Taipumattoman itsepäinen bassetti

Eilen meillä oli kunnia olla Pihkan mukana metsällä.

Pihka on täysin omanlaisensa metsästyskaveri. Se on älykäs, ja bassetiksikin voimakkaan omapäinen. Mikäli Pihka päättää, ettei "jaksa" hakea metsästä riistaa, se ei takuulla siten niin tee, vaikka isäntäväki komentaisi painokkaastikin. Erityisesti jos sitä painostetaan, se kadottaa vähäisenkin kyvyn kuulla ihmisten antamia sanallisia kehotteita.

©RH Pihka

Toisaalta se voi niin tahtoessaan hävitä välittömästi näkymättömiin metsään. Koskaan ei voi tietää varmaksi millainen päivä sillä on. Keskimäärin Pihka on oppinut taitavasti hyödyntämään ihmisten malttamattomuutta. Kun se ei jänistä vaivaudu etsimään, niin ihan varmasti jossain vaiheessa joku muu sen tekee. Koirana sillä ei ole kiire minnekään. Miksi siis vaivautua?

Me ensikertalaisina, bassetin sielunmaisemaa paremmin tuntematta, sorruimme "auttamaan" sitä pentuna. Tietysti olimme tietoisia siitä, miten teoriassa ajavaa koiraa pitäisi koulia hakuun.

1. Mennään metsään (jäniksen oletetun syönnöspaikan lähistölle).
2. Lasketaan koira irti ja pysytään aloillaan.
3. Koira etsii jäniksen jäljet.
4. Koira löytää jäniksen makuulta ja pitää sen liikkeellä haukkuen.

Siinä kävi lopulta kuitenkin niin, että Pihka koulutti meidät itselleen sopiviksi jahtikavereiksi. Luulen, että tuossa kakkos- ja kolmosvaiheen välissä homma "meni metsään". Pihka osoittautui meitä sitkeämmäksi jääräksi, mitä tulee odottamiseen. Ette ikinä usko kuinka kauan parhaimmillaan istuimme aloillamme juoden kuksakaupalla kahvia ja tuijottaen keppejä järsivää tappijalkaista ystäväämme. Jossain kohtaa harmistuimme aina, ja siirryimme lyhyen etapin eteenpäin. Pihka palkitsi meidät kulkien häntä vinhasti heiluen rinnallamme.

Ennen pitkää huomasimme, että lumikelillä saimme etsiä sille yölliset jäljet. Nykyään se saattaa jopa odottaa, että etsimme sille jäniksen makuun, josta eteenpäin se ylhäisesti ulvahdellen lähtee jahtiin mukaan. Siispä meillä on ollut kunnia saada se ajokoiraksemme. Se on opettanut meille bassetin syvimmän luonteenlaadun; täysin taipumattoman itsepäisyyden, jonka koira kätkee vakavan ja tyynen ilmeen alle. Voi, miten se onkaan huijannut meitä! Valitettava totuus taitaa olla, että se on erittäin älykäs ja sen lisäksi sanoinkuvaamattoman laiska. Se on optimoinut jahdin kulun seuraavanlaiseksi:

1. Mennään metsään.
2. Ihmiset etsivät tuoreet jäljet.
3. Koira voi ilahduttaa jahtiporukkaa haukahtelemalla yöjäljille runsaasti.
4. Kun riittävän kauan hekumoi jäniksen syönnöshajuja (10 kierrosta samaa jälkeä), joku tulee ihmettelemään.
5. Ennemmin tai myöhemmin ihminen onnistuu karkottamaan jäniksen liikkeelle.
6. Varsinainen jahti alkaa.

Meillä ei siis alkujaankaan ollut mitään mahdollisuuksia. Pihka oli ylivoimainen vastapelaaja ensimmäiseksi ajokoiraksi. Pitää vaan muistaa, että meillä on kunnia olla sen kanssa metsällä.

Toipuminen sterilisaatiosta

Katlan sterilisaatiosta on nyt tasan viikko. Koira on toipunut nopeasti operaatiosta. Kolme ensimmäistä vuorokautta Katla oli selvästi kipeä. Sen jälkeen toipuminen lähti liikkeelle isoin harppauksin.

