Joulurauha metsän eläimille

Ennen metsän eläinten joulurauhan aloittamista mies vietti pitkän päivän metsässä koirien kanssa. Katlan maastoina olivat Musta-alhon Monttu ja Palometsä. Pihka pääsi iltapäivällä Koskenalhoon, jossa todistettavasti asustaa myös metsäjänis. Pihka herätteli ja mies löysi pipanoita. Valitettavasti ylösottoa Pihka ei saanut. Tätä jänistä mennään varmasti joulun jälkeen kokeilemaan uudelleen.

Katla herätteli montussa ja pitkän haun jälkeen sai ylös montun länsilaidalta jonkun eläimen. Koska ajo vei etäämmälle ja koira jätti sen nopeasti, oletettiin se peura-ajoksi. Monttupupu on aina ollut Katlalle jotenkin tosi hankala ylösotettava ja myös ajettava.

©RH Koirat ihailevat joulukinkkua 2014

Toiseksi maastoksi mies valitsi Palometsän. Siellä Katla ei ehtinyt olla irti kuin muutaman minuutin, kun ajo lähti kiivaana piipparille vievän metsäuran varrelta. "Piippari" eli jonkin sorttinen tutkimuslaite ei enää sijaitse paikalla, mutta nimi taisi jäädä pysyväksi. Aluksi ajo karkkosi ison tien toiselle puolelle metsästysyhdistyksen rajojen ulkopuolelle. Jollei mies olisi nähnyt ajoeläintä, ajoa olisi pidetty muun kuin jäniksen ajona. Riistahavainnon jälkeen valkoinen metsäjänis olisi saattanut palata omalle puolelle, mutta mies kytki koiran tiehukan kestäessä turhan pitkään.

***

Vaikka riistalle ei ole Suomessa lakisääteistä joulurauhaa, niin jahdista pidättäytymisen pitkää perinnettä kunnioitetaan erittäin hyvin. Yleisesti vähintään jouluaatto ja joulupäivä ovat metsän eläimien joulurauhan aikaa. Jotkut metsästysyhdistykset suosittelevat myös tapaninpäivän rauhoittamista. Eläimille joulurauha ei varsinaisesti merkitse mitään, mutta itse pidän sitä hienona perinteenä ihmisen näkökulmasta. Jouluna on hyvä hiljentyä ja kunnioittaa metsää ja sen eläimiä rauhoittamalla ne jahdilta.

Rauhallista joulun aikaa Jänisjemman lukijoille!

Ylösototon

Lauantaina oltiin Kapteenin huvilan ja Punnansuon maastoissa Katlan kanssa. Leuto keli tuntui alkusyksyltä ja aamusta tuuli virkistyi päivän mittaan voimakkaan puuskittaiseksi. Nukuimme pidempään ja koira laskettiin irti vasta kymmenen jälkeen.

Molemmissa maastoissa koira työskenteli hyvin ja erittäin sitoutuneesti jänikselle. Jäljet löytyivät ja Katla herätteli useaan otteeseen jälkikenttää haravoidessaan. Tiukassa taisivat jänikset tällä kertaa olla, koska jäätiin ilman ylösottoja ja siten myös ajoja.

Koiran työskentely oli kuitenkin hyvää. Katla on tyyliltään itsenäinen, mutta mielestäni pitää kuitekin riittävästi yhteyttä meihin. Yöjäljen selvittelyssä meni kauemmin kuin normaalisti ja koira kävi siksi tarkistamassa meidän sijaintimme (seisoimme koko haun ajan samassa paikassa). Molemmat hakuerät olivat normaalia (DRAJ-koe) erää lyhyempiä. Kytkimme koiran ennen kuin kaksi tuntia oli kulunut. Voi olla, jos koira olisi saanut käyttää enemmän aikaa hakuun, niin se olisi onnistunut kaivamaan jäniksen piilostaan.

Jos huonompaa palautetta koiralle olisi tarpeen antaa, niin se tulisi hieman puurtavaksi käyneestä yöjälkityöstä. Molemmissa maastoissa koiran työssä vaikutti olevan samaa vikaa eli jäi turhan lähelle yöjälkisyönnöstä eikä laajentanut aluetta riitävästi löytyneiden jälkien ympärillä.

Ei sillä, että me ihmiset sen paremmin olisimme selvillä jäniksen sijainnista, mutta karttalokista koiran työtä seuraamalla näin epäiltiin. Ilahduttavaa sen sijaan oli se, että Katla keskittyi jäniksiin. Molemmissa maastoissa asustaa varmasti jänis, vaikka päivä jäikin ylösotottomaksi.

Jahdin lumo

Täydellinen äänettömyys pimeässä metsässä. Näin talven pimeimpänä hetkenä eivät edes linnut ole aloittaneet aamukonserttiaan. Hengitys näkyy huuruisina pilvinä ympärillämme. Otsalamppujemme valokehät leikkaavat pimeyttä, kun kuuntelemme metsän hiljaisuutta.

©RH Metsäjänis Lonsissa

Odotus päättyy, kun koiran haukahdus etäämmältä rikkoo äänettömyyden. Jäljet ovat löytyneet, se kertoo meille. Metsän pimeys alkaa väistyä ja ilman lamppuakin näkee metsäuran tiukan kurvin ja korkeiden kuusten muodostamat hahmot sen rinnalla. Kuuluu varovaista rapinaa ja tasaista naputusta. Olen näkevinäni metsähiiren vipeltävän pystyyn kuolleessa heinikossa. Käpytikan naputus taukoaa sen lennähtäessä seuraavaan puuhun.

Kiivas ajohaukku alkaa, kun koira saa jäniksen liikkeelle makuultaan. Hetkeä aiemmin kohmeessa olleet kädet lämpenevät, kun keho riehaantuu tuottamaan adrenaliinia. Odotellessa koettu palelu hämärtyy epämääräiseksi muistoksi. Jahdin lumo tarttuu meihin. Siirrytään parempaan paikkaan, jotta olisi mahdollista nähdä koiran ylösottama jänis.

Koiran haukku kaikuu kuuluvasti tuulettomassa kelissä. Haukun taukoaminen, äänenpainot ja haukun tiheys antavat viitteitä metsän tapahtumista. Kuuntelemme ja havainnoimme ihmisen heikoilla aisteilla ja käytämme tutkan antamaa tietoa paikataksemme puutteemme.

Valkeana hohtavan jänis vilahtaa metsäuralla. Olen auttamattoman myöhässä kamerani kanssa. Koiran haukku lähestyy. Uralle tullessaan se pyörähtää kuin suuntaahakien ja näen sen hännän heiluvan kiivaasti. Se nauttii jahdista ja kuuman jäljen seuraamisesta.

Näemme jäniksen vielä kahdesti samalta paikalta seisten. Vähitellen jänis saa koiran eksytettyä jäljiltään ja koiran ajo hyytyy ensin katkeilevaksi ja lopulta pitkäksi hukaksi asti. Lähdemme kulkemaan koiraa kohti. Häntä heiluen se tulee hukalta luoksemme.

