Valeraskaus

Alkuviikko oli yhtä tuskaa. Katla alkoi käyttäytyä normaalista poikkeavalla tavalla. Öisin siitä kuoriutui levoton pedin ruopija. Heräsimme tunnin välein, kun koira pöyhi petiään antaumuksella. Ei siinä mitään, mutta pöyhimisen lisäksi Katla vinkui ja nuoleskeli itseään. Kaiken kruunasi levoton kuljeskelu yön pimeinä hetkinä talossamme. "Raps raps", tassunkynnet vain rapisivat laminaattilattiaa vasten.

©RH Nämä kannattaa jemmata piiloon valeraskaalta koiralta

Koiran pedin materiaali oli kahisevaa ja Katlan ruopiessa sitä voimankäyttöä säästelemättä, desibelitaso nousi hermojaraastavalle tasolle. Parin yön kärsimysnäytelmän jälkeen peti vaihdettiin vähemmän äänekkäästä materiaalista tehtyyn ja siirrettiin kauemmas sängystä. Kuljeskelu saatiin kuriin, kun koko perhe sulkeutui samaan makuuhuoneeseen suljetun oven taakse.

Päivisin Katla vinkui syyttä suotta, kun tulin kotiin töiden jälkeen. Tietysti tarkistin koiran, koska ensin luulin, että sillä on kipuja. Vinkuna jatkui koirien odottaessa ruoka-annoksiaan. Hermot alkoivat jo kiristyä. Yhden kerran "rankaisin" Katlaa vankkaamalla sen kodinhoitohuoneeseen ruuanvalmistuksen ajaksi, koska en vaan jaksanut kuunnella sitä kitinää ja itkua. Sateettomana päivänä jätin koirat tarhaan, jotta sain keskittyä väsyneenä kokkaamiseen. Ulkoa asti kuului ulvontaa ja vinkunaa, joka sattui suoraan sydämeen.

©RH Katla ja Pihka

Lopulta mies sen sanoi. Valeraskaus. Katlan juoksusta oli sopivasti kolme kuukautta. Tieto helpotti melkoisesti, kun tajuttiin, ettei koira ole sittenkään seonnut. Ainakaan lopullisesti.

Mies vei Katlan pitkälle juoksulenkille. Tämän jälkeisenä yönä koira ja me muu perhe nukuimme paremmin kuin kolmena edeltävänä yönä. Turhaan vinkuminenkin väheni, kun emme kiinnittäneet siihen huomiota. Toimimme siis samoin kuin Katlan ollessa pentu. Silloinkin koira saattoi vinkua ruokaa, huomiota, odottamis-ahdistusta ja ties mitä muuta. Pentuajan jälkeen vinkuminen on jäänyt lähes kokonaan pois käytöksestä, mutta näköjään tällainen poikkeustilanne nosti esiin samoja reagointitapoja.

Nyt lenkitetään enemmän ja keksitään tytölle muuta ajateltavaa.

Pääsiäispupuja ja petejä

Viimeisen blogikirjoituksen jälkeen Katla on päässyt kahdelle ja Pihka yhdelle jäljelle. Viime viikonlopun jäljenteossa pelästytimme liikkeelle valkoisen metsäjäniksen toisen kulmamakauksen tuntumasta. Näin ensin pipanan maassa ja totesin miehelle, että oivallinen paikka kulmamakaukselle taisi löytyä. Tarmokkaasti poljin maata ja pipana jäi koristeeksi keskelle makausta. "Tulipahan haastavalle paikalle kulmamakaus", hykertelin vielä hetkeä ennen, kun vierestä loikkasi jänis pakoon.

©RH Katla hirvitornin vierellä olevalla kaadolla

Ihailimme hetken jäniksen hohtavaa väriä, kun se näkyi vielä useiden satojen metrien päästä mäen rinteellä. Seuraavana päivänä Katlalla oli selvästi keskittymisvaikeuksia kyseisen kulman kohdalla, mutta se onkin jo toinen tarina.

Tänään pääsiäispyhien välillä käytiin ostoksilla eläintarvikeliikkeessä ja mukaan tarttui uusi isompi peti Katlalle. Jotenkin tuntuu, että petien ikä on keskimäärin tuskin puoltakaan vuotta. Ehkä pitäisi satsata parempilaatuisiin peteihin suosiolla ja jättää välistä säästökuuri-perustein hankitut. En tiedä, toivon vain, etten taas puolen vuoden kuluttua ole samalla asialla.

