Kohtutulehdus

No en "pakollisella metsästystauolla" ihan tätä tarkoittanut! Meidän joulunvietto sai ikäviä piirteitä, kun Katla alkoi jouluviikolla kärsiä virtsankarkailuoireista. Koska epältiin virtsatietulehdusta, vietiin koira heti eläinlääkärille. Valitettavasti ongelma ei ollut niin yksinkertainen, vaan vasta ultraamalla selvisi, että koiralla on alkava kohtutulehdus (pyometra). Varsin ajoissa tämä kuitenkin huomattiin, ja siksi ei heti joulun pyhien alla koiraa lähdetty leikkaamaan. Muita selviä oireita ei ollut. Tietysti Karvian DRAJ-kokeessa koiran vaisuus antoi viitettä hieman siitä, ettei kaikki ole hyvin. Silti ellei koira olisi tiputellut satunnaisesti sisällä ollessaan, emme välttämättä olisi huomanneet mitään. Jälkeenpäin ajateltuna koira myös nuoli itseään enemmän. Katlalle määrättiin antibiootit ja kontrolliaika heti antibioottikuurin loppuun.

©RH Meidän pieni Katlamme sairastaa

Koska kohtutulehdus uusii erittäin suurella todennäköisyydellä eikä Katlaa aiota käyttää jalostukseen, päädyimme joululoman murehdittuamme siihen, että koira steriloidaan poistamalla kohtu ja munasarjat. Kontrolliaika siis muutettiin leikkausajaksi.

Märkäinen kohtutulehdus on yksi yleisimmistä narttujen sairauksista rodusta riippumatta. Se on vakava sairaus, koska hoitamattomana koira usein menehtyy. Itse leikkauskin on iso riski, mutta Katla on tällä hetkellä hyvävointinen, joten antibiootit näyttävät lievittäneen hyvin tulehdusta.

Sterilointi vaikuttaa koiran hormonitasoon. Googlettamalla selvisi, että poisto voi aiheuttaa joitakin muutoksia, esimerkiksi lihomista, ruokahalun lisääntymistä, turkin laadun muutoksia, virtsankarkailua ja pidätyskyvyttömyyttä. Näitä siis ei välttämättä tule, mutta ne ovat mahdollisia haittoja operaatiosta. Toisaalta toisessa vaakakupissa painaa koiran henki, joten emme nähneet muuta järkevää vaihtoehtoa Katlan kohdalla.

Itseäni mietityttää myös koiran psyykkinen puoli ja asema laumassa. Katla on herkkä, äärimmäisen pehmeä luonne, joka lähtökohtaisesti on jäänyt vahvaluonteisen Pihkan jyräämäksi. Toivon, ettei sen asema laumassa heikkene entisestään steriloinnin jälkeen. Tähän ottaisin mielelläni vastaan kokemuksia muilta ja neuvoja, miten tukea sen asemaa laumassa, puuttumatta kuitenkaan liiaksi koirien väleihin.

Positiivisiakin sivuvaikutuksia steriloinnista on. Tulevaisuudessa juoksut eivät enää aiheuta katkoja mejä- ja metsästysharrastuksissa. Tietysti nyt loppukauden osalta Katlan metsästyskäyttö jäänee erittäin vähälle.

Edustustehtäviä

Taas on vierähtänyt tovi jos toinenkin viimeisestä blogimerkinnästä. Jouluun on enää alle kaksi viikkoa, mikä tuntuu hämmästyttävältä. Jahtikausi on ajallisesti jo ylittänyt puolivälin. Meille tulee pakollinen tauko metsästysharrastuksiin muutamaksi kuukaudeksi. Ehkäpä se on hyväkin juttu ja tulee keskityttyä muuhunkin. Vapaa-aika kun on enimmäkseen syyskuusta alkaen mennyt metsässä olemiseen.

©RH Pihka montun maastoissa

Katla pääsi viime viikonloppuna Karvian DRAJ-kokeeseen. Keli oli kylmä (aamu -17 astetta) sekä maa luminen ja maastot jänisrikkaita. Koira ei saanut itsestään parasta irti ja tulokseksi saatiin VOI0 pisteillä 25,00. Jäinen lumikeli aiheutti koiran tassuille lievät vauriot ja niistä alkoi päivän mittaan tihkua verta. Varmasti myös se vaikutti koiran työskentelyinnon laantumiseen, vaikkei se täysin selitä ensimmäisen ajoerän surkeaa hukan selvittelyä. Katla selkeästi vaan luovutti. Toisessa ajoerässä Katla sai nopeasti ajon liikkeelle. Ajoeläin oli rusakko, joka säntäsi avoimelle pellolle. Tuuli ja lumituisku olivat yltyneet tässä vaiheessa päivää ja koira hukkasi jäljet todella lyhyen ajon päätteeksi. Koiralle tuli tuplakenraalit.

Itse olin tuomarina Maija-nimiselle dreeverille, jonka mainiosti sujuvaa ajopäivää oli ilo seurata. Koira sai mahtavat pisteet ja tietysti VOI1-tuloksen.

