Resepti: Hyvänmielen Jälki

Tein viime viikonloppuna molemmille koirille jäljet. Halusin tarjota helpon ja palkitsevan kokemuksen erityisesti Katlalle ennen jälkikoetta.

©J-S Inkinen, Katlan kanssa

Tässä resepti hyvänmielen jäljelle (kahdelle koiralle):

2 dl verta sulatettuna
1 kpl pesusieni (vedellä kostutettu)
2 metrin naru (kiinnitettynä sieneen)
raakaa lihaa noin 30-50 g/koira
2 kpl kannellinen pakasterasia
(1 peuransorkka)
kesäinen tuoksuva metsä

Mennään illalla metsään ja poljetaan alkumakaus, jossa sieneen lisätään 1 dl verta. Kuljetaan metsässä sientä perässä vetäen noin 200 metriä. Jälki voi kevyesti mutkitella, mutta ihanne on kaareva viiva. Tehdään loppuun samanlainen makaus lisäämättä verta ja pussitetaan sieni.

Toistetaan toiselle koiralle eri paikkaan vastaava jälki.

Sulatetaan riistalihaa tai muuta raakaa lihaa seuraavaksi aamuksi. Halutessa voi ottaa myös sorkan sulamaan.

Laitetaan raakaa lihaa pakasterasioihin. Otetaan pakastusrasia ja sorkka. Viedään ne jäljen loppupisteeseen. Raotetaan hieman pakasterasian kantta ja peitetään rasia sammaleella ym metsän irtoaineksella.

Tuodaan koira jälkivarusteissa jäljen alkuun, ja nautitaan kokemuksesta yhdessä koiran kanssa. Toistetaan sama toisen koiran kanssa.

Yksi jälki, kaksi koiraa

Olen jo kauan miettinyt jäljen kierrätystä eli saman jäljen käyttämistä perättäin useammalle kuin yhdelle koiralle. Monen jälkiharrastajan olen kuullut tästä harjoittelutyylistä kertovan. Täytyy heti alkuun myöntää, että olen pitänyt sitä vain jäljentekijän laiskuutena. Tämä ja epäilys haitasta koiran työskentelylle on estänyt minua edes kokeilemasta tätä omille koirilleni.

©RH Pihka kerran käytetyllä jäljellä

No poikkeus tunnetusti vahvistaa säännön. Oikeastaan alunperin on tarkoitus pitää Pihkalle väliviikonloppu jäljestyksestä, koska tauot kokeneella koiralla tehostavat jäljestysmotivaatiota. Lopulta päätin tehdä todella lyhyen jäljen vain Katlalle nostattamaan jäljestysintoa ja pienellä riistatodennäköisyydellä.

Jäljestä tuli noin 250 metriä pitkä ja siinä oli yksi kulmamakaus. Aamulla muutin mieltäni, kuten aito naisihminen konsanaan. Katson vain kerran bassetin anelevien silmien tummaan syvyyteen ja pyörsin päätökseni. En vain voinut tehdä sitä Pihkalle. Ajattelin, ettei siitä suurta haittaakaan kokeneelle koiralle ole mennä heti toisen koiran jälkeen samalle jäljelle. Nooh, en ehkä ottanut huomioon sen toisen koiran jälkityön laatua.

Katla jäljitti surkeasti. Sitä tuntui tällä kertaa kiinnostavan ihan kaikki muu paitsi jäljestys. Minä ja uskoni riistatyhjästä maastosta. Eipä oletettu tyhjyys tuntunut Katlan kirsua pettävän. Koikkelehdittiin hävyttömän epätarkasti, kaarrellen ja sivupistoja tehden koko jälki. Menin noinkin lyhyellä matkalla sekaisin laskuista, että kuinka monta kertaa koiran takaisin jäljen tuntumaan pakotin. Hohhoijaa vaan. Onneksi sentään kaato kiinnosti, koska olin piilottanut sinne pakastusrasian sisään raakaa hirven lihaa.

Päätin tämänkin kokemuksen jälkeen viedä Pihkan kunnolla möyhitylle jäljelle. Kun kerta näin olin päättänyt tehdä. Jääräpäinen luonne kuten kunnon bassetharrastajalla kuuluukin olla. Saattoihan siihen ihan pikkiriikkisen vaikuttaa pettymys nuoremman koiran toheloinnista.