©RH Pihka pedin valtaushommissa

Peti siis hankittiin Katlalle. Kotiin tultua oli selvää, että vanhempi koira omaksui testikäyttäjän roolin ennenkuin ehdimme nuoremmalle edes näyttää uutta petiä. Ongelmaahan ei olisi, jos Pihka suostuisi jakamaan sängyn Katlan kanssa. Hyvin ne suureen petiin olisivat yhdessä mahtuneet, ainakin teoriassa. Pihkan egon tuntien peti on sen omaisuutta ja Katla nukkukoon vaikka paljaalla lattialla. Saapa nähdä, missä vaiheessa peti on riittävän käytetty, jotta sen voi luovuttaa alempiarvoiselle laumanjäsenelle.

Potilas hoidettavana

Äitini japaninpystykorva Donnaa kohtasi ikävä tapaturma jokin aika sitten. Se hyppäsi liian korkealta loukaten takajalkansa. Koiralla saataa olla alkava nivelrikko, minkä takia jalka ei kestänyt laskeutumista hypyn jälkeen. Donnalle tehtiin eläinlääkärissä operaatio ja nyt on pitkähkö toipumisprosessi meneillään. Side ja tikit saatiin jo otettua pois, mutta koira ei saa juosta, hyppiä tai muuta sellaista vielä moneen viikkoon.

©RH Donnan tassu paketissa

Äitini kesälomareissun ajaksi saimme Donnan meille hoitoon. Donnan jalka on parantunut mukavasti, vaikka aristaa vielä takajalkaansa eikä käytä sitä juurikaan liikkuessaan. Tuo enimmäkseen kolmella jalalla etenevä valkea karvapallo on Katlasta kutkuttavan kiehtova kapistus, etenkin kun se irvistelee ja rähisee kivasti, kun sitä vähän härnää. Ollaan suojeltu Donnaa Katlan kiinnostukselta pitämällä koiria erossa ainakin silloin, kun emme pysty vahtimaan niiden touhuja.

©RH Donna, Katla ja Pihka terassilla

Donna ja Katla kuitenkin nukkuivat hienosti vierekkäin olevissa pedeissään jo kaksi edellistä yötä. Eilen tosin Katla päätti haluta vaihtaa petiään Donnan kanssa ja oli mennyt nukkumaan Donnan pehmoiseen prinsessasänkyyn. Häädin sen siitä pois ja annoin Donnan mennä omaan sänkyynsä. Katla katsoi tätä hieman pitkään silmät viuruskaisina, mutta tyytyi omaan epämukavampaan petiinsä ilman suurempia hankaluuksia.

Ongelmia on ollut sikseen vähän. Ruokailu sujuu ryhmässä hyvin, vaikka Katlan ja Pihkan pitääkin nuolla kaikki kipot ruokailun loputtua. Pihka tulee Donnan kanssa toimeen ongelmitta, eikä Donna irvistele sille, kun tietää, ettei se ota kosketusetäisyyttä Donnaan. Katla on Donnasta enemmän uhka, koska yrittää saada potilaan jatkuvasti leikkimään kanssaan.

Pihkalla on varsin selkeät juoksun oireet olleet jo useamman päivän ja eilen huomattiin pari veritippaa sängyssä. Luultavasti ei juoksun alkuun mene enää montaa päivää. Katlan juoksu ei ole vielä alkanut, vaikka olen sen alkamista jo monta viikkoa odottanut. Se on kyllä nuollut itseään tiheämmin viimeaikoina ja Pihka haistelee sen takalistoa useammin, tosin tuohon voi olla syynä Pihkan omakin alkava juoksu-aika? Samassa laumassa elävien narttujen juoksuthan osuvat yleensä peräkkäin tai jopa samaan aikaan, joten uskoisin molempien "juoksevan" siksikin lähiaikoina.

Puolittaista yksinoloa

Nyt talvi on totisesti tullut myös tänne etelämmäs. Lunta satoi jo ennen Katlan hakureissua ja lämpömittarissa oli asteita parhaimmillaan -17! Nyt pakkanen on lauhtunut sopivaan -5 asteen pikkupakkaseen. Katla hieman palelee pihalla, mutta liikkuu tosi tottuneesti lumessa ja liukkaammissakin paikoissa.

Ennen pennun hakureissua työlistalla oli mattojen pois vieminen ja huoneiden pentuturvalliseksi saaminen. Hankalimmat huonekasvit saivat häädön yläkerran huoneisiin ja laitoin johdot nippusiteillä pieniksi nykeröiksi tai estin liikkumisen johtojen lähistölle. Kokosimme myös pentuaitauksen alakerran eteiseen, josta on hyvä näkymä olohuoneeseen, keittiöön ja työhuoneeseen. Hieman miesvahvuutta aitauksen "viimeistely" vaati. Kulman viimeinen kalteri kun ei taipunut tahtooni, vaikka kuinka kirosin.

