Sekuli

Katla aloitti juoksun. Olihan sitä jo alkusyksystä asti "odoteltukin". Selvästi se taitaa juosta harvemmin kuin bretagnenbassetit yleensä. Tälläkin kertaa taukoa oli lähes vuosi.

©RH Pihka nuotiolla

Tämän seurauksena Pihkalle koitti vihdoin vuoro aktiivisempaan metsästyskäyttöön. Lunta on tappijalkaa ajatellen tullut, jos ei liikaa, niin ainakin riittävästi. Tietysti viime yönä sitä silti piti tulla useita senttimetrejä lisää. Aika epävarmaa siis oli jälkien löytymisen suhteen. Lämpötila oli miellyttävästi nollan pinnassa tai hieman pakkasen puolella.

Aamulla mentiin ensin Äijävuoreen. Kolusin Pihkan kanssa tien molemmat puolet löytämättä muuta kuin runsaasti peuran jälkiä. Mies oli jopa yhden peuran nähnyt heti passipaikalle mennessään ja Pihka oli sen tuoreet jäljet hakulenkillä käynyt tarkistamassa, mutta selvästi oli tällä kertaa päättänyt jäniksen löytää, koska ei tarttunut niihin.

Koluamisemme ei tuottanut muutakuin lumikuorrutuksen vaatteisiini ja Pihkalle paakkuuntuneen olemuksen. Sytytimme makkaranuotion Äijävuoren rinteeseen noin parin tunnin turhan työn jälkeen. Siinä pohdittiin vaihtoehtoja loppupäivälle. Mies kävi syötyämme täyttämässä peurojen ruokintapaikan ja sitten siirryimme "monttupupujen" maailmaan.

Toiseksi maastoksi otimme siis Musta-alhon, jonne menimme tutulla strategialla. Koira irti montun pohjoispuolelta ja mies passiin eteläpuolelle. Tällä kertaa myöhästyimme hieman. Pihkan ja minun rämpiessä lumisen montun tiheää pusikkoa läpi, jänis jätti makuunsa ja karkkosi montun etäpuolelle, jo ennen kuin mies sinne ehti. Mies löysi tuoreet jäniksen jäljet ennen kuin minä ja Pihka tiesimme jäniksen olevan liikkeellä.

Minä havaitsin tuoreet jäniksen jäljet ennen Pihkaa Paadenpaadenin lähistöllä, ja kun koira niistä innostui ja ajohaukku alkoi, jäljitin kiinnostuneena jäniksen makauksen sijainnin. Olimme kulkeneet sen sivuitse vain noin 20 metrin etäisyydeltä.

©RH Jäniksen jäljillä

©RH Jäniksen makaus

Ennen makauksen löytämistä (noin 10 metriä) jänis oli heti tyhjentänyt rakkonsa. Olikohan kovasti säikähtänyt meitä? Jäin hetkeksi makaukselle kuuntelemaan ajoa, mutta sen karkotessa etelämmäs, päätin siirtyä montun itäpuolelle passiin. Pihka ajoi todella hitaasti lumisessa maastossa ja yhden tiehukan selvittelyssä meni myös jonkin aikaa.

Yllättäen näin jäniksen tulevan tietä pitkin kohti minua. Se oli ruskean-harmaa?! Ulkonäkö oli muuten metsäjäniksen, mutta väritys oli hyvin epätyypillinen ajankohtaan nähden. Harmi, etten ehtinyt saada siitä kuvaa. Olisikohan ollut rusakon ja metsäjäniksen risteymä eli sekuli? Minua vältellen se kurvasi Pahka-alhon puolelle metsätietä pitkin.

Pihkan tullessa lähes kymmenen minuutin kuluttua samalle kohdalle, autoin koiraa lähtemään oikeaan suuntaan jäniksen perään. Seurasin koiraa tietä pitkin yli 400 metrin päähän, jonne jänis oli tehnyt paluuperät ja puikahtanut takaisin metsän puolelle. Tarkasti jänis osasi hyödyntää auton renkaiden jäljet, sillä tiellä ei näkynyt yhtään ainutta jälkeä. Sattumalta metsänpuolelta bongasin (yllättävän etäältä) tuoreet jäljet. Selvästi ihmissilmästä oli hyötyä tällä kertaa. Tiehukalla olisi voinut muutoin vierähtää useampi minuutti.