Pihka tutki alkumakauksen huolella. Lopulta jouduin hieman antamaan vauhtia tuuppaamalla koiran matkaan, koska se unohtui syömään makaukselle roiskunutta verta. Heti alussa koira aaltoili voimakkaasti jäljen päällä ja pariin otteeseen teki muutaman metrin tarkistuspistoja sivuun. En kauheasti näitä tarkistuksia ihmetellyt. Katlan temmellyksen jälkeen maasto oli sotkettu ja veren haju todennäköisesti levinnyt miten sattui.

Pihkan suoritus oli kaukana sen huippupäivistä, mutta jo metsässä se ansaitsi kunnioitukseni sinnikkäällä yrittämisellään. Sotketun jäljen selvittely ei mitä ilmeisemmin ollut lainkaan helppoa, mutta Pihka onnistui siinä ilman apuani. Lopulta kaadolle tullessa koira omi sorkan voimakkaammin kuin tavallisesti. Pihka katsoi minua sorkka suussa ja haukahti. Sävy oli samanaikaisesti toruva ja ylpeä.

Kokemuksena mielenkiintoinen, mutten usko että tulen jatkossa koiria samalla jäljellä treenaamaan. Vaikka molemmat koirat jäljittäisivät hyvin, silti Pihkan suorituksessa näkyi selkeästi, että Katlan kulkemat reitit hämmensivät sitä. Häiriötreeninä tämä oli Pihkalle paikallaan, mutten kyllä suosittele kokemattomalle koiralle jälkien kierrätystä tekemään.

Koiran vaihtopäivä

Otsikko ehkä antaa hieman väärän kuvan kirjoituksen sisällöstä. En ole turhautunut koiriimme niin, että haluaisin vaihtaa ne toisiin. Ehei. Olimme tänään jälkipuuhissa ja päätimme kokeilla ensimmäistä kertaa jakautumista eri koirakoiksi kuin ikinä aiemmin. Mies sai siis kesytettäväkseen Katlan ja itse sain nauttia vanhemman jälkikoiramme kanssa työskentelystä.

©RH Katla kaadolla

Heräsimme varhain aamulla, koska päivän lämpötilaksi ennustettiin 30 asteen lukemia. Aamullakin mittarin mukaan oli 17 astetta, mutta onneksi aurinko pysyi jäljestyksen ajan pilvessä. Kaadoiksi päätin tarjota koirille yllätykset; pakasterasioissa oli raakaa hirvenlihaa herkuteltavaksi. Joskus pitää hemmotella koiraa jälkityön päätteeksi extra-hyvällä palkalla.

Mies pääsi jäljittämään Katlan kanssa ensimmäiseksi. Katlan jälki oli AVO-luokan vaatimusten mukainen. Katlalle näytettiin alkumakaus ja jäljen suunta. Vain noin 20 metriä alkumakauksesta se irtosi jälkiuralta ja olisi ilman ohjausta lähtenyt seuraamaan rinteen vierustaa. Koira palautettiin jäljelle (melkein heti, emme katsoneet tilannetta pidemmälle). Ensimmäinen osuus muuten kohtuullisen hyvää jälkityötä, huomioiden vaikea, kuiva kalliomaasto korkeuseroineen. Kulmamakaukselle tultiin suoraan, pysähtyen merkkaamaan sen haistelemalla. Jäljestys jatkui välittömästi tarkasti seuraavalle osuudelle.

Noin 100 metriä kulmalta löydettiin jäljen sivusta mielenkiintoisempia tuoksuja, jotka puskivat ajokoiran vietit pinnalle. Muutama innostunut herättelyhaukahduskin kuultiin. Katla talutettiin vikuroiden etäämmälle yöjäljistä ja osoitettiin puhdas jälki. Polun ylityksessä oli lyhyt veretön katkos, jonka jälkeen merkkasi veretyksen alun virtsaamalla. Kulmamakaukselle saavuttiin taas suoraan ja pysähtyi sen merkkaamaan. Kulmalta kuitenkin epävarma lähtö ja teki useita tarkistuslenkkejä lähimaastoon. Lopulta palautettiin jäljelle. Viimeinen osuus oli taas vaikeaa kalliomaastoa, joka kuitenkin selvitettiin pienehköjen vaikeuksien jälkeen. Kaadolle suoraan ja sen osoitti pysähtymällä haistelemaan. Jäljestys ei tänään ollut Katlan parasta tasoa, vaikka koiran työssä olikin paljon positiivisia piirteitä.