Itsenäisyyspäivänä oltiin Pihkan kanssa lupsakassa tunnelmassa etsimässä ajettavia. Kiersin Äijävuoren sen kanssa. Lunta ei juuri ollut, mutta koetin katseellani haeskella muita merkkejä jäniksistä. Eipä niitä oikein löytynyt. Pihka tuntui löytävän jotain jälkiä, ja jäin seuraamaan sen työskentelyä. Koiran pysähtyessä noin 70 metrin etäisyydelle itsestäni, luulin sen tutkivan tarkemmin yösyönnöstä. Olin jokseenkin väärässä. Kun Pihka oli viitisen minuuttia viettänyt aloillaan, päätin kävellä tarkistamaan mitä se oli löytänyt. Koira oli kamalan ryteikön ja kivikkoisen alueen keskellä, vieressään peuranaaraan jäätynyt ruho. Koira oli löytänyt ilveksen tappaman eläimen ja jäänyt nauttimaan löydöstään. Kytkin koiran kaadolta ja soitin miehen tarkistamaan tilanteen.

Äijävuoren toiselta puolelta Pihkalle löytyi ajettava. Eläimen kulkutavasta päätellen se ei luultavasti ollut peura, mutta toisaalta ajon lähtöpaikalta löytyi runsaasti peuran jätöksiä. Pihka ajoi eläintä pienellä alueella koko sen ajan, kun nautimme nuotiolla makkaraa. Lopulta tuli hankalammalta hukalta luoksemme kerjäämään, josko makkaraa jäisi sillekin.

Siirryimme vielä montulle, josta Pihka löysi selvästi jäniksen jäljet. Niille herätteli runsaasti ja lopulta sai eläimen liikkeelle. Tunnin verran annettiin koiran ajaa jänistä, kunnes alkoi hämärtyä ja lähdin kytkemään koiran.

Eilen olimme kirpakassa ja lumettomassa pakkassäässä Katlan kanssa etsimässä jäniksiä. Kärrinkallion kupeesta se aloitti työt, mutta lopulta ajoeläin löytyi Ylimmäisen pellon läheltä. Ajo eteni lähes välittömästi tielle ja sitä pitkin yli kilometrin päähän. Sinne Katla hukkasi jäljet ja mentiin kytkemään koira, koska tiellä liikkui autoja. Toinen maasto oli Laurunsuo, missä löysin maasta jäniksen jätöksiä. Katla eteni kuin jälkiä selvittäen metsän puolelle. Hetken kuluttua kuulin rytinää ja sorkan kolahduksia maahan. Oltiin saatu hirvi liikkeelle. Koira saapui pian tekemäni riistan äänihavainnon jälkeen hirven lähtöpaikalle, jossa ulvahteli. Kutsuin koiraa ja se tuli luokse! Katlalla ei taida olla mitään kiinnostusta hirviin (toisin kuin peuroihin). Ohjasin hakua toiselle puolelle uraa, mutta koira edettyä alueen toiseen laitaan ylittäen tien löytämättä ajoeläintä päätettiin viheltää peli poikki.

Nuotiolla evästelyn jälkeen mentiin koettamaan vielä Palometsän tienpäähän jänistä. Katla löysi jäljet joille herätteli, mutta ajoa ei koiralle enää saatu.

Illalla Pihka vieraili isovanhempieni luona kanssamme. Toisen luona hoivakodissa se istui tyyriinä sängyllä kaikkien rapsuteltavana ja ihasteltavana. Pihka on noissa tilanteissa omimmillaan. Täytyy sanoa, että sosiaalisissa tilanteissa Pihkaa ei ikinä tarvitse hävetä. Silloin olen itseasiassa koirasta hyvin ylpeä. Ei ihan joka koirasta olisi tuollaiseen. Katla lepäili jahtipäivästä väsyneenä kotona, kun Pihka hoiti tärkeät edustustehtävät.

Basset SM-ajokoe, Jalasjärvi

Viime viikonloppuna oli bassettien koekauden 2016 toinen päätapahtuma, BASA-kisa eli SM-ajokoe. Ainakin me odotimme tapahtumaa jo pidemmän aikaa, ja viime viikkojen keskusteluissa se on ollut ehdottomasti TOP10 aiheita. Leikkisästi väännettiin kättä miehen kanssa siitä, kumpi meistä ohjaa Katlaa kokeessa. Lopulta sain neuvoteltua kunniatehtävän itselleni. Perheen ainoana palkintotuomarina minulle ei normaaleissa kokeissa sitä mahdollisuutta tavallisesti ole tarjolla.

©RH Mestari 2016, Tuiskupolun Smilla

Matkustimme Jalasjärvelle, Etelä-Pohjanmaalle jo lauantaina ja majoituimme kokeen keskuspaikasta noin 15 km etäisyydellä oleviin hirsimökkeihin. Mökit olivat vuokrattu Suomen Bassetkerhon käyttöön Kuhan Keitaalta. Paikka oli siisti, vaikka näin pimeään talviaikaan mökit olivat melko kylmiä. Saavuimme neljän aikaan iltapäivällä ensimmäisten joukossa paikalle. Päämökissä oli avotakka, johon teimme kotoisasti tulet ja illan mittaan ainakin päämökin lämpötila nousi melkein liikaakin. Kävimme illalla tutustumassa myös kokeen keskuspaikkana toimivaan Jalasjärven Metsästysseura Riista ry:n majaan, jossa tarjolla oli lämmin iltapala. Loppuilta vietettiin majoituspaikassa saunoen ja jutellen paikalle saapuneiden tuomarien ja kokeeseen tulevien koiranohjaajien kesken. Lyhyen yön nukuin siskonpedissä kahden ihanan bretagnenbassetin kanssa.