Pihka ajoi vielä puolisen tuntia, mutta jäniksen tullessa samalle paikalle, jossa ensimmäinen tiehukka oli ollut, ei koira selvästi enää pystynyt jälkiä selvittämään. Ihmissilmästä tässä jälkihässäkässä ei enää ollut tippaakaan apua. Jätimme leikin siihen ja iloitsimme Pihkan ajosta, jota sille päivälle ei oltu edes uskallettu toivoa.

Kummia hoitopaikkoja ja kiivaita ajoja

Se, etten ole kirjoittanut Jänisjemmaan ei tarkoita, että olisimme viettäneet hiljaiseloa koiraharrastusten suhteen. Olen vain ollut laiska, ja muistiinpanojen sekä jälkipelien kirjaaminen on jäänyt.

©RH Katla

Alkuvuosi alkoi menestyksen suhteen heikommissa merkeissä. Katla osallistui DRAJ-kokeeseen 3.1.2016 Pyhärannassa. Lumettomassa pakkaskelissä koira ajoi ensimmäisissä erissä vauhkona jänistä ja peuraa sekaisin, lopulta mies luopui ennen ylimääräisen erän alkua perustellen päätöksensä koiran vointiin ja pimeän tuloon. Itse oli ryhmätuomarina dreeverille, joka ajoi hienosti itselleen ensimmäisen VOI1-tuloksen. Oli mahtava kokemus arvostella koiran onnistunut suoritus.

Kokeen lisäksi olemme käyneet Pihkan ja Katlan kanssa metsällä. Keli muuttui vuodenvaihteen jälkeen tyystin, kun pimeys väistyi ja saimme lunta ja pakkasta. Niitä olikin jo odotettu. Valitettavasti pakkanen kiristyi liikaakin ja pahimmillaan lähes 30 asteen pakkasilla pidettiin taukoa harrastuksesta. Nyt pakkanen on lieventynyt alle 15 asteeseen, mutta lunta olemme saaneet muutaman päivän aikana isot kinokset. Katlaan tämä lumimäärä ei vaikuta edes hidastavasti. Pihkan turkki taas kerää lunta herkästi ja tappijalkaisena se lähinnä ui lumessa. Ehkä seuraavaksi saadaan rusakkokelit, joihin hidas Pihka on omiaan.

Eilen mies oli kahden Katlan kanssa metsällä. Keli siis luminen ja pakkasasteita oli reilu kymmenen. Koira oli irti noin viisi tuntia, joista se ajoi yli kolme tuntia. Ensimmäinen ajo oli Pahka-alhossa. Ajettavana oli jänis, joka kulki huonosti koiran edellä. Katla antoi todelle niukasti ääntä ja jäljitti eläintä (ajoi) ääneti. Vajaan tunnin ajon jälkeen koira kyllääntyi jäniksen nihkeyteen ja lähti etsimään muita haasteita.

Lonsin pellon lounaispuolelta nappasi ajoon todennäköisesti ilveksen (mies näki jäljet), jota ajoi hurjalla kiihkolla (haukkutiheys yli 90) ja nopeudella. Ajo loppui kuin seinään yli kilometrin päässä, jossa Katla jäi kiertelemään pitkäksi aikaa. Jälkeenpäin epäiltiin, josko ilves olisi mennyt puuhun. Spekulatiota sen verran, että on mahdollista, että koira ajoi myös jänistä, jonka lähelle pitkän nihkeyden jälkeen pääsi (jäljitti ääneti?). Toisaalta siinä tapauksessa ajo karkkosi todella omituisesti alueelta. Mies oli nähnyt myös jäniksen jäljet tien ylityksessä etäämmällä seurattuaan ajojälkeä, mutta luultavasti tämä jäi mysteeriksi.