Aamu on jo kirkastunut talvisen pimeäksi päiväksi. Ensimmäinen jahtierä on ohitse ja siirrymme seuraavaan maastoon. Huomaan valottoman otsalampun olevan vielä päässäni, vaikkei sitä olisi tarvittu enää useampaan tuntiin. 

Pupu tuli kotiin

Bassettien SM-ajokokeessa Katlalta hukkui yksi tietty pupu. Ei metsässä asuva, vaan Katlan oma maskottipupu. Se on vaatimattoman värinen, rusakonharmaa vinkulelu, joka haisee järkyttävän pahalle (ihmisnenään). Basset Bulletinin Facebook-ryhmässä löytyneestä pupusta ilmoitettiin heti kokeen jälkeen, tuskin Katla oli vielä lelunsa katoamista ehtinyt noteerata.

"Basa kisojen tiimoilta Majatalo Sipassa oli piileksinyt tämä pikkupupu. Kuka tunnistaa omakseen. Jos pupu on kovinkin rakas niin ilmoitelkaapa osoite mihin sen voin postittaa."

Tunnistin ilmoituksen kuvasta tutun pupun. Tänään posti toi mukavan yllätyksen Katlalle.

©RH Katla ja pupulelu, Pihka taustalla

©RH Pupulelu saa kyytiä

Samassa kuoressa oli postia myös emännälle ja isännälle. Bassettien SM-ajokokeesta kirjoittamani juttu pääsi Rantalakeus-sanomalehteen (25.11.2015).

©RH Rantalakeus 25.11.2015

©RH Bassettien SM-ajokokeesta lehtijuttu

Kylläpä tavallinen tiistai-ilta muuttui yhden kirjekuoren avaamisen jälkeen juhlalliseksi.

"Se meni ladon alle"

Itseäni on aina jollain tasolla huvittanut metsästyskertomukset, jotka päättyvät lausahdukseen: "Se meni ladon alle". Olen kuullut sen lounaisrannikolla asuvan suusta "Se men lado all" ja savolaisittain muotoiltuna: "Se on männö laon alle" (korjatkaa, jos muistan väärin). Sanonta toki kuuluu murrealueesta riippuen hieman eri tavalla, mutta sanoma on silti selvä: Jahti loppui ylitsepääsemättömään esteeseen, kun riista päätti piiloutua.

©RH Pihka tuomarina maastossa

Olemme välttyneet omakohtaisilta kokemuksilta, mitä tulee siihen, että riista hakeutuu tämän tyyppisesti piiloon kesken jahdin. Siksi ladon tai muu suojan alle menevä riista on tuntunut suhteellisen kaukaiselta vaihtoehdolta. Yleisempi on kenraalihukka, jolloin koira kadottaa riistan jäljet eikä enää kykene löytämään niitä uudelleen edes pidemmän ajan kuluessa.

Keli rannikolla on murheellinen. Tarjolla on pimeää, tuulista tai märkää säätä, yleensä nämä kaikki toisiinsa yhdistäen. Vettä on satanut yhtämittaisesti lähes kolme viikkoa. Jos metsä olisi tiskirätti, sillä ei kannattaisi yrittää kuivata mitään edes kunnon rutistuksen jälkeen. Metsäojat tulvivat yli äyräiden ja suopohjainen maasto yrittää vohkia varomattomalta kulkijalta saappaat imaisemalla ne sisuksiinsa. Yksikään itseään kunnioittava riistaeläin ei liikahda metriäkään, jos jurottaminen suojaisessa paikassa on vaihtoehtona. Näissä olosuhteissa tarvitaan koiralta vahvoja hakuominaisuuksia ja jääräpäistä sinnikkyyttä ylösoton onnistumiseksi.

Katla pääsi jo perjantaina maastoon, mutta Punnansuossa otettu erä jäi tyhjäksi. Yhden peuran koira pelästytti liikkeelle ja ajoi sitä pari minuuttia. Onneksi nämä peura-ajot jäävät sillä poikkeuksetta karkoitustyyppisiksi.

Lauantaina valitsimme maastoksi Ilveskallion, koska keli oli kurja ja ajattelimme, ettei koiran mahdollisuuksia ainakaan maastovalinnalla kannata heikentää. Tämä taisi olla syksyn neljäs kerta Katlalla tässä maastossa. Kaksi kertaa jänis on saatu liikkeelle (ajo 1 ja ajo 2). Vain kerran ollaan jääty ilman ylösottoa.

Katla haki tutussa maastossa reippain ottein. Haussa eteni yli 400 metriin meistä ja siirryimme koiran perässä lähemmäs sitä. Vettä ripsautteli ja istuimme kuusien suojaamassa rinteessä. Myös Pihka oli mukana maastossa. Kuultiin muutama herättelyhaukahdus, kun jäniksen yöllinen syönnöspaikka löytyi. Sen jälkeen Katla jatkoi ääneti työskentelyä.

 

Kauan ei tarvinnut odottaa, kun koira sai jäniksen ilman ennakoivaa herättelyä ylös. Taisi äänestä päätellen nähdä jäniksen lähdössä. Jänis ohitti meidät alle sadasta metristä heti ajon käynnistyttyä. Ensimmäinen kierros oli lyhyt. Kieppiin tuli matkaa tuli varmaan noin 600 metriä. Toisella kierroksella samasta kohtaa ohi meistä, mutta teki pitkän piston maastoon tulosuuntaamme. Katla ajoi ääneti pätkän tieltä takaisin tultaessa. Loppuosuus mentiin samaa jälkeä kuin ensimmäisellä kierroksella.

Kolmannen kerran jänis meni taas samasta kohtaa ohitsemme, mutta tällä kertaa kaartoi Ilveskallion rinteille ja sieltä pohjoiseen. Emme nähneet jänistä kertaakaan, koska pidimme sijaintimme, jottemme häiritsisi ajon kulkua. Läheltä se meidät kolme kertaa ohitti ja varmasti tiesi tarkasti paikkamme.

Kun jänis ei saanut eksytettyä Katlaa jäljiltä paluuperillä metsäuralla, se vaihtoi suunnan Ekin perämetsän tielle, jota pinkoi yli 700 metriä asvaltoidulle Rantatielle asti. Tässä kohtaa meidän hermot pettivät passissa ja mies lähti autolla varmistamaan, ettei koira jää isommalla tiellä auton alle. Jänis oli tehnyt ovelan tempun. Se oli ensin juossut asvalttitielle asti ja sieltä tehnyt paluuperät tullen tietä pitkin takaisin lähes makuupaikoilleen asti. Sieltä Katla nappasi sen taas ajoon, mutta edeten vain noin 150 metriä ennen kuin koira jäi haukkumaan paikoilleen. Ja lopulta vaieten kokonaan.

Seurasin koiran työtä tutkan kautta ja ensin mieleen tuli "Ei kai se saanut sitä kiinni!". Lähdin välittömästi tarpomaan Pihka hihnassa kohti Katlaa. Vetinen litinä vaan kuului, kun siirryimme maastossa noin 300 metriä. Kun tulin Ekin perämetsän tielle, näin Katlan liikkuvan noin 60 metrin etäisyydellä itsestäni. Sain sen kutsumalla tulemaan luokseni ja kiinni. Verta ei näkynyt, mutta ajateltiin miehen kanssa käydä vielä tarkistamassa paikka, jossa Katla haukkui paikoillaan useita minuutteja.