©RH SM-ajokokeen palkintoja

Koska moni saapui kokeeseen vasta itse koepäivänä, maastoarvonnat ja kuvaamiset jäivät varsinaiseen koepäivään. Erityisesti kuvausten osalta harmitti, koska koirista ohjaajineen ei otettu tällä kertaa potretteja, ja lisäksi koko koeporukan yhteiskuva jäi ottamatta koepäivän kiireessä.

Varsinaisena koepäivänä kokoonnuttiin kuudelta majalle, missä tarjolla oli aamupala. Keli oli parantunut hieman parista edellisestä päivästä, mutta vaikka sade ja tuuli olivat laantuneet, ilma oli tihkusateinen ja lämpötila muutamassa plussa-asteessa. Vielä pari päivää ennen maastossa oli ollut lunta, mutta runsaiden vesisateiden jälkeen kokeen keliksi vahvistui paljas maa. Pääsääntöisesti valkeassa talvikarvassa olevat jänikset eivät tällaisessa säässä paljonkaan liiku. Tiedossa oli, että ylösotot tulisivat olemaan tiukassa.

Rekisteri- ja rokotustodistusten tarkistus alkoi noin puoli seitsemältä. Ylituomari Jarmo Rädyn puhuttelu alkoi hieman jäljessä aikataulusta, koska yhtä ryhmätuomaria odotettiin saapuvaksi. Tämä ei kuitenkaan viivästyttänyt paljonkaan maastoihin lähtöä, vaan tiivistetyn puheen ja maastoarvontojen jälkeen koirakot lähtivät siirtymään tuomareineen maastoihin.

Larvakylä/Uusimaa: bretagnenbassetti, uros, Joker Des Gras Cevenols, "Jokke"
Pihlajasaari/Korvakangas: bretagnenbassetti, narttu, Woodsman's Beretta, "Bertta"
Rustari: bretagnenbassetti, narttu, Åstdalen's Unique, "Unkka"
Palolahti: petit basset griffon vendéen, uros, Fragola Ursus Upeus, "Teukka"
Kaupinkorpi: bretagnenbassetti, narttu, Vainukorven Catla, "Katla"
Kylmäänen: bretagnenbassetti, uros, Exclamation Le Chiffre, "Basil"
Äpätti: bretagnenbassetti, uros, Invincible Du Rallye Terre Courage, "Rafa"
Lahdentie/Honkimäki: bretagnenbassetti, narttu, Meccala Niiskuneiti, "Nuusku"
Keskisentie: bretagnenbassetti, narttu, Tuiskupolun Smilla, "Smilla"

Vaikka koiranohjaajan rooli tavallaan on vaatimaton, huomasin ettei samanlaista selvää yleiskuvaa koetapahtumasta jäänyt kuin aikaisemmista SM-kokeista, joissa olen ollut mukana turistina. Huomio kiinnittyi enemmän oman koiran asioihin. Mihin pitää viedä rokotus- ja rekisteripaperit sekä osanottomaksu? Mikä maasto arvonnassa saadaan? Ketkä kaksi tuomaria mukaamme lähtee? Millaiset eväsleivät teen tuomareille ja mahdolliselle maasto-oppaalle? Täytinkö jo termospullon kahvilla? Tarkistetaanko omalta koiralta mikrosiru? Miltä koiralta otetaan doping-näytteet? Milloin aikaisintaan saa laskea koiran irti? Päässä vilisi tehtävälista, jonka kohtia ruksin sitä mukaa, kun sain asioita hoidettua. Tämän lisäksi jännitti niin, että tuskin sain syötyä.

Jännittäminen sinällään on turhaa, koska kun koira lasketaan irti, koiraohjaaja kulkee vain tuomariryhmän mukana. Mikäli tutkapantaa käytetään, ohjaaja näyttää GPS-tutkasovelluksen kautta tuomareille koiran hakua ja soittaa tarvittaessa puhelun pantaan. Erien välillä koira tietysti pitää saada kiinni, ja lisäksi pitää ilmoittaa kysyttäessä kumman eristä ottaa pitkänä. Itse en näitä kuitenkaan jännittänyt. Enemmän jännitys liittyi koiran suoritukseen, vaikka siihen ei ohjaaja voi paljonkaan vaikuttaa.

Aika maastossa meni yllättävän nopeasti. Katla päästettiin irti metsäuralta klo 8:30. Koira teki pari lyhyehköä muutaman minuutin mittaista hakulenkkiä. Kolmas laajempi hakulenkki tuotti tulosta, ja koira löysi jäljet. Hetken tongittuaan niitä kuultiin myös herättelyhaukahduksia. Itsestäni tuntui, että koiralla meni järkyttävän pitkään saada jänis liikkeelle. Oikeasti ei siinä kovin montaa minuuttia kulunut, koska ensimmäinen ajokirkaisu kuultiin 9:13.

Ensimmäinen ajo sujui koiralta yllättävän ajovarmasti. Haukku oli paikoitellen hyvin tiheää, mutta epäselvissä tilanteissa ja hukilla koira työskenteli pääsääntöisesti ääneti. Tästä syytä ajo vaikutti katkeilevalta, alle viiden minuutin "hukkia" koiralla oli runsaasti. Löysempi koira nämä olisi varmasti huutanut kaikki läpi. Kiitosta Katla sai kuuluvasta ja kertovasta äänestä. Valkoinen jänis nähtiin ajossa kaksi kertaa. Jälkimmäisellä kerralla koko tuomariryhmä näki jäniksen.