©RH Pentuaitaus koottuna eteiseen

Nyt aitaus on ollut jo "jatkuvassa" käytössä. Tosin pidämme portin auki, jotta Katla oppii ottamaan aitauksen omaksi turvapaikakseen. Olen toisinaan sulkenut portin, kun pentu on nukahtanut ja välittömästi, kun kuulen rapinaa sanomalehdellä menen katsomaan, josko pentu olisi herännyt. Siitä mennään sitten kovaa "sylikyytiä" pihalle tarpeille.

Ensimmäinen kokemus ei valitettavasti mennyt ihan hyvin, koska Katla alkoi ulista niin nopeasti, etten ehtinyt avata porttia. Tietenkään pentua ei voinut sitten ottaa pois aitauksesta ulistessa, koska se olisi palkinnut metelöinnin. Kuunneltiin sitten jonkun aikaa hirmuista huutoa, kunnes taukosi ehkä sekunniksi, jolloin napsautin portin auki ja silitin koiraa. Ei sille kovin ikävä muisto tuosta tainnut jäädä, mutta harmitti silti, kun kuvittelin liikoja pennun sietokyvystä. Sen jälkeen ollaan pidetty porttia auki aina, kun Katla on ollut hereillä. Tänään jätin Katlan nukkumaan aitaukseen, kun tein Pihkan kanssa lyhyen kävelylenkin. Pentu nukkui melkein samassa asennossa palatessamme, joten pieni riski kannatti ottaa.

Aitaukseen tottuminen on äärimäisen tärkeää, koska molemmat olemme työssäkäyviä ja pentu joutuu pian jäämään Pihkan kanssa päivisin kotiin. Pihka on tottunut olemaan rajatusti vapaana yksinollessaan (eli suljemme niiden huoneiden ovet, jonne emme koiran halua yksinollessaan menevän). Pihka ei ole koskaan harrastanut yksinollessaan laajamittaista tuhoamista, vaikka jotain yksittäisiä tavaroita onkin järsinyt nuorempana. Emme aluksi halua jättää pentua vapaaksi samaan tilaan Pihkan kanssa, mutta emme kuitenkaan halua sulkea niitä eri huoneisiin. Siksi pentuaitaus tuntui sopivalta ratkaisulta ainakin siihen asti, kunnes pentu on hieman isomman kokoinen.

©RH Pahvilaatikkopeti käytössä

Pentukuume nousee

Aluksi tyydyin katselemaan ja ihastelemaan kasvattajan lataamia pentukuvia facebookissa sekä miettimään pennun nimeä, joka yllättäen on vieläkin statuksella "melkein päätetty". Nyt selvästi pentujen silmien jo auetessa (ikää 2 viikkoa ja 4 päivää), tuntuu pahasti siltä, että olen alkanut menettää kontrollin :)

©Maarit Heinonen, Vainukorven kennelin pennut

Hankintoja uuden pennun varalle ei ole tehty montaa, koska Pihkan vanha pentupanta ja -hihna, hoitovälineet sekä lelut käyvät numero kakkoselle aivan hyvin. Olen hankkinut lähinnä madotuslääkkeitä, hihnanjakajan (jota ei tulla todennäköisesti käyttämään ihan lähiaikoina) ja pentuaitauksen, jolla tarvittaessa saan rajattua pennun liikkumista. Näiden lisäksi hankin isomman, 0,9 litran vesikupin ja tarkoitus on, että Pihkan vanha vesikuppi saa uuden elämän pennun ruokakuppina.

Jokin aika sitten askartelin samanlaisen pahvilaatikkopedin pennulle kuin noin 4 ja puoli vuotta sitten, kun haimme Pihkan kotiin. Mielestäni pennulle on turhaa ostaa mitään hienoa petiä, koska sitä kuitenkin möyhennetään rajustikin aluksi ja "vahinkojakin" voi sattua, vaikkei koirat yleensä pesäänsä tahrikaan. Pahvilaatikkopeti tuskin on kovin kauan käytössä. Ainakin Pihka askarteli pentuna laatikon reunat nopeasti uuteen uskoon ja lopulta pesä vaihtui "rättikasaksi". Laatikossa on kuitenkin mukava kuljettaa pentua ensimäistä kertaa autossa ja sen reunat antavat suojaa pahalta maailmalta.