©RH Katla tähyää, näkyykö piharusakoita

Itse operaatio tehtiin arkipäivän aikana. Koira vietiin aamupäivällä eläinlääkäriin, missä se rauhoitettiin. Tämän jälkeen se siirrettiin leikkaussaliin. Katla kotiutettiin iltapäivällä, jolloin se oli vielä todella sekaisin anestesiasta. Ensimmäinen ilta meni nukkuessa. Hereillä ollessaankin koira vain tuijotti katse tyhjänä. Vein Katlaa ulos aina, kun se nousi huojuvasti jaloilleen. Myöhään illalla tarjosin sille hieman keitettyä riisi-kanaseosta, jota se söi todella vähän makuuasennossa. Jälkeenpäin mietin, että tarjosinko ruokaa liian aikaisin, mutta toisaalta koira oli hereillä ja söi itsenäisesti.

Siirsin omat vuodevaatteeni alakertaan, ja vietin yön Katlan kanssa siskonpedissä. Pihkakin päätti valvoa Katlan yötä ja nukkui myös alakerrassa. Yö oli melko levoton ja käytin koiraa ulkona aina, kun se havahtui liikkeelle. Ulos päästessään se teki aina tarpeensa pienesti. Välillä vaikutti siltä, ettei sillä ollutkaan oikeasti hätä, vaan se vaan kuvitteli niin. Turkin ravistaminen sattui siihen, mutta siitä huolimatta se toistuvasti yritti ravistella itseään. Sen liikkeistä näkyi myös varovaisuus. Käynti oli jäykkää ja koira köyristi selkää liikkuessa.

Aamulla se ei suostunut syömään mitään. Sama tilanne jatkui iltapäivällä, kun palasin töistä kotiin. Katla ei myöskään juonut mitään. Toisena lattialla nukkumani yön jälkeisenä aamuna koira kieltäytyi yhä ruuasta. Aloin olla huolissani Katlasta ja valmistauduin siihen, että eläin pitää viedä nestetytykseen lääkäriin. Mies kuitenkin onnistui päivän aikana syöttämään koiraa käsistään, ja iltapäivällä Katla suostui syömään runsaalla vesimäärällä höystetyä riisi-lihaseosta. Tämän jälkeen koiran vointi alkoi selvästi parantua.

Myös Pihka oli omalla tavallaan huolissaan Katlasta. Enimmäkseen se näkyi levottomuutena. Erityisesti yöllä kuljeskeli ja herätti minut vähän väliä. Haava tietysti kiinnosti haavoittuneen eläimen jälkityöhön koulutettua koiraa. Monta kertaa se kävi haistelemassa Katlaa ja muutamia kertoa jouduttiin kieltämäänkin Pihkaa, kun oli vähän turhan kiinnostunut "hoitamaan".

Katlalle määrättiin leikkauksen jälkeen toinen viiden päivän antibioottikuuri. Tämän lisäksi aloitettiin leikkausta seuraavana aamuna kipulääkitys, jota annoimme koiralle aamuin-illoin sunnuntai-iltaan asti. Jatkossa seurataan vointia ja annetaan kipulääkettä, mikäli koira vaikuttaa sitä tarvitsevan. Eilisen iltakävelyn jälkeen en kyllä usko koiran olevan kovinkaan kivulias. Tuoreessa lumikelissä koira bongaili rusakon jälkiä ja riuhtoi remmissä patoutunutta jahtienergiaa pursuten. Ennustan, että tulevista viikoista tulee p i t k i ä. Jatkossa haasteet liittyvät siihen, miten pitää riistaviettinen koira sairaslomalla, vaikka se itse on päättänyt olevansa terve ja täysin kykenevä jänisajoon.

©RH "Lampunvarjostin" look on kevät uutta 2017

Leikkaushaava on parantunut tosi hyvin. Olen sitä seurannut päivittäin tarkistamalla sen sekä kerran huuhtelin haavan kevyesti vedellä, kuivasin ja desinfioin. En kylläkään usko, että se välttämättä olisi ollut tarpeen. Pakkas- ja lumikeli on ollut siunaus, ja haava on pysynyt ilman suurta vaivaa puhtaana. Katlalla on pidetty tötteröä (lampunvarjostin-tyyppistä kauluria) estämässä haavan nuolemista, mutta koiraa ei itseään haava juurikaan kiinnosta. Ollaan pelattu kuitenkin varman päälle, ja erityisesti öisin sekä yksinollessa kauluri on ollut pakollinen varuste.

Viikonloppuna Katla oli levoton aamuyöllä. Pari kertaa se on myös oksentanut (tyhjällä vatsalla), mutta koska ruokahalu on normaali, en ole ollut kovinkaan huolissani. Oksentelua on edeltänyt huulten nuoleskelu ja levoton käyskentely. Näistä huolimatta koiran yleisilme on virkeä, ja se alkaa olla aktiivinen oma itsensä.