Otin ensimmäisen erän pitkänä, ja lähdin sen loputtua kytkemään koiraa noin 350 metrin etäisyydeltä. Onneksi sillä oli epäselvempi hetki ajossa, enkä huutamisellani aiheuttanut jäniskarkkoa. Katla tuli kutsusta luokseni, kun pääsin noin 50 metrin etäisyydelle koirasta. Toinen tuomari vitsaili ja sanoi, että tähän astisista nopein kiinniotto (aikaa meni 7 minuuttia). Ajoa ensimmäisestä erästä saatiin Katlalle laskettua 115 minuuttia, johon olin hyvin tyytyväinen.

Toinen erä alkoi heti epäonnisissa tunnelmissa. Vaihdettaessa maastoa auton pohja kolahti johonkin isompaan kiveen. Onneksi mitään vakavampaa ei tapahtunut. Nähtiin myös matkalla hirvikoiramies, jonka hirvikoiran haukku oli ensimmäisessä erässä hieman häirinnyt ajon kuuntelua. Onneksi koira ei kuitenkaan tullut samalle alueelle.

Kävelimme koira kytkettynä toisen erän maastoon ja luvan saatuani irroitin pannan. Lähes samalla hetkellä koira jähmettyi. Muutaman sadan metrin etäisyydellä kohosi tuulivoimala, jonka siivet pyörivät ja ujelsivat. Katla säikähti sille täysin uutta ilmestystä eikä suostunut irtoamaan hakuun. Se tuijotti vuorotellen meitä ja tuulivoimalaa eikä luottanut olevansa turvassa tältä hirviöltä. Lähdimme kulkemaan pois päin voimalasta, mutta koiran haku oli sille hyvin epätyypillistä. Harhaili vaan muutamia kymmeniä metrejä meidän sivussa. Muutamia kertoja pysähdyttiin odottamaan, kun se teki pari pientä lenkkiä sivuun, mutta kun jälkiä ei löytynyt se palasi varautuneen oloisena luoksemme.

Surkeasta hausta huolimatta törmättiin jänikseen jälkiin, joita koira lähti innokkaan oloisesti selvittämään. Siinä kohtaa sain ohjaajana hieman uskoa takaisin, vaikka huonoa hakua surinkin. Siirryimme avoimempaan maastoon tiheän metsän laidalle, jotta kuulisimme mikäli koira saa ajon liikkeelle. Koira työskenteli ääneti. Lopulta ajo lähti tiheästä taimikosta ilman ennakoivaa herättelyä liikkeelle hyvin läheltä meitä.

Hajaannuimme kahteen porukkaan. Toinen tuomari jäi ajon lähtöpaikalle miehen kanssa, ja itse siirryin ryhmätuomarin kanssa ajon perässä tielle. Ajo oli kiihkeä ja ehyt, mutta se jäi lyhyeksi. Jänis oli tehnyt paluuperät suo-ojien palstoittamalle alueelle lähelle turvesuota. Katla lenkitti hukalla, mutta luovutti melko pian ja lähti palaamaan tielle. Usutettiin se vielä jatkamaan selvittelyä, mutta ajoa se ei enää saanut liikkeelle. Lyhyt ajoerä päättyi kenraaliin. Kytkin luvan saatuani koiran tieltä, jonne tuli pyörimään hieman ennen erän päättymistä. Toisesta erästä ajoa tuli vain 20 minuuttia.

Erityisen ylpeä olen siitä, että vaikeuksista huolimatta Katla sai liikkeelle ilman ylimääräistä hakuerää molemmat ajonsa. Vastaavaan suoritukseen ylsi vain Katlan emä, Unkka, sunnuntain vaikeassa kelissä.

©TU SM-voittajakolmikko

Vaikka Katla teki ensimmäisessä erässä hienon suorituksen, se ei riittänyt Mestari 2016 -tittelin saamiseen. Toisen erän epäonnistuminen sulki koiran mahdollisuudet voittaa mestaruus. Pronssisijaan se kuitenkin tänä vuonna riitti.

Alla Katlan koepöytäkirjasta kopioidut tiedot:

©TU Ylpeä koiranohjaaja

Ominaisuuspisteet:
Haku 3,50/5
Ylösotto 4,00/5
Ajovarmuus 3,13/5
Haukku (kuuluvuus, sointi) 3,50/5
Haukun luonne ja vaihtelevuus 4,00/5
Tottelevaisuus/yhteistyö 3,25/5
Kokonaisvaikutelma 3,50/5
Ominaisuuspisteet yhteensä: 24,88 pistettä

Ajopisteet:
Ajoaika yhteensä 135 min, joka antaa yhteensä 48,78 ajopistettä

TULOS 73,66 pistettä -> VOI1

Koeselostus:
Ensimmäisessä erässä haku sopivan laajaa. Ylösotto muutamilla herättelyhaukuilla. Toisessa erässä herättelemättä. Koira säikähti toisessa erässä tuulivoimalaa haun aikana, joka vaikutti koiran hakuun. Ajot sujuvia molemmissa erissä, vaikka toinen oli lyhyt. Erä päättyi toisessa erässä tuntemattomasta syystä kenraalihukkaan lopussa. Haukku kuuluva, kertova, osittain tiheä, matalahko. Tottelevainen koira. MI 3/3

Kuten Käyttöbassettien sivuilla jo ehdittiin tiivistää: "Valta vaihtui BASA-kisoissa". Kokeen tämän vuoden voittajaksi palkittiin Tuiskupolun Smilla tuloksella VOI1, pisteet 76,38, ajoaika 149 min. Lämpimät onnittelut koiran ohjanneelle kasvattajalle sekä koiran omistajalle! Nuoresta iästä huolimatta koira on jo käyttövalio. Olen melko vakuuttunut, että Smillasta kuullaan varmasti vielä!