Pihka osallistui aktiivisesti pedin "kokoamiseen". Katseli kiinnostuneena, kun leikkasin yhteen sivuun saksilla koiran mentävän aukon ja revin vanhasta lakanasta pehmikettä pohjalle. Lopuksi peittelin "lakanakökön" pyyhkeellä (johon tarkoituksella tartutettu eu de Baikál -tuoksua, kun on ollut "riepuna" Pihkan paikassa). Sängyn päälle laitoin pari Pihkan pentuaikojen lelua (jotka eivät ole nykyään olleet Pihkasta mitenkään kiinnostavia). Pihka kantoi oman luunsa myös pedille, muttei sitten kuitenkaan jättänyt sitä sinne. Se tietysti luuli, että peti on sitä varten ja näytti hölmistyneeltä, kun totesi, ettei sinne mahdu kuin osa koiraa (tässä tapauksessa etupää).

©RH pennun ensisänky hanayrityksen laatikosta

Joitakin asioita, jotka pitäisi huomioida ennen pennun tuloa:

- Madota Pihka (kysy kasvattajalta milloin on optimaalisin aika)
- Laita vakuutusasiat kuntoon pennun osalta
- Vie matot pesulaan (sateinen kesä torpedoi pesut) ja laita ne säilytykseen yläkerran huoneeseen
- Viritä sähköjohdot pentuturvalliseksi
- Järjestä huonekasvit uudelleen: Pahapoika yläkertaan, tarkista muiden lattiakasvien myrkyllisyys
- Valitse pentuaitaukselle paikka
- Kerää sanomalehtiä "wc-tarpeiksi"
- Laita pesuaine ja siivousvälineet helposti saataville "vahinkojen" varalle
- Osta pennulle sopivia puruluita
- Pakasta jauhelihaa pentua varten
- Osta jääkaappiin piimää (juuri ennen pennun tuloa)
- Palauta mieleen § Säännöt (Onko Pihkalla erivapauksia? Ehdottomasti kielletyt asiat pennulle jne)
- Kysele pentutapaamisista  (onko meidän paikkakunnalla samanikäistä treffiseuraa)

Otsalamppuja ja hirvenvasaa

Aivan ihastuttavaa (!), kun ollaan päästy taas kaamosaikaan, jolloin otsalamppu iltalenkeillä kuuluu ainakin haja-asutusalueella asuvan vakiovarusteisiin. Ellei valaise tietä edes jollain osoittimella, niin vähintäänkin talloo koiran ja astuu kymmeneen kuralätäkköön. Etenkin kun syksy on jatkanut samaa sateista linjaa, johon kesällä jo totuttiin. Tänään lenkkeiltiin siten, että minulla oli lamppu otsalla ja Pihkalla keltainen Hurtan huomioliivi. Meidät ainakin erottaa pimeästä.

Innostuin ompelemaan Pihkalle torkkupeiton, kun löysin hienon siilikuvioisen kankaan (siinä on tosi kivan retrot värit) viime viikonloppuna. Yhdistin sen vanhaan paiväpeitonpalaan, jonka sain äidiltäni. Hieno siitä tuli. Pihka tosin vielä vierastaa sitä, mutta eiköhän pienellä möyhennyksellä siihen tartu oikeat aromit.

©RH Pihka ja itsetehty torkkupeitto

Hirvenmetsästys on nyt alkanut. Sain ison muovipussillisen hirvenvasan "retalelihaa" eli sellaista 2. luokan lihaa, joka ei kelpaa ihmisravinnoksi, mutta joka koiralle maistuu oikein hyvin. Jatkojalostin sitä eilen illalla palottamalla sitä pieniksi kimpaleiksi (sakset ovat muuten tähän oiva keksintö) ja säilömällä raakana minigrip-pusseihin, jotka laitoin pakastimeen. Bretagnenbassetti on niin pieni koira, että pienikin määrä raakaa lihaa riittää kerta-annoksena. Yleensä pieni pussi riittää pariksi päiväksi, kun laitamme aamulla raakaa sulatettua lihaa Kongin tai vastaavan lelun sisään töihin lähtiesssämme. Välillä rankan ajopäivän jälkeen koira on saanut lihaa myös ruoka-annoksen lisukkeena. Pihkahan ruokitaan teollisella kuivamuonalla, jota terästetään satunnaisesti puurolla/lihalla/kananmunalla/raejuustolla tai vastaavalla. Ruoka-allergioita ei ole ollut ja kuivamuona on kelvannut ihan sellaisenaankin, joten mitenkään vaativa ruuan suhteen ei Pihka koskaan ole ollut.

©RH Hirvenvasan lihaa pussitettuna