Puolen tunnin selvittelyn jälkeen turhautui ja palasi omia jälkiään Lonsin pellon tuntumaan, josta löysi toiset jäniksen jäljet. Niiden selvittelyn aikana kuitenkin törmäsi peuraan/peuroihin, jotka ajoi suoraviivaisesti pois omilta metsästysalueilta (pohjoiseen). Onneksi yli kilometrin jälkeen lähti palaamaan takaisin. Tästä mies oli aikonut kytkeä koiran, mutta Katla saikin lyhyellä selvittelyllä ylös jäniksen, jota ajoi elämänsä isoimmalla haukkutiheydellä (106 haukkua/min). Luultavasti jäniksen henki oli höllässä. Tässäkin ajossa koira paikoitellen ajoi ääneti ja saavutti näin ajoeläintä. Tosi hankala ominaisuus, josta tuskin päästään eroon. Lähinnä pelottaa, että viime syksyn omatoimijänis ei jää viimeiseksi.

Omituisinta oli, ettei mies meinannut saada Katlaa pois metsästä. Aikansa huudeltuaan hukalla puurtavaa koiraa, hän lähti kävelemään kohti autoa. Jossain kohtaa koira tajusi, että mies lähti ja lopetti työskentelyn hukalla ja kulki miehen perässä, mutta jäi sitten paikoilleen haukkumaan Lonsin pellon viereen. Mies odotteli hetken, mutta kun Katla ei enää seurannut tutkan mukaan hänen oli pakko palata tarkistamaan tilanne. Koira oli paikoillaan ja haukkui satunnaisesti. Kun mies pääsi koiran luokse, tämä makasi kuusen alla. Mies sai houkuteltua lumipaakkujen takia ontuvan koiran liikkeelle. Muutamia kertoja koira meinasi mennä uudelleen makuulle, mutta mies osittain kantoi ja kannusti koiran kulkemaan autolle asti.

Katla siis "piiputti" eli sen kunto petti. Toisaalta lämpimään päästyään koira virkosi täysin ja palautui todella nopeasti. Vaikeaa sanoa, miksi Katla toimi tällä kertaa noin. Olisiko sinnikkäänä vielä jatkanut ja siksi tuohtuneena haukkui miehelle, joka lähti autoa kohti? Ja paikallaan haukkuessa lihakset jähmettyivät ja sen takia ei halunnut enää liikkua ollenkaan?

Viime viikonloppu oli koirille jännittävä. Me ihmiset olimme reissussa ja koirille tuli hoitaja kotiin. Lauantai-illasta sunnuntai-aamuun Pihka ja Katla saivat nauttia Maijan hemmottelusta. Koirat kuulemma olivat ottaneet tilanteen rauhallisesti ja iloisesti olivat tervehtineet yllättävästi kotiin tullutta ihmistä. Maija on koirille tuttu, mutta tilanne ei sitä ollut. Yöllä Pihka oli kömpinyt Maijan viereen ja hoitajan hämmennykseksi bassetti oli nukkunut peiton alla vieressä koko yön.

Sellainen alkuvuosi on meillä ollut. Ajokautta on jäljellä vielä puolitoista kuukautta. Toivottavasti kelit suosivat meitä pikkupakkasilla ja sopivalla lumimäärällä.

Joulurauha metsän eläimille

Ennen metsän eläinten joulurauhan aloittamista mies vietti pitkän päivän metsässä koirien kanssa. Katlan maastoina olivat Musta-alhon Monttu ja Palometsä. Pihka pääsi iltapäivällä Koskenalhoon, jossa todistettavasti asustaa myös metsäjänis. Pihka herätteli ja mies löysi pipanoita. Valitettavasti ylösottoa Pihka ei saanut. Tätä jänistä mennään varmasti joulun jälkeen kokeilemaan uudelleen.