Etelä-Pohjanmaan kennelpiirin lahjoittama palkinto päätettiin myöntää tuoreelle M-16 tittelin saajalle, jolla oli päivän nopein ylösotto (7 min). Sama koira palkittiin myös päivän pisimmästä ajoerästä (120 min), siitä tulleen palkinnon lahjoitti Etelä-Pohjanmaan dreeverikerho ry.

Tasainen taistelu neljästä ensimmäisestä sijasta tänäkin vuonna käytiin. Hopealle tullut Exclamation Le Chiffre hävisi ajoajassa vain yhdeksän minuuttia. Tänä vuonna se oli myös pisimpään maastossa viihtynyt koira. Lisäksi se palkittiin kokeen parhaana nuorena koirana (kiertopokaalin lahjoittanut Jukka Tiirikainen) ja parhaana vastakkaisen sukupuolen koirana (kiertopokaalin lahjoittanut Suomen Dreeverijärjestö).

Basset SM-ajokoe tulokset

Sija	Nimi	Tulos	Pisteet	Ajoaika
1.	Tuiskupolun Smilla	VOI1	76,38	149 min
2.	Exclamation Le Chiffre	VOI1	75,20	140 min
3.	Vainukorven Catla	VOI1	73,66	135 min
4.	Åstdalen's Unique	VOI1	69,23	111 min
5.	Fragola Ursus Upeus	VOI0	26,34	22 min
6.	Meccala Niiskuneiti	VOI0	11,00	-
7.	Invincible Du Rallye Terre Courage	VOI0	8,51	-
8.	Joker Des Gras Cevenols	VOI0	6,50	-
9.	Woodsman's Beretta	VOI0	5,00	-

Haastava keli varmasti heikensi tulostasoa, koska peräti neljä koiraa jäi kokonaan ilman ylösottoja. Myös ylituomarin koekertomuksessa mainittiin, että tulostaso oli vaihteleva keliolosuhteista johtuen ja neljän parhaan koiran tulokset tasaiset. Ylituomari kiitteli puheessaan palkintotuomareita, maasto-oppaita, järjestelytoimikuntaa ja kokeen sihteeriä erinomaisista koejärjestelyistä. Lisäksi tapahtuma sai häneltä kiitosta hyvästä ja leppoisasta kennelhengestä.

Oli ilahduttavaa huomata näinkin suuri koiramäärä SM-ajokokeessa. Alunperin ilmoittautuneita oli kymmenen, valitettavasti yksi osallistuja joutui peruuttamaan tulonsa koiran loukkaantumisen vuoksi.

Puolestani kiitän hyvistä koejärjestelyistä. Erityinen kiitos Katlan palkintotuomareille, jotka osallistuivat täydellä sydämellä meille tärkeään koepäivään.

Jäniksen jäljillä

Tänään olimme metsässä viimeistä kertaa - ennen bassettien SM-ajokoetta. Kenraaliharjoitukseksi tätä voisi luonnehtia, aivan kuten tein viime vuonna. Kaiken kaikkiaan olo on päivän jälkeen tyytyväinen. Katla on hyvässä kunnossa. Se on terve koira, jolla tuntuu riittävän virtaa paljon pidempään päivään kuin meillä ihmisillä. Fyysisesti sillä on kapasiteettia todella paljon. Joskus tuntuu, ettei sen pää kuitenkaan pysy vauhdissa mukana, ja hosuminen kostautuu pitkillä hukilla.

Saimme viime viikolla ensilumen. Vähän sitä vain tuli, mutta mies kävi jo torstaina testaamassa jänisten järkytyksen määrän uutta elemettiä kohtaan. Tiukassa Lonsin pupu oli, vaikka oli tehnyt hurjasti maastoon jälkiä Katlan selvitettäväksi. Koirakin sekosi lumesta niin, ettei malttanut olla huutamatta yöjäljille runsaasti. Haukku taisi kuulua yli tunnin ennen kuin koira sai jäniksen liikkeelle. Itse ajo oli lyhyehkö, vajaan tunnin mittainen.

Tänään laskimme koiran lumiseen, mutta tuulettomaan nollakeliin Palometsän tien päähän. Passiin tuli jäätymään kanssamme miehen isä. Koira oli irti jo ennen kahdeksaa, koska lumi valaisi tuolloin metsää riittävästi irtilaskua ajatellen. Ensimmäiset herättelyt kuultiin jo viiden minuutin kuluttua. Tuhahtelimme hieman, koska jäljet löytyivät turhankin helposti. Koira työskenteli näille kuitenkin vain vajaan puoli tuntia, jonka jälkeen tuli luoksemme. Siitä ampaisi täysin vastakkaiseen suuntaan, missä hetken kuluttua herätteli. Hämmästelimme tätä mielenmuutosta jonkin aikaa.

Kauan ei mennyt, kun metsäjänis oli liikkeellä. Valitettavasti ajo kulki töksähtelevästi ja hukalta hukkaan katkeilevana. Hyvin samantapainen ajettava, kuin Katlan syntymäpäivän toisen erän jänis. Hankala.