Kohtutulehdus

No en "pakollisella metsästystauolla" ihan tätä tarkoittanut! Meidän joulunvietto sai ikäviä piirteitä, kun Katla alkoi jouluviikolla kärsiä virtsankarkailuoireista. Koska epältiin virtsatietulehdusta, vietiin koira heti eläinlääkärille. Valitettavasti ongelma ei ollut niin yksinkertainen, vaan vasta ultraamalla selvisi, että koiralla on alkava kohtutulehdus (pyometra). Varsin ajoissa tämä kuitenkin huomattiin, ja siksi ei heti joulun pyhien alla koiraa lähdetty leikkaamaan. Muita selviä oireita ei ollut. Tietysti Karvian DRAJ-kokeessa koiran vaisuus antoi viitettä hieman siitä, ettei kaikki ole hyvin. Silti ellei koira olisi tiputellut satunnaisesti sisällä ollessaan, emme välttämättä olisi huomanneet mitään. Jälkeenpäin ajateltuna koira myös nuoli itseään enemmän. Katlalle määrättiin antibiootit ja kontrolliaika heti antibioottikuurin loppuun.

©RH Meidän pieni Katlamme sairastaa

Koska kohtutulehdus uusii erittäin suurella todennäköisyydellä eikä Katlaa aiota käyttää jalostukseen, päädyimme joululoman murehdittuamme siihen, että koira steriloidaan poistamalla kohtu ja munasarjat. Kontrolliaika siis muutettiin leikkausajaksi.

Märkäinen kohtutulehdus on yksi yleisimmistä narttujen sairauksista rodusta riippumatta. Se on vakava sairaus, koska hoitamattomana koira usein menehtyy. Itse leikkauskin on iso riski, mutta Katla on tällä hetkellä hyvävointinen, joten antibiootit näyttävät lievittäneen hyvin tulehdusta.

Sterilointi vaikuttaa koiran hormonitasoon. Googlettamalla selvisi, että poisto voi aiheuttaa joitakin muutoksia, esimerkiksi lihomista, ruokahalun lisääntymistä, turkin laadun muutoksia, virtsankarkailua ja pidätyskyvyttömyyttä. Näitä siis ei välttämättä tule, mutta ne ovat mahdollisia haittoja operaatiosta. Toisaalta toisessa vaakakupissa painaa koiran henki, joten emme nähneet muuta järkevää vaihtoehtoa Katlan kohdalla.

Itseäni mietityttää myös koiran psyykkinen puoli ja asema laumassa. Katla on herkkä, äärimmäisen pehmeä luonne, joka lähtökohtaisesti on jäänyt vahvaluonteisen Pihkan jyräämäksi. Toivon, ettei sen asema laumassa heikkene entisestään steriloinnin jälkeen. Tähän ottaisin mielelläni vastaan kokemuksia muilta ja neuvoja, miten tukea sen asemaa laumassa, puuttumatta kuitenkaan liiaksi koirien väleihin.

Positiivisiakin sivuvaikutuksia steriloinnista on. Tulevaisuudessa juoksut eivät enää aiheuta katkoja mejä- ja metsästysharrastuksissa. Tietysti nyt loppukauden osalta Katlan metsästyskäyttö jäänee erittäin vähälle.

Edustustehtäviä

Taas on vierähtänyt tovi jos toinenkin viimeisestä blogimerkinnästä. Jouluun on enää alle kaksi viikkoa, mikä tuntuu hämmästyttävältä. Jahtikausi on ajallisesti jo ylittänyt puolivälin. Meille tulee pakollinen tauko metsästysharrastuksiin muutamaksi kuukaudeksi. Ehkäpä se on hyväkin juttu ja tulee keskityttyä muuhunkin. Vapaa-aika kun on enimmäkseen syyskuusta alkaen mennyt metsässä olemiseen.

©RH Pihka montun maastoissa

Katla pääsi viime viikonloppuna Karvian DRAJ-kokeeseen. Keli oli kylmä (aamu -17 astetta) sekä maa luminen ja maastot jänisrikkaita. Koira ei saanut itsestään parasta irti ja tulokseksi saatiin VOI0 pisteillä 25,00. Jäinen lumikeli aiheutti koiran tassuille lievät vauriot ja niistä alkoi päivän mittaan tihkua verta. Varmasti myös se vaikutti koiran työskentelyinnon laantumiseen, vaikkei se täysin selitä ensimmäisen ajoerän surkeaa hukan selvittelyä. Katla selkeästi vaan luovutti. Toisessa ajoerässä Katla sai nopeasti ajon liikkeelle. Ajoeläin oli rusakko, joka säntäsi avoimelle pellolle. Tuuli ja lumituisku olivat yltyneet tässä vaiheessa päivää ja koira hukkasi jäljet todella lyhyen ajon päätteeksi. Koiralle tuli tuplakenraalit.