Heti paikalle saapuessamme oli selvää, mitä oli tapahtunut. Pellon reunassa oli kaksi vanhaa latoa, joiden alle jänis olisi mahtunut, muttei Katlan kokoinen koira. "Se meni ladon alle", totesin huojentuneena ääneen ja nauratti tämä itsestäänselvä repliikkini. Vettä satoi kaatamalla ja palasimme autoon.

Koska olimme jo läpimärkiä, päätimme käydä nopeasti tarkistamassa vielä toisen maaston. Koskenmetsän jäniskantaa ei olla tänä syksynä tutkittu. Katla haki vähän mielenkiinnottoman oloisesti, mutta irtosi kuitenkin hakuun. Jotain heräteltävää koira löysi, mutta puolentoista tunnin haun jälkeen otin koiran kiinni, kun tuli tuloksettomalta hakulenkiltä luokseni.

Kahden koiran metsäpäivä

SM-ajokoe oli Katlalle uuvuttava reissu. Koira nukkui lähestulkoon kaksi vuorokautta ennen kuin alkoi näyttää omalta energiseltä itseltään. Ehdin jo hieman huolestuakin, koska Katla siristeli silmiään ja kulki silmät hieman kiinni kokoajan. Onneksi lepo riitti toipumiseen.

Tänään koira parin viikon levon jälkeen oli täynnä energiaa ja työskenteli hienosti jäniksen löytämiseksi. Parin tunnin haun jälkeen oli selvää, ettei ylösottoa luultavasti helpolla saataisi. Pariin otteeseen koira kuumeni herättelyyn asti, mutta ajoa ei Katlalle tänään saatu. Pihka oli Katlan erän aikana mukana maastossa kytkettynä.

©RH Katla ja Pihka

Paistettiin Rihtniemen laavulla makkarat ennen seuraavan erän ottoa. Aurinkokin valaisi hetken aikaa muuten pimeää ja lumetonta marraskuista päivää.

Oltiin päätetty antaa myös Pihkalle maastoaikaa, joten Katlalle jäi vain yksi erä. Muutenkin otimme päivän melko rauhallisesti, kun laskimme Katlan vasta hieman yli 10 irti Rihtniemen maastoon. Pihka pääsi metsään vasta yhden jälkeen iltapäivällä. Auvon nuotiopaikkaa lähdin sen kanssa katsastamaan ja mies lähti viemään Katlaa vanhemmilleen. Pihka ehti olla irti vajaan kymmenen minuuttia, kun näin koiran sähköistyvän. Pihka pinkaisi eteenpäin ja samassa alkoi raikuva ajohaukku. Kävelin muutaman kymmenen metriä eteenpäin todetakseni sorkan jäljet mutaisessa maassa. Soitin miehelle ja kerroin tilanteen. Hän oli ehtinyt juuri jättää Katlan kyydistä ja lähti takaisin koettaen ehtiä ajon eteen. Meillä oli onnea, ja mies ehti autolla kaartaa koiran eteen ennen kuin peura-ajo olisi edennyt hankalampiin maastoihin (jonne autolla ei olisi päässyt lähelle).

Hieman mietittiin jaksetaanko enää koettaa toista maastoa, mutta koska Pihka ehti olla irti tuskin puolta tuntia, päätimme antaa sille toisen mahdollisuuden Äijävuorella. Mies jäi tarkastelemaan rajapyykkejä ja itse kiersin koiran perässä Äijävuorta. Kun olimme toisella puolella aluetta, näin koiran löytävän jäljet. Soitin jälleen miehelle ja kerroin asiasta. Ennen kun ehdin lopettaa puhelua, ajo lähti liikkeelle. Koska tämäkin ajo lähti ylös ilman ennakoivaa herättelyä, epäilin riistaksi peuraa. Olin myös aiemmin nähnyt tuoreennäköisiä sorkanjälkiä maassa, mutta toivoin silti jänisajoa.

Tuskin pari minuuttia pidempään tarvitsi vahvistusta odottaa, kun mies pisti tutkan kautta viestin, että olisi saanut ammuttua naaraspeuran. Huoh. Siitä noin minuutin kuluttua sai Pihkan kytkettyä peura-ajosta. Päätimme metsästyspäivän peurajahtitunnelmiin. Harmi, että Pihka on taas vanhemmalla iällä innostunut peuroista. Syynä luultavasti muutamat peurahaavakkotilanteet, joiden selvittelyssä Pihka on ollut mukana. Onneksi Pihka ei ole peuroille suureksi haitaksi, koska on todella hitaasti ajava koira. Ei silti mielellään anneta sen niitä jahdata, koska jäljitys ja ajo kuitenkin vaativat koiralta erilaista työskentelytapaa.

Basset SM-ajokoe, Lumijoki

Viime viikot olen kynsiä järsien ja painajaisia nähden jännittänyt lähestyvää bassettien SM-ajokoetta, BASA-kisaa, jonne tänä vuonna ilmoitimme Katlan toista kertaa. Painajaiset ovat lähinnä liittyneet siihen, että pelkäsin etukäteen alkaako Katlan juoksu ennen koetta. Ei se alkanut. Pääsimme viime lauantaiaamuna lähtemään kohti Lumijokea. Vaikka aamulla lähdimmekin, niin saavuimme perille pimeän tultua noin kello kuusi, koska matkaa oli taivallettava runsaat 500 kilometriä.

©RH Mestari 2015, Åstdalen's Unique

Yövyimme Sippa-majatalossa, joka sijaitsi aivan lähellä kokeen keskuspaikkana toimivaa Lumijoen nuorisoseurantaloa. Linnuntietä etäisyys taisi olla alle kilometrin, mutta välissä virtasi vuolas joki. Majatalosta oli varattu osallistujille käyttöön huoneet ja yhteistilat. Kävimme purkamassa matkatavarat majataloon ja siirryimme keitolle kokeen keskuspaikalle. Ruokailun jälkeen suoritettiin maastoarvonnat sekä koirakkojen ryhmä- ja yksilökuvaukset.

©RH Basset SM-ajokoe koirakot

Maastot jakautuivat seuraavasti:

©RH Maastot sijoitettuna kartalle

Liminka 1: bretagnenbassetti Woodsman's Beretta, narttu "Bertta"
Liminka 2: bretagnenbassetti Vainukorven Catla, narttu "Katla"
Tervakangas: petit basset griffon vendéen Fragola Ursus Upeus, uros "Teukka"
Vaunukangas: bretagnenbassetti Exclamation Le Chiffre, uros "Basil"
Haarakanava: bretagnenbassetti Vilkunan Anastasia, narttu "Heta"
Karinpääntien varsi: petit basset griffon vendéen Fragola Uniikki "Ninni"
Leppäkorpi/Valkama: bretagnenbassetti Åstdalen's Unique, narttu "Unkka"

Vaikka olimme matkasta väsyneitä, loppuilta sujui muiden majatalossa yöpyvien kanssa saunoessa ja jutellessa. Sauna oli kotoisalla tavalla hieno ja vieressä virtaava Lumijoki loi tunnelmaa kohinallaan. Kukaan ei kuitenkaan ollut halukas menemään uimaan pariasteiseen veteen. Maltoimme mennä nukkumaan vasta puolen yön aikaan.