Lopulta katkeilevaan ajoon väsyneinä otimme koiran kiinni X:nneltä hukalta. Koska oli juhlapäivä, menimme isänpäiväkahville laavulle, jossa paistoimme makkaraa nuotiolla ja jälkiruuaaksi nautimme kahvin kanssa pullat. Appiukko sai myös avata lahjapakettinsa nuotion äärellä.

Toisen erän maastona toimi Johanssonin metsäuran maasto (sama paikka, jossa olimme Katlan syntymäpäivän 1. erässä). Ohjasin koiraa siihen suuntaan, mistä viimeksi löysi jäljet. Katla kuitenkin lähti ihan toiseen suuntaan ja manasin tyhmää koiraa. Ei olisi kannattanut. Se tiesi paljon paremmin mistä jänis tällä kertaa löytyy.

Epäuskoisena seurasin, kun ajo lähti kivikkoisesta ja avoimesta maastosta. Tuijotin vielä tutkaa, kun kuulin takaani kahinaa. Käännyin katsomaan ja jänis säikähti liikettäni. Toinnuttuani kuvasin yllä olevan videon Katlan ajosta, kun se hetken kuluttua seurasi jänistä. Ajo oli riehakas ja ehyt. Putkiajoksikin olen tällaisia kuullut sanottavan. Hetkittäisiä muutaman minuutin taukoja lukuunottamatta Katla pysyi hyvin jäniksen jäljillä.

Melkein puolitoista tuntia saatiin kuunnella koiran ajohaukkua. Näin jäniksen vielä kerran, samoin miehen isä omasta passipaikastaan. Eläin oli kuitenkin todella viisas ja vältteli tarkasti passeja. Ensimmäinen havaintoni jäniksestä oli siltä vahinko. Luultavasti säikähdimme yhtä paljon. Siitä se otti opiksi ja enää ei tullut passeja lähellekään. Muut havainnot siitä olivat etäämmältä.

Puoli kahden aikaan kytkimme Katlan hukalta ja päätimme lopettaa päivän siihen. Koiralle tuli reilu 30 kilometriä matkamittariin, eikä se vaikuttanut edes väsyneeltä. Onneksi se tulee mielellään luokse kutsuttaessa. Mikäli se ei haluaisi totella, olisimme varmaan vieläkin metsässä.

Kolme viikonloppua

Syksy suorastaan sujahtaa ohitse, kun havaitsee ettei ole viimeisistä kolmesta jänisjahtiviikonloppusta kirjoittanut yhtään sanaa muistiin. Periaatteessa mitään erinomaisen kiinnostavaa ei ole tapahtunut. Vielä kaksi viikkoa sitten Katla ajoi vaiheikkaan ja ansioituneen jänisajon Rihtniemessä. Silloin keli oli tuulinen ja lämpötila hädintuskin plussan puolella. Näin jäniksen tässä ajossa kerran.

©RH Katla Rihtniemen laavulla

Sen jälkeen onnistumiset jahdissa ovat olleet tiukassa. Vielä samana viikonloppuna otimme toisen erän Katlan kanssa Tapiontiellä. Siellä Katla ajoi kolmea peuraa lyhyissä noin 500-900 metrin pituisissa pätkissä. Selkeästi ajot olivat vain karkoittavia, mutta jänisjahdista ei tullut enää mitään.

Toinen viikonloppu oli jälleen melkoisen tuulinen. Edellisenä yönä oli satanut runsaasti ja aamu oli kostea. Sateen oli povattu alkavan uudelleen iltapäivään mennessä. Katla laskettiin hakemaan Ilveskallion maastoon, jonne koira lähti intoa puhkuen. Tuttu maasto innosti koiraa tekemään laajaa kylmähakulenkkiä. Jotain jälkiä koira löysi noin 500 metrin etäisyydeltä irtilaskupaikasta ja kuumeni herättelemään niille. Herättely ja alueen tarkka nuohoaminen ei kuitenkaan tuottaneet tulosta ja lopulta koira selkeästi jätti homman kesken ja vaihtoi maastoa omatoimisesti. Siellä törmäsi peuraan ja karkotti sen kiihkeällä haukulla reilun kilometrin etäisyydelle. Koira palasi ajojälkeä luoksemme.

Menimme toiseen erään Kettulantien varteen. Siellä Katla työskenteli hienosti ja yli 500 metrin etäisyydeltä (Kettulantien kääntöpaikka) löysi selvästi yöjäljet. Siirryimme lähemmäs koiraa, kun se herätteli jälkien kuumetessa. Jänis kuitenkin oli tiukassa eikä Katla saanut sitä liikkeelle hyvästä yrityksestä huolimatta. Pisteet koiralle sitoutumisesta jäniksen hakuun toisessa erässä.

Marraskuun ensimmäinen viikonloppu toi pakkaset länsirannikollekin. Aamu oli kuulas ja valkea kuura peitti lumesta paljasta maata. Otimme molemmat koirat mukaamme, kun lähdimme ajamaan metsästysmaastoja kohti. Katla pääsi metsään ensimmäisenä. Se vietiin Kärrinkallion pohjoispuolelle, missä sitä ei ole ikinä ennen löysätty hakemaan. On todella hyvä harjoitella jäniksen hakua myös vieraammissa maastoissa, jottei koira pääse haussa liian helpolla. Meillä ei ollut tietoa alueen jäniskannasta, joten sikälikin oli kiinnostavaa nähdä löytyisikö alueelta ajettavaa.