©RH Koirakko jäljestämään lähdössä

Sitten oli Pihkan ja minun vuoro. Pihkan maasto oli ikävä kulkuisempaa, mutta luultavasti koiralle kuitenkin helpommin jäljestettävää kuin Katlan jäljen maasto. Pihkalle osoitettiin alkumakaus, jonka haisteli ja nuoli. Hitaasti lähdettiin ohjaajan osoittamaan suuntaan, suorittamaan rauhallista ja vakaata jälkisuoritusta. Pihka eteni pysähdellen ja merkaten siten myös verisienen jättämät isommat roiskeet maastossa. Koska maasto oli ahdas olin tehnyt jäljelle vain kolme osuutta, joista kaksi lyhyitä ja yksi hyvin pitkä. Toiselle kulmalle olin tehnyt verettömän katkon ja keskimmäisellä pisimmällä osuudella oli kaksi makausta (ensimmäisellä ja viimeisellä osuudella ei ollut makauksia). Pihkan jälki ei ollut tänään koejälkeä (VOI) vastaava.

Ensimmäiselle kulmalle tultiin suoraan ja sen Pihka jäljitti tarkasti. Toisen osuuden molemmat makaukset Pihka merkkasi nopeasti, pysähtyen haistelemaan. Katkokulmalle tultiin hieman oikealta kaartaen ja koira selvästi kävi jäljen sivussa etsimässä vettä ojasta, missä sitä ei ollut. Siten katkokulmalle tultiin ei-optimoidusti. Pihka teki kaksi isoa lenkkiä jäljen uudelleen löytämiseksi ja toisen lenkin lopussa sai kiinni jäljen jatkosta. Viimeinen osuus oli tarkaa jälkityötä. Kaadolle suoraan ja omatoimisesti avasi pakastusrasian kannen (joka kevyesti kiinni purkissa) ja hotki kaadon ilmiömäisellä nopeudella. Kippo oli tyhjä ennen kuin minä ehdin sen lähelle. Pihkasta huokui tänään sellainen jälkivarmuus ja -uskollisuus, mitä katseli silmät kosteana. Oli mukava palkita tänään sen erinomainen suoritus syötävällä kaadolla.

Vain kahden ruokakipon tähden

©RH Katla tyhjällä ruokakipollaan

En ole oikeastaan paljonkaan kirjoittanut koiriemme ruokinnasta. En omaa mitään tiettyä suuntausta ruokinnassa, jollei maalaisjärjen käyttö ja kasvattajien suositusten noudattaminen sitä ole. Onneksemme Pihkalle on sopinut teollinen kuivamuona erinomaisesti. Teollinen kuivamuona terminä on kyllä ihan hirveä. Pääasiassa Pihkan normaali päivittäinen ruoka koostuu 70 % kuivanappulasta. Melkein aina nappulat on turvotettu vedessä ennen ruokailua. Koska en halua blogissani markkinoida, sanon vain, ettei kuivaruoka ole ruokamarketeista ostettavaa halpamuonaa. Pihka syö edelleen samaa ruokamerkkiä (aikuisen koiran versiota), mitä kasvattaja pennulle antoi mukaan sen lähtiessä emonsa luota. Emme ole nähneet tarpeelliseksi vaihtaa hyvin koiralle sopivaa ruokaa.

Katlalla oli saapuessaan mukana eri merkkistä penturuokaa, jota en saanut ostettua lisää paikallisesta eläintarvikeliikkeestä. Katla syö nyt samaa ruokamerkkiä, kuin mitä Pihkalle annettiin pentuna. Tähän mennessä ruoka on sopinut Katlalle hyvin ja tarkoitus on jossain vaiheessa siirtyä samaan ruokaan kuin mitä Pihkalle annetaan. Tämä tulee helpottamaan ruokaämpärin sijoittelua. Katlan ruokaämpäriä säilytetään tällä hetkellä kodinhoitohuoneessa, koska se ei mahdu keittiöön.

Meillä ei ole koskaan koirista kumpikaan nirsoillut, vaan ollaan koettu, että koirat söisivät ihan niin paljon kuin niille ruokaa annettaisiin. Koiran painontarkkailu kannattaa, koska ruuan määrää pitää muuttaa liikunnan määrän ja aktiivisuuden muutosten mukaan. Mitä nopeammin reagoi, sitä pienemmillä muutoksilla paino pysyy samoissa lukemissa. Ylipainoinen koira on säälittävä näky. Pihka on luonteeltaan todella rauhallinen, eikä turhia omatoimisesti liiku. Tykkää makoilla sisätiloissa ja harvakseltaan leikkii lelujensa kanssa. Metsästyskauden päättyessä ruuan määrää on vähennettävä, koska koiran fyysinen kulutus palaa normaalille kunnon ylläpitotasolle. Katla on täysin vastakohta verrattuna Pihkaan. Uskon, että tulee tarvitsemaan normaaleinakin päivinä suuremmat annokset aikuisenakin, koska on todella aktiivinen ja touhuaa kokoajan jotain.