Heräsimme viideltä hyvien, mutta lyhyiden yöunien jälkeen. Pukeuduimme, pakkasimme koepäivän tavarat ja ulkoilutimme Katlan. Aamupala oli tarjolla kokeen keskuspaikalla, jonne saapuessamme paikalle oli tullut jo useita palkintotuomareita.

©RH SM-ajokokeen palkinnot

Lumijoen vanha nuorisoseurantalo antoi arvokkaat puitteet bassettien SM-tapahtumalle. Rakennus oli valmistunut vuonna 1896. Avarassa salissa kattoon asti yltävät pönttöuunit vangitsivat katseita, vaikka tilan toisessa päässä olevalle esiintymislavalle oli kasattu SM-kokeessa jaettavat palkinnot.

©RH Pikantti yksityiskohta rakennuksesta

Kuulin myös jännittäviä yksityiskohtia talon historiasta. Rakennuksessa kerrottiin olevan putka, jota oli käytetty hyvin aktiivisesti muinoin, kun tilassa järjestettävissä juhlissa oli meno muuttunut rajummaksi. En valitettavasti päässyt tätä pienoisvankilaa näkemään. Eikä ketään koeporukastakaan tarvinnut putkaan huonon käytöksen takia sulkea.

Ylituomarin puhuttelun jälkeen esiteltiin toisilleen palkintotuomarit ja oppaat sekä koirakot. Itse jättäydyin Katlan porukasta ja kuljin ylituomarin, varaylituomarin, koetoimitsijan ja koesihteerin matkassa tarkkailijana.

Kävimme kaikissa muissa maastoissa, lukuunottamatta Limingan kahta maastoa (Bertta ja Katla). Koe vaikutti alkavan monella koiralla erittäin hyvin. Noin puoli tuntia irtilaskusta ylösoton oli raportoinut jo kolme palkintotuomaria. Tosiasiassa meni vielä paremmin, lopulta ensimmäisestä hakuerästä ylösotto oli jokaisella kokeen koiralla.

Kokeella oli kertakaikkisen lupaava alku. Siihen nähden kuinka hyvin ajot saatiin liikkeelle ylituomariseurueessa kuultiin hyvin vähän ajohaukkua. Osuimme kenties aina huonoon aikaan paikalle (haku, hukka, erän päättyminen, koiran ajo siirtynyt etäämmälle). Heta (Vilkunan Anastasia) ajoi toisen erän jänistä ja kuulimme sen. Myös Ninnin (Fragola Uniikki) herättelyhaukahduksia kuultiin muutama.

Lopulta palasimme puolen päivän jälkeen keskuspaikalle odottamaan ensimmäisen koirakon paluuta maastosta. Hauskasti maastosta paluukin sujui kuin suunnitellusti, vaikkei sitä todellakaan ole mahdollista suunnitella. Aina putkahti porukka maastosta, kun ylituomarin "huone" vapautui. Siinä mielessä arvostelukorttien purku ja pisteiden laskukin sujui jouhealla aikataululla. Viimeinen koirakko tuli maastosta pois kello 15.45.

©RH Pala toisen erän ajoa

Oman koiran suorituksesta sen verran, että Katla ylitti odotukset. Tein omat tulkintani päivän etenemisestä tutkasovelluksesta saamieni harvahkojen (loppua kohti jännitti niin, etten pystynyt enää katsomaan) tietojen perusteella. Sen perusteella en odottanut suurta menestystä. Etenkin ensimmäinen ajoerä näytti hyvin katkonaiselta. Sitä se ilmeisesti oli ollutkin, koska Katla oli valinnut ajettavaksi "lapasen", joka eteni todella huonosti ajossa. Harmillisesti Katla oli kuulemma lähtenyt hakemaan väärältä puolelta tietä. Maasto-oppaan mukaan toisella puolella tietä olisi asustanut paremmin ajossa käyttäytyvä metsäjänis. Mies päätti takkuilevan suorituksen havaittuaan ottaa erän lyhyenä. Ensimmäisessä hakuerässä Katla oli löytänyt myös kuolleen jäniksen, joka tietty oli vienyt huomiota työstä. Näin siinä käy, kun opettaa koiraa myös jälkikoiraksi!

Toinen hakuerä jäi "tyhjäksi" tai Katla oli ilmeisesti jäljet löytänyt, mutta niiden selvittely oli hidasta. Lopulta oli jatkettu suoraan kolmanteen ylimääräiseen hakuerään, josta vasta lähes tunnin työn jälkeen jänis oli saatu liikkeelle. Tämä ajo oli paremmin etenevää ja siitä saatiin Katlalle hyvin ajominuutteja. Koiralle todella pitkä työpäivä ja olen ylpeä siitä, että Katla jaksoi tahkoa huonohkon alun jälkeen ykköstuloksen ja nousi 4. sijalle SM-kokeessa. Katla palkittiin tänä vuonna Suomen Dreeverijärjestön lahjoittamalla palkinnolla, joka päätettiin myöntää pisimpään maastossa viihtyneelle koiralle. Katla todella vietti siellä aikaa koko rahan edestä.

Alla Katlan koepöytäkirjasta kopioidut tiedot:

©RH  Katlan palkinto

Ominaisuuspisteet:
Haku 4,42/5
Ylösotto 3,17/5
Ajovarmuus 2,75/5
Haukku (kuuluvuus, sointi) 3,13/5
Haukun luonne ja vaihtelevuus 3,00/5
Tottelevaisuus/yhteistyö 3,92/5
Kokonaisvaikutelma 3,25/5
Ominaisuuspisteet yhteensä: 23,64 pistettä

Ajopisteet:
Ajoaika yhteensä 123 min, joka antaa yhteensä 44,42 ajopistettä

TULOS 68,06 pistettä -> VOI1

Koeselostus:
Haku hyvin irtautuvaa ja sopivan laajaa sekä yhteyttäpitävää. Ylösotot melko nopeat, herättely muutamilla yksittäisillä haukahduksilla. 1. ajo katkonainen, 2. ajo alussa sujuva muuttuen katkonaiseksi. Haukku kuuluva, matala, yksiääninen, harvahko ja kertova. Tottelevainen koira. MI3/3

Etukäteen hehkutettu jänistiheys ei ollut valhetta. Kokeen jokainen koira ajoi vähintään kahta eri jänistä. Edes tihkusateinen paljaan maan keli yhdistettynä jänisten valkeaan väriin ei estänyt huikeaa tulosmenestystä. Kuusi koiraa seitsemästä ajoi VOI1-tuloksen ja kokeen kolmen kärjessä olleista koirakoista, kuka tahansa olisi voinut olla kultamitalisti.