Katla herätteli montussa ja pitkän haun jälkeen sai ylös montun länsilaidalta jonkun eläimen. Koska ajo vei etäämmälle ja koira jätti sen nopeasti, oletettiin se peura-ajoksi. Monttupupu on aina ollut Katlalle jotenkin tosi hankala ylösotettava ja myös ajettava.

©RH Koirat ihailevat joulukinkkua 2014

Toiseksi maastoksi mies valitsi Palometsän. Siellä Katla ei ehtinyt olla irti kuin muutaman minuutin, kun ajo lähti kiivaana piipparille vievän metsäuran varrelta. "Piippari" eli jonkin sorttinen tutkimuslaite ei enää sijaitse paikalla, mutta nimi taisi jäädä pysyväksi. Aluksi ajo karkkosi ison tien toiselle puolelle metsästysyhdistyksen rajojen ulkopuolelle. Jollei mies olisi nähnyt ajoeläintä, ajoa olisi pidetty muun kuin jäniksen ajona. Riistahavainnon jälkeen valkoinen metsäjänis olisi saattanut palata omalle puolelle, mutta mies kytki koiran tiehukan kestäessä turhan pitkään.

***

Vaikka riistalle ei ole Suomessa lakisääteistä joulurauhaa, niin jahdista pidättäytymisen pitkää perinnettä kunnioitetaan erittäin hyvin. Yleisesti vähintään jouluaatto ja joulupäivä ovat metsän eläimien joulurauhan aikaa. Jotkut metsästysyhdistykset suosittelevat myös tapaninpäivän rauhoittamista. Eläimille joulurauha ei varsinaisesti merkitse mitään, mutta itse pidän sitä hienona perinteenä ihmisen näkökulmasta. Jouluna on hyvä hiljentyä ja kunnioittaa metsää ja sen eläimiä rauhoittamalla ne jahdilta.

Rauhallista joulun aikaa Jänisjemman lukijoille!

Ylösototon

Lauantaina oltiin Kapteenin huvilan ja Punnansuon maastoissa Katlan kanssa. Leuto keli tuntui alkusyksyltä ja aamusta tuuli virkistyi päivän mittaan voimakkaan puuskittaiseksi. Nukuimme pidempään ja koira laskettiin irti vasta kymmenen jälkeen.

Molemmissa maastoissa koira työskenteli hyvin ja erittäin sitoutuneesti jänikselle. Jäljet löytyivät ja Katla herätteli useaan otteeseen jälkikenttää haravoidessaan. Tiukassa taisivat jänikset tällä kertaa olla, koska jäätiin ilman ylösottoja ja siten myös ajoja.

Koiran työskentely oli kuitenkin hyvää. Katla on tyyliltään itsenäinen, mutta mielestäni pitää kuitekin riittävästi yhteyttä meihin. Yöjäljen selvittelyssä meni kauemmin kuin normaalisti ja koira kävi siksi tarkistamassa meidän sijaintimme (seisoimme koko haun ajan samassa paikassa). Molemmat hakuerät olivat normaalia (DRAJ-koe) erää lyhyempiä. Kytkimme koiran ennen kuin kaksi tuntia oli kulunut. Voi olla, jos koira olisi saanut käyttää enemmän aikaa hakuun, niin se olisi onnistunut kaivamaan jäniksen piilostaan.

Jos huonompaa palautetta koiralle olisi tarpeen antaa, niin se tulisi hieman puurtavaksi käyneestä yöjälkityöstä. Molemmissa maastoissa koiran työssä vaikutti olevan samaa vikaa eli jäi turhan lähelle yöjälkisyönnöstä eikä laajentanut aluetta riitävästi löytyneiden jälkien ympärillä.

Ei sillä, että me ihmiset sen paremmin olisimme selvillä jäniksen sijainnista, mutta karttalokista koiran työtä seuraamalla näin epäiltiin. Ilahduttavaa sen sijaan oli se, että Katla keskittyi jäniksiin. Molemmissa maastoissa asustaa varmasti jänis, vaikka päivä jäikin ylösotottomaksi.