu haudataan veteen
  • fenderit eli lepuuttajat = I S O J A puruleluja
  • huviveneilijät = Muut saalistavat laumat, puolusta reviiriäsi terhakkaasti!
  • kaiku = Joskus ärsyttävästi piipittävä laite, onneksi ovat äänieristeet omasta takaa.
  • kantäkki (sivukansi) = Jeh, tämä paatti jatkuu laidan yli!
  • keksi eli puoshaka = Pitkä keppi, jolla emännän bikinit nostettiin merestä (älkää edes kysykö)
  • kokka eli keula = Kirsu tuulta halkoen -efekti on kätevin toteuttaa tästä kohtaa venettä
  • kummeli = Valkoinen koira rannalla, komenna kumealla haukulla ja murise hiukan päälle
  • köli = Toisinaan on juu uhattu vetää kölin ali (toim. huom. ei tosissaan)
  • lokikirja = Tätä EI saa järsiä (Huomio! koskee myös merikarttaa)
  • maininki = Voisi taas nukkua…
  • paalut = Urokset merkkaavat näihin, mutta se ei ole oikein sopivaa käytöstä
  • pelastusliivit = Tukala pakkopaita (ps. yritä paeta vielä kun voit!)
  • pilssipumppu = *Lorinaa* Pesä poistaa vettä?!?
  • poiju = Kelluva pallo – pallohullut älkää vaivautuko, se on kiinni merenpohjassa!
  • pooki = Korkea kivikasa, joskus ei vaan voi tajuta pitkiä hännättömiä…
  • reimari/viitta = Lähestyviä keppejä, joiden päissä kirkuvat siivekkäät tuijottavat
  • ruuma = Luola, jossa lotisee
  • sekstantti = Jokin kidutusväline taas, viekää se pois!
  • siansorkka = Luulen, että sillä tarkoitetaan jotain syötävää (vrt. siankorva)
  • trangia = Iso ruokakippo, josta tulee ihanat tuoksut. Slurps!
  • tyyni = Mökkeilevien laumojen grilliherkkujen tuoksut eivät voi tulla kovin kaukaa
  • vesilinnut = Nuo herkulliset siivekkäät paistit, joiden vaaniminen on erittäin rattoisaa puuhaa. Mmm…
  • vierasvenesatama = Seuraava saalistuspaikka

Veneilysäitä toivottaen!

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Hihna-ajoa ja merituulia

Oltiin merituulia haistelemassa viime keskiviikkona. Pihkahan oli jo veneilykautensa korkannut, mutta itse pääsin mukaan vasta nyt. Laiturille tullessa Pihka usein empii: "Onko tälläkin kertaa tuohon keikkuvaan purtiloon noustava...". Toisaalta veneeseen päästyään koira tykkää kiertää kantta ja nousta tähystämään kantäkin reunalle etutassuilla nojaten. Pihka on luonnostaan rauhallinen ja se helpottaa veneessä olemista paljon.

Meidän vene-etikettiin koiran osalta kuuluu vain muutama asia:
1. Koiralla on veneen kannella aina pelastusliivit, kun ollaan irti laiturista.
2. Koira nostetaan aina veneeseen ja pois sieltä turvallisuussyistä.
3. Koiran pitää osata väistää ihmistä veneessä käskystä.

Merellä oli vielä koleaa, vaikka ilma oli aurinkoinen. Osan matkasta paistattelin koiran kanssa kannella, mutta kylmän tuulen takia siirryttiin sisälle kajuuttaan kapteenin seuraksi. Kajuutassa Pihka vetäytyy omaan venepetiinsä nukkumaan matkan ajaksi. Jos matka kestää pidempään, se usein pyytää päästä jaloittelemaan kannelle nukkumisen välissä. Kajuutassa Pihkalla ei pidetä pelastusliiviä, koska se on tukala ahtaissa tiloissa.


Veneilyssä parasta Pihkan mielestä ovat ruokailut, koska syöminen (ja ruuan valmistus) tapahtuvat ulkona, jolloin isäntäväki rentoilee kerjäämisen suhteen ja ahneelle bassetille koittaa koiranpäivät.

Asiasta aivan toiseen eli hihna-ajoon,  joka kuumentaa tunteita aina yhtä paljon. Kuumenemista tapahtuu siis hihnan molemmissa päissä. Selvennykseksi niille, jotka eivät tällaisesta ole kuulleet, että kyseessä on lenkillä harrastettava riistan näköhavaintotilanteessa alkanut leikkimielinen "jahti", jossa koira ja taluttaja lähtevät ajamaan tuoretta hajujälkeä. Tällainen "ajo" ei yleensä kestä montaa minuuttia, koska taluttaja on pienimuotoinen taakka ja este hyvälle ajolle. Näköhavainto ajettavasta on kuitenkin tunteita kuumentava ja koiran syttyminen ajoon tartuttaa tunteen myös hihnan toiseen päähän. Varsinaista ajoa ei tästä tietenkään synny, koska ainakin itse kompuroin koiran perässä vain lyhyen matkaa, jonka jälkeen pysähdymme rauhoittumaan.

Alkuviikosta sain iltalenkillä havainnon ketusta, jolle Pihka jopa antoi ääntä. Nähdessäni ketun, sillä oli suussaan saaliiksi saatu myyrä tai muu vastaava. Pihka ei kettua nähnyt, mutta sai siitä vainun jo ennen minun näköhavaintoani. Juoksimme hetken niin, että varvut tutisivat, mutta pian oli pakko lopettaa, kun kunto loppui. Miehellä oli toisena iltana lyhyt "metsäjänisajo", joten vaikka varsinainen metsästyskausi on kaukana edessä, hieman säpinääkin on ollut metsälenkeillä. Yleensä Pihka ei hauku näillä hihna-ajoilla, mutta joskus se kuumenee niin, että ääntäkin tulee. Ainakin ketulle antaa mielellään ääntä. Mielestäni koira tietää, ettei kyse ole oikeasta jahdista, vaan kyseessä on vain riistantuoksuinen leikki.