©RH Huikea SM-ajokokeen tulostaso

Kokeen tämän vuoden voittajaksi palkittiin Åstdalen's Unique VOI1, pisteet 84,02, ajoaika 153 min jo kolmannen kerran (Mestari 2011 & 2014). Tiukka taistelu voitosta käytiin, sillä hopealle ylsi vain 0,08 pisteen erolla Fragola Ursus Upeus VOI1, pisteet 83,94, ajoaika 146 min. Myös kolmanneksi yltänyt Exclamation Le Chiffre oli tiukasti kiinni kullassa VOI1, pisteet 82,16, ajoaika 151 min. Ajominuuteissa jäi vain kaksi minuuttia vuoden mestarista!

©RH Voittajakolmikko

Huikea jännitysnäytelmä, jonka lopputulos kohahdutti paikalla olevaa DRAJ-yleisöä. Oli ikimuistettavaa olla todistamassa tätä Suomen Bassetkerhon historiallisestikin merkittävää koetta, jonka tulostaso yhdistettynä kokeen tunnelmaan jäi varmasti monen mieleen ja jota muistellaan vuosia jälkeen päin.

©RH Pipo kuin piste iin päälle

Järjestelyt oli toteutettu ammattitaitoisen hyvin. Kaikki sujui järjestelmällisen varmasti, mutta kuitenkin kepeän iloinen pilke silmäkulmassa. Erittäin arvostettavaa! Mallikelpoinen suoritus Suomen Bassetkerhon koetoimikunnalta. Teidän ansiostanne kokeeseen osallistuminen oli nautinnollinen kokemus. Tapahtumassa myydyt pipot olivat kuin piste iin päälle. Järjestelyistä voisi antaa arvosanaksi kymppi plusplus eikä se olisi yhtään liioittelevaa. Kokeen ylituomari Ismo Putkosen sanoja koekertomuksesta lainatakseni:

"Kisat, joissa sain kunnian toimia ylituomarina. Tulostaso, järjestelyt, maastot, riista, oppaat... kaikilta puitteiltaan upeat kisat."

Paikalla olleille hän vielä suullisesti sanoi tunnelmasta, että jopa dreeveriporukoihin verrattuna kokeen henki oli mahtava. Lisäksi hän suositteli lämpimästi ottamaan vastaan (yli)tuomarikutsun, mikäli sellainen Suomen Bassetkerhon järjestämiin kokeisiin tulee.

Erityinen kiitos kokeen eväs- ja ruokajärjestelyistä. Valmiiksi tehdyt eväsleivät nopeuttivat maastoihin lähtöä. Pisteet tämän idean keksijälle ja toteutus käytännössä toimi moitteettomasti. Omalta kohdaltani mieleenpainuvin ruoka oli koepäivän kinkkukiusaus, joka suorastaan suli suussa. Todistaa sen, että yksinkertainenkin ruoka voi olla täydellisen hyvää.

Maastot olivat huolella mietittyjä ja jopa etukäteen testattuja. Maastomestarille ja oppaille runsaskätinen kiitos arvokkaasta työstä koirien onnistumisen eteen. Seitsemälle SM-koiralle tarvittiin paikalle suuri joukko palkintotuomareita. Lähialueilta paikalle oli saatu 14 kokenutta DRAJ-tuomaria. Toivottavasti heidänkin näkökulmastaan koepäivä sujui hyvin ja tarjosi kiinnostavia kokemuksia maastoissa ja bassettien arvostelusta DRAJ-säännöillä.

Kiitos kaikille, jotka mahdollistitte ja jaoitte kanssamme tämän upean bassettien SM-ajokoeviikonlopun.

Kenraaliharjoitus

Nyt on enää alle viikko bassettien SM-ajokokeisiin. Katlalla on ollut kohtuullisen hyvä alkusyksy ja tassuvaivoista huolimatta olemme lähes joka viikonloppu sitä päässeet metsällä käyttämään. Hyviäkin metsästyspäiviä on kertynyt, vaikkei tätä kenraaliharjoitukseksi luonnehtimaani päivää voi oikein hyväksi kehua. Kahta eri maastoa tänään koetettiin ja harmiksemme molemmista Katla löysi peura-ajot. Jänikset olivat tiukassa ja vaikka koira jälkiä saattoi löytääkin, ei niitä saatu tänään liikkeelle.

Kumpaakaan ajoa ei varmistettu, mutta etenkin ensimmäinen eteni tyypilliseen tapaan peuraksi. Katla selvitteli jäniksen jälkiä Laurunsuolla ja törmäsi makuulla olevaan peuraan. Ajo eteni suoraviivaisesti poispäin ja lopulta noin 1,5 km jälkeen koira päätti lopettaa ja palasi ilman kutsua takaisin. Selkeä peurankarkotusajo siis:

Annoimme koiran työskennellä vielä tämän jäkeen jäniksen jäljillä, mutta muutamaa herättelyhaukahdusta lukuunottamatta koira pysyi hiljaa. Lopulta vajaan kahden tunnin haun jälkeen luovutimme alueen suhteen ja vaihdoimme maastoa.

Musta-alhossa Katla ehti olla auki tuskin kymmentä minuuttia kun ajo lähti. Alle minuutin ajon jälkeen koira vaikeni, kun eläin tuli soramontulle, jonne jäljet hukkuivat(?). Tämän ajattelimme olleen jänis, mutta omituiselta tämänkin "ajo" vaikutti.

Katla eteni jälkiä selvitellen ja yhtäkkiä taas ajohaukku alkoi. Jänikseksi ajo kulki liian vauhdikkaasti ja suoraviivaisesti, joten epäilimme peuraa. Tätä oli jotenkin vaikeampi tulkita, koska Katla antoi rouheasti ääntä eläimelle. Peräti yhdeksänkymmentä haukkua minuutissa! Todella harvinaista Katlalle. Peuraa yleensä ajaa innottomammalla äänellä. Saattoi tuo jänisajokin olla, mutta varsin omituinen sellaiseksi.

Keli oli pilvinen ja sateinen. Ja edellisen päivän yhtäjaksoinen sade todennäköisesti vaikutti jänisten haluun liikkua. Hienosti Katla työskenteli, vaikka kenraaliharjoitus meni osaltamme mönkään. Kai se niiden tarkoitus aina onkin. Kun epäonnistuttiin kenraaliharjoituksessa, niin ehkä onnistutaan viikon kuluttua pidettävässä arvokilpailussa.

Kuin yö ja päivä

Olimme pitkästä aikaa jänisjahdissa viikonlopun molempina päivinä. Jahtipäivät olivat hyvin erilaisia. Ne erosivat toisistaan kuin yö ja päivä.

©RH Pihka kuuntelee Katlan jänisajoa

Lauantaina menimme Katlalle vieraaseen maastoon ja laskimme sen irti Kettulantien päästä. Jäljet löytyivät melkein heti irtilaskun jälkeen, kun jänis oli liikuskellut aivan tien tuntumassa. Herättelyyn asti koira ei äitynyt ja tunnin haun jälkeen se alkoi olla aika turhautunut. Jänis ei suostunut lähtemään liikkeelle.