Koiriemme ravinto siis pohjautuu valmisruokaan. Sen lisäksi ne saavat päivittäin raakaa hirven tai peuran lihaa. Sanomme sitä "retalelihaksi". Olen kirjoittanut lihan käsittelystä jokin aika sitten blogiin. Saaliiksi saadusta jäniksestä koira tietysti saa myös osansa (näitä saaliita on suhteellisen harvoin). Satunnaisesti piimää, maksalaatikkoa, raakaa jauhelihaa / kananmunaa tai raejuustoa valmisruokaan sekoitettuna. Näitä en osta koiria varten, vaan jos niitä on meille ihmisille ostettu, niin saatan muistaa antaa niitä myös nelijalkaisille perheenjäsenille (piimä on poikkeus, koska sitä emme itse käytä).

Ruokailussa meillä on tietyt säännöt. Koirat rauhoitetaan istumaan. Pihkan kuppi lasketaan ensin maahan ja heti perään Katlan. Kun koirat katsovat nätisti, annetaan kehoitus: "Vapaa". Koirat siis syövät yhtä aikaa, vaikka Pihkalle "tarjoillaan" ensin. Hyvin ovat ymmärtäneet pysyä omilla kipoillaan. Pihka saattaa yrittää syödä myös pennun ruuan, koska sillä on vähemmän ruokaa ja ehtii usein tyhjentämään omansa ennen Katlaa. Siksi emme ole jättäneet koiria ruokaillessa koskaan keskenään. Kun kipot ovat tyhjät, koirat usein vaihtavat kippoja ja nuolevat varmuuden vuoksi toistensa kipot. Kippojen vaihto tehdään monta kertaa. Usein nostan tyhjät kipot välittömästi tässä vaiheessa pois merkiksi siitä, että ruoka-aika on ohitse. Emme säilytä koskaan kippoja lattialla.

Otsalamppuja ja hirvenvasaa

Aivan ihastuttavaa (!), kun ollaan päästy taas kaamosaikaan, jolloin otsalamppu iltalenkeillä kuuluu ainakin haja-asutusalueella asuvan vakiovarusteisiin. Ellei valaise tietä edes jollain osoittimella, niin vähintäänkin talloo koiran ja astuu kymmeneen kuralätäkköön. Etenkin kun syksy on jatkanut samaa sateista linjaa, johon kesällä jo totuttiin. Tänään lenkkeiltiin siten, että minulla oli lamppu otsalla ja Pihkalla keltainen Hurtan huomioliivi. Meidät ainakin erottaa pimeästä.

Innostuin ompelemaan Pihkalle torkkupeiton, kun löysin hienon siilikuvioisen kankaan (siinä on tosi kivan retrot värit) viime viikonloppuna. Yhdistin sen vanhaan paiväpeitonpalaan, jonka sain äidiltäni. Hieno siitä tuli. Pihka tosin vielä vierastaa sitä, mutta eiköhän pienellä möyhennyksellä siihen tartu oikeat aromit.

©RH Pihka ja itsetehty torkkupeitto

Hirvenmetsästys on nyt alkanut. Sain ison muovipussillisen hirvenvasan "retalelihaa" eli sellaista 2. luokan lihaa, joka ei kelpaa ihmisravinnoksi, mutta joka koiralle maistuu oikein hyvin. Jatkojalostin sitä eilen illalla palottamalla sitä pieniksi kimpaleiksi (sakset ovat muuten tähän oiva keksintö) ja säilömällä raakana minigrip-pusseihin, jotka laitoin pakastimeen. Bretagnenbassetti on niin pieni koira, että pienikin määrä raakaa lihaa riittää kerta-annoksena. Yleensä pieni pussi riittää pariksi päiväksi, kun laitamme aamulla raakaa sulatettua lihaa Kongin tai vastaavan lelun sisään töihin lähtiesssämme. Välillä rankan ajopäivän jälkeen koira on saanut lihaa myös ruoka-annoksen lisukkeena. Pihkahan ruokitaan teollisella kuivamuonalla, jota terästetään satunnaisesti puurolla/lihalla/kananmunalla/raejuustolla tai vastaavalla. Ruoka-allergioita ei ole ollut ja kuivamuona on kelvannut ihan sellaisenaankin, joten mitenkään vaativa ruuan suhteen ei Pihka koskaan ole ollut.

©RH Hirvenvasan lihaa pussitettuna