Katla haki ensin melko läheltä ja hakulenkkien koko oli noin 100 metriä. Kun jälkiä ei ihan meidän läheltä löytynyt, koira laajensi noin 300 metriin. Sieltä selvästi löysi jäljet, ja kun irtilaskusta oli kulunut puoli tuntia kuulimme ensimmäisen haukahduksen. Tästä alkoi yöjälkien tarkempi selvittely, joka tuotti tulosta, kun Katla sai jäniksen liikkeelle vajaan tunnin irtiolon jälkeen. Täydellistä.

Keli suosi ajon kuuntelua, kun kuiva, tuuleton pakkassää laittoi koiran äänen kaikumaan kumeana. Yhdet paluuperät jänis teki heti ajon alkuun, mutta ne koira selvitti ongelmitta. Tuskin 20 minuutin ajon jälkeen koira saapui puidulle riistapellolle, jonka myöten kulkevaan metsäuraan jänis oli tehnyt paluuperät. Sitä koira selvitti aikansa ja ajoi yli pellon metsänrajaan asti, mutta pellolta poistumiskohta ei enää selvinnyt. Mentiin tukemaan koiran hukan selvittelyä, mutta valitettavasti ajo ei enää tästä jatkunut. Otettiin Katla kiinni hukalta, kun selvittelyä oli jatkunut kenraalin verran.

Toista erää Katla ei enää saanut vaan päästettiin Pihka seuraavaksi irti. Kun usutin Pihkan metsään, mies sytytteli makkaranuotiota omalle maalle. Löysin jäniksen jätöksiä ja Pihka lähti niitä selvittämään. Valitettavasti löysi myös peuran, jonka ajoi Santtion metsätien toiselle puolelle. Onneksi koira jätti ajon kesken ja palasi takaisin, kun nuotio oli valmis makkaralle. Selkeästi osaa arvostaa oikeita asioita tämä meidän vanhempi bassetti.

Evästelyn jälkeen tein koiran kanssa vielä lyhyen lenkin. Oltiin jo luovuttamassa, kun Pihka nappasi ajon noin 100 metrin päästä minusta. Paikalla oli jäniksen pipanoita, mutta aika pian oli selvää, ettei ajoeläin ole jänis. Peuraltakaan se ei vaikuttanut ja kallistuimme ilves- tai ketunajon puoleen. Ajo eteni taas metsätien toiselle puolelle ja lähdimme lopulta autolla perään, kun ajo tuntui karkaavan koko ajan vain kauemmas.

Ensimmäinen kiinniottoyritys jäi yritykseksi. Koira kaarsi Pahka-alhon uran päästä hetkeä aiemmin kuin ehdimme sinne. Lopulta pääsimme ajon väliin Arkintiellä, josta kytkin Pihkan. Mulkoilun määrä oli kohtuullisen iso, koira ei olisi vielä halunnut jättää tehtäväänsä. Meille ihmisille se kyllä jäi mysteeriksi, mikä ajoeläin Pihkalla oli työnalla.

Eipä siis kauhean hyvin ole mennyt. Toisaalta kaikki kokemukset ovat eteenpäin. Ensi viikoksi on luvattu lumisadetta. Silloin kyllä jänikset ovat vieläkin tiukemmassa, mutta toisaalta näkee paremmin, mikä eläin koiralla on kohteena.

Jänisjemma on viisivuotias

Julkaisin Jänisjemma-blogin ensimmäisen kirjoituksen täsmälleen viisi vuotta sitten. Silloinkin oli perjantai, ja kello 12:44 painoin juhlallisesti Julkaise-nappia. Ensimmäinen tekstini alkoi näin:

"Tämän blogin tarkoituksena on toimia pääasiassa jahti- ja jälkipäiväkirjana. Kertoilen myös parhaani mukaan yleisesti ajo- ja jälkiharrastuksesta. Mukana on tietysti myös ripaus 'bassetmaista' arkea." 

-Taustaa ja tarkoitusperiä 21.10.2011

Aika on kulunut nopeasti. Vuosiin on sisältynyt ilonaiheita ja murhettakin. Kaikkia hetkiä ja kokemuksia ei ole tänne arkistoitu, mutta hyvin laajan päiväkirjan olen tuottanut arjestamme koiraharrastuksineen.

©RH Kuva blogin alkuajoilta, metsämies ja Pihka

Pihkan kanssa otimme ensimmäiset askeleemme DRAJ ja MEJÄ-harrastuksissa. Pihka on saavuttanut Suomen Jäljestysvalion arvon, ja sen kanssa olemme siirtyneet koepuolelta enenevissä määrin oikeiden haavakkotilanteiden selvittäjiksi.

Perheeseen on tullut myös toinen koira, Katla. Koirien yhteiselon alkutaival oli jähmeä, mutta nykyään ne osaavat jo nauttia selät vastakkain syksyisen takkatulen lämmöstä. Myös Katlan kanssa olemme nauttineet monista upeista metsästyshetkistä. Koepuolella on sen kanssa vielä saavutettavaa. Katla on yhdessä miehen kanssa sytyttänyt riistaviettini, ja opettanut minut rakastamaan jänismetsästystä.