Lopulta koira selvästi luovutti selvittelyn ja siirtyi laajalla lenkillä yli 300 metrin etäisyydelle, josta löysi lisää jälkiä. Siirryimme jalkaisin koiran perään, kun haku eteni edelleen kauemmas. Kahvitellessamme Katla sai ajon liikkeelle noin 150 metrin etäisyydeltä. Ajo vaikutti kuitenkin alusta asti vääränlaiselta ja kun koira lopetti reilut 700 metriä ajettuaan eläintä kylää kohti, oltiin jo varmoja, että riistana oli peura. Mies kävi vielä makauksella varmistamassa tilanteen ja löysi jälkiä sorkkaeläimistä.

Katla ei tämän lyhyen ajon jälkeen luoksemme tullut, vaan palasi selvittämään jäniksen jälkiä (kiersi meidät kaukaa, kun alkaa olla oppinut, että peura-ajon jälkeen kytketään...). Jäljet kuumenivat niin, että antoi jopa reilusti herättelyä, mutta ylös ei tätäkään jänistä saatu. Lopulta lähdin kytkemään sinnikkään herättelijän, joka ei meinannut millään antaa itseään kiinni. Pitkässä heinikossa se piileskeli minua ja selvitti yli-innokkaasti jäniksen yöllisiä jälkiä. Hikihän siinä tuli, mutta lopulta koira oli kiinni hihnassa. Ajoa ei lauantaille saatu,vaikka Katla kohtuullisen hyvin työskentelikin.

Sunnuntai vaikutti kelin puolesta hyvin samantyyppiseltä kuin edellinen päiväkin. Pilvistä, kohtuullista tuulta ja lämpöä vajaa kymmenen astetta. Oletettiin, että ylösotot ovat tiukassa paljaan maan ja rapisevien, maahan tippuneiden lehtien vuoksi. Lisähaasteena tietysti on myös jänisten talvikarvan vaihto, joka alkaa olla jo hyvin pitkällä.

Laskin Katlan irti. Koiralla meni noin kolme minuuttia ja ajo lähti vauhdikkaasti liikkeelle. Ei tullut harjoiteltua kylmähakua ja yöjälkityöskentelyä. Jänis se oli varmasti, vaikkei näköhavaintoa saatukaan. Samoja reittejä pyöritteli kuin aikaisemmillakin kerroilla. Lopulta sai tarpeekseen Katlasta ja otti ritolat alueelta. Vei koiran yli kilometrin päähän ja teki tielle pahat huijaukset. Katla selvitti urheasti, mutta tiehukaksi se lopulta jämähti. Koira palasi hukalta luoksemme, josta kytkimme sen.

Meillä oli alunperin tarkoitus päästää Pihka seuraavaksi maastoon, mutta päätimme toisin, koska Katlan ajo jäi lyhyeksi ja haluttiin palkita se kiltistä luoksetulosta löysäämällä sen uudelleen kytkemisen jälkeen. Pihka kuitenkin pääsi hihnassa katselemaan Katlan työskentelyä. Aikaisemmin ei olla näin toimittu, kun ollaan pelätty sen huonontavan Katlan hakua. Koira alkaa kuitenkin olla jo niin edistynyt, ettei häiriöistä ole harjoituksessa ainakaan haittaa.

Otimme Katlalle toisen erän Lonsissa. Sieltä lähdimme vaihteeksi liikkeelle tien päästä, jotta koiralle tulee harjoitusta hakuun. Oletus oli, että hakisi eteläpuoleltamme, josta jänis on jo tänä syksynäkin löytynyt ainakin kerran.

Katla erkani hakemaan yli 300 metriin, joten siirryimme perässä Lonsin peltojen läheisyyteen. Siitä metsäuralta poimittiin pieni pannullinen suppilovahveroita mukaan, odotellessamme Katlan uurastuksen tulosta.

Ensin kuulimme muutamia herättelyjä, jotka vähitellen voimistuivat silkkaan ajoon asti. Pihka kuunteli viisaan ja arvokkaan näköisenä. Näytti tekevän omaa tuomarointiaan ajon kulusta.

Ei tämäkään ajo mikään huikea esitys ollut. Meno oli töksähtelevää ja hukalta toiselle etenevää. Varmasti keli ja jänisten talvikarvan vaihto alkavat vaikeuttaa sekä ylösottoja että ajojen kulkua.

Annoimme Katlan työskennellä kunnes homma tuntui hyytyvän lopullisesti hukkalle. Sieltä mies kävi kytkemässä Katlan ja itse odotin Pihka seuranani.

Pihka käyttäytyi todella hyvin. Hiljaisena se kuunteli ja tärisi hieman ajon aiheuttamasta jännityksestä. Ei Pihkasta kovinkaan suureksi häiriöharjoitukseksi Katlalle ollut, mutta hyvä niin. Olisi mukava ottaa se useamminkin mukaan metsään, vaikkei se ajoon itse pääsisikään. Pihkan vuoro jahtiin tulee viimeistään silloin, kun maahan tulee lumi ja rusakkojen löytyminen jälkien perusteella helpottuu.

Metsäjänis Ilveskalliolla

Jänismetsä kutsui ja hyödynsimme kellojen siirron laskemalla koiran irti kello 7. Aamu oli tuulinen ja märkä, mutta vesisade ei ollut vielä alkanut uudelleen. Ennusteen mukaan sade alkaisi yhdeksän aikaan. Maastoksi valitsimme Ilveskallion ja koiraksi Katlan.

©RH Katla ja Pihka: hirvenlihan käsittelyä seuraamassa

Ennen kuin selostan metsästyspäivämme kulkua, kerron perjantain ja lauantain haavakkotilanteesta. Pihka pääsi jälkityöhön heti viikonlopun alkajaisiksi. Sauna oli jo lämpenemässä, kun puhelin soi ja mies ja Pihka hälytettiin jäljittämään metsästystilanteessa mahdollisesti haavoittunutta eläintä. Miehen mukaan Pihka oli jäljittänyt eläintä ja valitettavasti myös antanut ääntä jälkien kuumetessa. Parin tunnin työ jäi tuloksettomaksi; peuraa ei löytynyt. Mies kävi vielä lauantaina etsimässä haavakkoa, jonka jäljet kiinnostivat Pihkaa yhä. Mies haravoi laajalti sen kanssa alueen seuraten jälkiä, mutta lopulta usean tunnin ja useiden kilometrien jälkeen, oli selvää, ettei eläin tällä tekniikalla löydy. Näinkin valitettavasti voi käydä.

Palatakseni tähän aamuun, irtilaskun aikaan oli säkkipimeää. Pian kuitenkin hämärässä alkoi erottaa maaston muotoja. Katla teki kaksi laajempaa lenkkiä pohjois- ja itäpuolellemme. Vauhti oli hurja, ensimmäisen tunnin aikana kilometrejä kertyi yli 10 pelkästä hausta.