Itse olin tuomarina Maija-nimiselle dreeverille, jonka mainiosti sujuvaa ajopäivää oli ilo seurata. Koira sai mahtavat pisteet ja tietysti VOI1-tuloksen.

Itsenäisyyspäivänä oltiin Pihkan kanssa lupsakassa tunnelmassa etsimässä ajettavia. Kiersin Äijävuoren sen kanssa. Lunta ei juuri ollut, mutta koetin katseellani haeskella muita merkkejä jäniksistä. Eipä niitä oikein löytynyt. Pihka tuntui löytävän jotain jälkiä, ja jäin seuraamaan sen työskentelyä. Koiran pysähtyessä noin 70 metrin etäisyydelle itsestäni, luulin sen tutkivan tarkemmin yösyönnöstä. Olin jokseenkin väärässä. Kun Pihka oli viitisen minuuttia viettänyt aloillaan, päätin kävellä tarkistamaan mitä se oli löytänyt. Koira oli kamalan ryteikön ja kivikkoisen alueen keskellä, vieressään peuranaaraan jäätynyt ruho. Koira oli löytänyt ilveksen tappaman eläimen ja jäänyt nauttimaan löydöstään. Kytkin koiran kaadolta ja soitin miehen tarkistamaan tilanteen.

Äijävuoren toiselta puolelta Pihkalle löytyi ajettava. Eläimen kulkutavasta päätellen se ei luultavasti ollut peura, mutta toisaalta ajon lähtöpaikalta löytyi runsaasti peuran jätöksiä. Pihka ajoi eläintä pienellä alueella koko sen ajan, kun nautimme nuotiolla makkaraa. Lopulta tuli hankalammalta hukalta luoksemme kerjäämään, josko makkaraa jäisi sillekin.

Siirryimme vielä montulle, josta Pihka löysi selvästi jäniksen jäljet. Niille herätteli runsaasti ja lopulta sai eläimen liikkeelle. Tunnin verran annettiin koiran ajaa jänistä, kunnes alkoi hämärtyä ja lähdin kytkemään koiran.

Eilen olimme kirpakassa ja lumettomassa pakkassäässä Katlan kanssa etsimässä jäniksiä. Kärrinkallion kupeesta se aloitti työt, mutta lopulta ajoeläin löytyi Ylimmäisen pellon läheltä. Ajo eteni lähes välittömästi tielle ja sitä pitkin yli kilometrin päähän. Sinne Katla hukkasi jäljet ja mentiin kytkemään koira, koska tiellä liikkui autoja. Toinen maasto oli Laurunsuo, missä löysin maasta jäniksen jätöksiä. Katla eteni kuin jälkiä selvittäen metsän puolelle. Hetken kuluttua kuulin rytinää ja sorkan kolahduksia maahan. Oltiin saatu hirvi liikkeelle. Koira saapui pian tekemäni riistan äänihavainnon jälkeen hirven lähtöpaikalle, jossa ulvahteli. Kutsuin koiraa ja se tuli luokse! Katlalla ei taida olla mitään kiinnostusta hirviin (toisin kuin peuroihin). Ohjasin hakua toiselle puolelle uraa, mutta koira edettyä alueen toiseen laitaan ylittäen tien löytämättä ajoeläintä päätettiin viheltää peli poikki.

Nuotiolla evästelyn jälkeen mentiin koettamaan vielä Palometsän tienpäähän jänistä. Katla löysi jäljet joille herätteli, mutta ajoa ei koiralle enää saatu.

Illalla Pihka vieraili isovanhempieni luona kanssamme. Toisen luona hoivakodissa se istui tyyriinä sängyllä kaikkien rapsuteltavana ja ihasteltavana. Pihka on noissa tilanteissa omimmillaan. Täytyy sanoa, että sosiaalisissa tilanteissa Pihkaa ei ikinä tarvitse hävetä. Silloin olen itseasiassa koirasta hyvin ylpeä. Ei ihan joka koirasta olisi tuollaiseen. Katla lepäili jahtipäivästä väsyneenä kotona, kun Pihka hoiti tärkeät edustustehtävät.