Muutaman kerran se kävi ottamassa vauhtia luotamme ja toisen kerran jälkeen siirryimme ohjaamaan koiraa enemmän Ilveskalliota kohti (siirryimme alle sata metriä). Katla kuitenkin tiesi enemmän kuin me ja lähti vastakkaiseen suuntaan tehden eteläpuolellamme laajan hakulenkin. Ylitti haussa tien ja selvästi löysi yöjäljet (ei kuitenkaan antanut ääntä niille).

Tuskin ehdimme eväsleipiä syödä, kun ylösotto tapahtui kello 8.16 vajaan kolmensadan metrin päässä meistä. Tuulen suunta oli suotuisa ja kuulimme koiran haukun.

Hyvin pian oli selvää, että riistana oli jänis, vaikka se ajossa liikkuikin laajalla aluella. Katlan ajossa tuntuu, että eläimet ottavat herkästi isomman alueen käyttöön, koska koira on hyvin nopea. Siirryimme tielle, jotta olisi mahdollista nähdä eläin sen koettaessa palata takaisin makuupaikoilleen. Todennäköisesti liikkeillämme ohjasimme ajon kulkua, koska ajo kävi hyvin lähellä tietä kaksi kertaa ja teki lenkin takaisin päin (tämä sopi liikkeisiimme).

Haukku kuului kohtuullisen hyvin, vaikka tuuli ja alkanut sade huononsi kuuluvuutta. Yli kolmensadan metrin etäisyydeltä ajohaukkua ei paljonkaan erottanut. Ajon aikana tiellä liikkui kaksi autoa, jotka olisivat voineet vaikeuttaa koiran työtä, mutta jänis ei juurikaan tiellä viipynyt.

Kun Katla selvitti hukkaa Ilveskallion itäpuolella, näin jäniksen loikkivan rauhallisesti tietä pitkin kohti minua. Jähmetyin aloilleni ja pidätin hengitystä. Ensin etäisyys oli noin 150 metriä. Pomp pomp. Etäisyys enää alle 100 metriä. Jänis kohottautui ja korvat liikkuivat villisti. Lähti jatkamaan kohti minua. Kun etäisyys oli enää 20 metriä se pysähtyi ja katsoi minua. Korvat ja niska, sekä alusta käpälineen olivat väriltään valkoiset. Se kääntyi rauhallisesti ja pomppasi metsään. Laskin minuutteja Katlan hukan selviämiseen. Aika turhaan. Näin jäniksen noin klo 10. Hukka selvisi noin kymmenen minuuttia myöhemmin. Kuuntelin koiran haukun lähestymistä. Näin koiran tiellä, kun jäniksen näköhavainnosta oli kulunut yli 20 minuuttia. Katla selvitti uutterasti, mutta tielle se sitten päättyi. Vesisade oli muuttunut rankkasateeksi ja jälki oli kylmennyt. Kytkettiin koira hukalta hieman ennen klo 11.

Hurjat kiermurat Katla tänään kartalle loihti. Ajominuutteja saattoi tulla yli tunnin verran, mutta paljon koiralla oli vaikeuksia selvittää hukattua jälkeä. Välillä meistä ihmisistä touhu vaikutti käsittämättömän omituiselta ja sitten ajo lähti taas liikkeelle. Pakko vaan luottaa koiraan.

Tällaista ajoa kelpaa muistella huonompina metsästyspäivinä.

Itsevarmoja jäniksiä

Katlan tassut ovat oireilleet vieläkin. Viime viikonloppuna muutaman tunnin metsäkeikka yhdellä jänisajolla sai toisen tassun tihkumaan verta. Pidettiin tassusidettä muutama päivä alkuviikosta ja rasvattiin ahkerasti päivittäin, niin uskalsimme tänään kokeilla lyhyttä jahtipäivää.

Viime viikolla mies oli Lonsissa kahdestaan Katlan kanssa ja koira sai hienon jänisajon ennen tassujen rikkoontumista. Mies näki jäniksen kolme kertaa ajossa ja sai kuvattua sen kaksi kertaa. Itse seurasin tutkan kautta noin 170 km etäisyydeltä metsäpäivää. Hienosti koira selvitti jäniksen metsätielle tekemiä huijauksia ja muutenkin suoritus vaikutti hyvin ehyeltä. Vau.

Tänään käytiin Punnansuon ja Tapiontien (Rihtniemi) maastoissa. Keli oli sumuinen, lähes tuuleton ja lämpötila nollassa. Ensimmäinen maasto oli jokseenkin varma, koska siellä olimme ajattaneet jänistä jo tänä syksynä. Tiukassa jänis oli tällä kertaa. Vaikka koira herätteli niillä paikkeilla, josta ajo viimeksi lähti, lopulta Katla sai jäniksen ylös eri puolelta tietä yli tunnin uurastuksen jälkeen. Haukku kuului erittäin hyvin ja muutenkin ajo kulki katkeamatta liiemmilti. Tämä Punnansuon asukki vaikuttaa melko itsevarmalta kaverilta, joka ei tienylityksessä nopeutta höllää. Mies näki jäniksen noin 200 metrin päästä sen loikatessa vauhdikkaasti tienpientareelta toiselle puolelle.

Täysin yllättäen Katla lopetti ajon ja palasi yösyönnöksen kautta luoksemme. Epäiltiin, että oli törmännyt muuhun riistaan tai sitten jänis meni liian lähelle jokea, josta Katlalla saattaa olla ikäviä kokemuksia (?). Otettiin koira lopulta kiinni, kun ei itsenäisesti enää lähtenyt takaisin ajon katkeamispaikkaan.

Käytiin ennen seuraavaa erää laavulla paistamassa makkaraa. Saimme hyödynnettyä valmiin nuotion, jolta paikallinen hirviporukka teki saapuessamme juuri lähtöä toiselle passitukselle.

Siirryimme Rihtniemeen Tapiontielle, jolta Katla viime syksynä saatiin verekseltään kiinni peura-ajosta. Katla vaikutti löytävän melko pian irtilaskun jälkeen (noin 100 -150 metrin etäisyydeltä) yöjälkiä, joita selvitti pikkutarkasti. Yksi herättelyhaukahdus kuultiin ja siitä noin kymmenen minuutin kuluttua sai riistan liikkeelle. Siirryimme oletetulle makuupaikalle passiin, koska kyseisen jäniksen reittejä ei aiemmin olla tutkittu eikä siten tiedetty muita mahdollisia passipaikkoja.

Jotain tosi outoa koko hommassa oli. Eläin lähti ihan jälkikentän reunalta liikkeelle. Ajohaukku oli tiheää ja siitä oletettiin riistaksi jänis. Lisäksi kaartoi kohti ajon alkupaikkaa hyvin pian lähdön jälkeen (alle 10 minuuttia ajoa). Katla lopetti ajon kuin seinään ja lähti välittömästi kohti meitä. Ennen ajon loppumista koira haukkui täysillä 60 haukkua/minuutissa, joten mikään hukka tuo ei ollut. Hieman epäiltiin peura-ajoa, mutta mitään selkeitä todisteita siitä ei ollut. Otettiin Katla heti kiinni sen tultua luoksemme ja lopetimme metsästyspäivän siihen.

Päivän hyvä uutinen sen sijaan oli, että Katlan tassut kestivät nämä kaksi lyhyttä erää hyvin.

Perinteinen metsäjänisajo

Pitkästä aikaa uskallauduimme Rihtniemen jäniksiä etsimään. Viimeisimmät kokemukset Rihtniemestä ovat Katlan peura-ajot ja koska paikka on peurakannaltaan kohtuullisen rikas, ollaan suosiolla pysytty sieltä poissa.

Ote tekstistäni viime syksyltä:

Katlan paheena on todella painostava ajotapa ja lyhytpinnaisuus hukkien selvittelyyn. Lisäksi saimme sen kiinni törkeästä peura-ajosta. On tässä vielä paljon tehtävää.

Tämän syksyn peuravapaat metsästyspäivät rohkaisivat meitä koettamaan kilpikaarnamännikön houkuttelevaa maisemaa. Maasto on todella kaunis ja avara vanhoine puineen. Automatkalla näin yhden peuran noin kahta kilometriä ennen maastoa. Leikin, että olin nähnyt harhoja. Ei siellä mitään ollut. Lallallaa.

Hiukan jännitti päästää Katlaa irti. Reilu viikko ilman metsäpäiviä oli kerännyt koiran täyteen räiskyvää energiaa. Tietysti koira teki ensimmäiset hakulenkit juuri "väärään" suuntaan ja hermot eivät kestäneet odottaa paikallaan. Ohjasimme koiran hakua kävelemällä kohti aluetta, joilta jänis on aiemmin löytynyt. Jälkeenpäin ajatellen olisi vaan pitänyt pysyä paikallaan, koska nyt vietiin koira liian lähelle jänistä ja nähtiin, kun Katla sai vainun yöjäljistä (alle 100 metriä etäisyys koiraan).

Istuimme ja joimme kahvia kuksistamme, kun Katla alle 10 minuutin työskentelyllä sai ilman ennakoivaa herättelyä jäniksen liikkeelle. Ensimmäinen kierros oli ehyt ja hukaton. Mies näki jäniksen ohittavan meidät ensimmäisen kierroksen jälkeen. Tässä jänis oli saanut jonkun verran etumatkaa jo koiraan.

Toisella kierroksella jänis ehti tehdä kaksi kiperää huijausta metsäuralle, jotka Katla selvitti mielestäni melko ripeästi. Hukat kestivät vain muutamia minuutteja. Pisteet Katlalle. Kun Katla vielä selvitti jäniksen kujeita, se ohitti meidät toistamiseen samasta kohtaa. Nyt minäkin sain havainnon eläimestä. Katla oli tässä vaiheessa vain viitisen minuuttia jänistä jäljessä ja ajoi avoimessa maastossa huikeaa nopeutta. Ei kunnolla ehtinyt haukkua.

Kolmannella kierroksella jänis päätti alkaa käyttää eksytyksen tueksi teitä. Kulki useita satoja metrejä tietä pitkin ja tiehukka sammutti lähestulkoon ajon. Pitkähkön selvityksen jälkeen koira kuitenkin löysi jäniksen poistumispaikan tieltä ja ajo jatkui.

Mies sai vielä kolmannen kerran näköhavainnon jäniksestä, joka meni tällä kertaa etäämmältä ohi passistamme. Katlalla alkoi olla ajossa suuria vaikeuksia, joita sitkeästi selvitti. Lopulta tuli jäniksen perässä (ainakin 10 minuuttia jäljessä) luoksemme hukalta kutsuttaessa. Tarkistimme tassut ja tarjosimme vettä juotavaksi. Päätimme antaa Katlan vielä selvittää hukkaa, vaikka pidimme aika epätodennäköisenä, että siitä enää kunnon ajoa kehittyisi. Jäniksellä oli ollut hirmuisesti aikaa tehdä huijauksia.

Sinnikkäästi koira selvitteli ja lopulta kaivoi jäniksen uudelleen ylös tiheämmästä pusikosta. Tiellehän se sitten taas meni ja selvittelyyn meni aikaa. Passipaikallemme tuli marjastajia. Tervehdimme heidät ja mies päätti lähteä nuotion sytyttelyyn laavulle. Katlan ajo vaikutti yhä enemmän pätkittäiseltä ja päätimme, että kun koira tulee seuraavan kerran lähemmäs niin kutsutaan se pois.

Jäin odottelemaan maastoon, mutta pian oli selvää, että Katla oli lähempänä laavua ja miestä, joka kutsumalla saikin koiran tulemaan kytkettäväksi.

Aika perinteisen jänisajon päivä tarjosi tällä kertaa. Jänis pysyi kiiteltävän hyvin samalla alueella ja ajossa se kulki uudelleen ja uudelleen samoja reittejä. Loppua kohti alue laajeni, mikä saattoi johtua siitä, että samaan maastoon tuli kovaäänisesti juttelevat marjastajat. Katlalla oli vauhtia paikoin ihan liikaa. Koira ajoi maastossa hetkittäin jopa yli 30 km/h. Tutkan avulla koiran äänenantoa pystyi seuraamaan, mutta voimakkaan tuulen vuoksi tuomarihukkaa olisi tullut runsaasti.

Huonoa oli, että ensimmäisten kierrosten jälkeen jänis turvautui teihin. Siellä olisi tarvinnut olla vähintään yksi passimies "ohjaamassa liikennettä". Aika vähän sunnuntaiaamulla siellä liikennettä oli (maasto sijaitsee päättyvän tien loppupäässä), mutta ihan periaatteesta olisi parempi näin varmistaa koiran turvallisuus.

Katla on ylitsevuotavan innokas eikä anna itsestään kaikkea vaan pikemminkin tuntuu, että satsaa enemmän kuin kaikkensa. Onneksi meillä ei ollut tarkoituskaan jatkaa seuraavaan erään, koska koira oli jo yhden pitkän erän jälkeen yllättävän uupunut. En usko, että koiran kunto on huono, vaan se vaan ei säästele yhtään. Jos se ottaisi rauhallisemmin, paukut ei ehkä loppuisi ihan niin äkkiä?

Tassut punottivat, mutta tuore ihokerros kesti yhden erän ajopäivän loistavasti, vaikka koiralle kilometrejä tulikin. Näkyvintä oli koiran voimakas väsymys. Mahtaakohan juoksun alkaminen olla lähellä?

Hetken verran vapautta

©RH Pihka ja Katla

Reissun jälkeen on mukava olla kotona ja koko perhe yhdessä. Koirat iloitsivat toisistaan ja lyhyestä vapaudesta kotipihalla. Ilta-aurinko lämmitti ja tuleva synkkä talvi tuntui niin kovin kovin kaukaiselta.

Tässä teille koiramaista iloa, jonka tarjoilevat Pihka ja Katla yhdessä tuumin:

(Tarkkasilmäinen voi kuvista havaita, että Katlan turkki on viimein nypitty.)

©RH Pihka ja Katla

©RH Pihka ja Katla

©RH Katla

©RH Katla