Arki yhden bassetin kanssa näyttäytyi täysin erilaisena kuin nyt kahden bassetin kanssa. Koirat saavat tukea toisistaan ja niillä on oma kielensä, jolla ne tuntuvat ymmärtävän toisiaan täydellisesti. Me ihmiset saamme ottaa mallia niiden kyvystä sopeutua muutoksiin ja nauttia elämän pienistä hetkistä.

Henkilökohtaisesti olen oppinut vuosien aikana paljon. Lähdin opettelemaan MEJÄ ja DRAJ-koemuotoja nollalähtökohdista. Nyt olen DRAJ-palkintotuomari, ja osaan vetää jäljet AVO ja VOI-luokkiin. Metsä oli minulle suunnistusharrastuksen myötä tuttu ympäristö, mutta luontoa ja metsäneläimiä olen oppinut ymmärtämään vasta metsästysharrastuksen kautta paremmin.

En tiedä kuinka pitkään jatkan Jänisjemmaan kirjoittamista. Ehkä seuraavat viisi vuotta tai sitten lopetan huomenna. Aika näyttää. Olen ajatellut sen suhteen noudattaa koirilta opittua näkemystä ja elää hetkessä. Kiitän lukijoita, jotka kommenteillaan ovat tehneet blogin elävämmäksi. Kirjoittajana olen niistä hyvin kiitollinen. Toivon, että Jänisjemma jatkossakin sisältöineen innostaa uusia harrastajia bassettien, metsästyksen ja jäljestyksen pariin.

Syntymäpäivä

Paljon onnea, 4-vuotias Katla! Mikäpä metsästyskoiralle parempi syntymäpäivälahja kuin laittaa koiralle tutkapanta kaulaan, ja laskea hakemaan jäniksiä. Katlan juhlapäivää vietettiin tänään näin ja uskallan väittää, että koira ilahtui lahjastaan.

©RH Syksyn kolmas jänis Katlalle

Me ihmiset ilahduimme metsään saadusta passiseurasta. Jahtipäivään osallistui ensimmäistä kertaa jänismetsälle pääsevä vieraskorttilainen. Muuttaahan se aina totuttuja asetelmia, kun saa opastaa ajometsästyksen ensikertalaista.

Aamu oli pilvinen ja melko tuuleton. Lämpötila on jumittanut jo viikon verran muutaman plussa-asteen paikkeilla, ja tämä päivä ei tuonut siihen muutosta. Kaiken kaikkiaan keli suosi ajometsästystä. Meillä oli molemmat koirat mukana, vaikka Pihkan irtipitoon oli aikataulusta varattu vain yksi lyhyt hakuerä.

Katla laskettiin hakemaan Johanssonin metsäuran reunamia. Innokkaasti se katosi metsään ja ensimmäisten hakupyrähdysten jälkeen eteni etäämmälle, josta jälkikenttä löytyi. Aika lyhyellä haulla ja muutamalla herättelyhaukahduksella se sai jäniksen liikkeelle. Ajo kulki jouhevasti ja vain muutama paluuperä tiputti Katlaa jäniksen kintereiltä. Noin tunnin ajon jälkeen koiralle tuli isompi hukka, josta lopulta kutsuin koiran luoksemme.

Siirryimme seuraavaan hakuerään montulle, jonne menin usuttamaan Pihkaa. Jälkiä jäniksen elosta alueella löydettiin ja Pihka kuumeni herättelemäänkin, mutta ylösottoa sille ei tänään saatu.

Pidimme tauon läheisellä laavulla, jossa nuotio oli kuin meitä odottamassa, kun edelliset laavullakävijät sen olivat jo ehtineet sytyttää. Makkaroiden grillaantuessa juttelimme samaan metsästysyhdistykseen kuuluvan metsästäjän kanssa, joka perheineen oli meitä ennen ennättänyt laavulle.

Tauon jälkeen suuntasimme Kanersuon maastoon, jonne Katla pääsi hakemaan toista jänistä. Muutaman pienemmän lenkin jälkeen se eteni yli sataan metriin, josta löysi jäljet. Tämä jänis lähti liikkeelle lähes ilman herättelyjä. Tai ainakin herättelyt räiskähtivät melkein suoraan ajoksi. Ensimmäinen ajonpätkä kesti tuskin muutamaa minuuttia, kun jänis onnistui eksyttää koira jäljiltään. Lopulta oikeastaan koko ajo koostui näistä lyhyistä pätkistä. Ajo ei kulkenut, mutta syy ei ollut koirassa.

Jänis käyttäytyi todella hankalasti ja tykkäsi käyttää vain yhtä reittiä, jota eteni ensin toiseen ja sitten toiseen suuntaan. Hypähti vain vähän jäljen sivuun ja kun koira ohitti sen ajossa, pompahti takaisin ja lähti vastakkaiseen suuntaan. Katlan aivoille tämä oli liian vaikea kuvio, ja koiralla meni näiden selvittelyyn runsaasti aikaa. Lisäksi jänis leikitteli koiran kanssa huolella, kun päästi sen todella lähelle itseään hukkien selviämisen lopulla. Katla antoi eräässä tällaisessa hukan selviämiskohdassa 98 haukkua/minuutissa, joka on sille erittäin runsas äännenanto. En ole luultavasti ikinä ennen todistanut näin tiheää haukkua siltä.

Lopulta jäniksen toistama temppu koitui sen kohtaloksi. Mies hiipi passiin sen kulkeman reitin varrelle, ja jäniksen tullessa viidettä kertaa siitä kohtaa ohitse, se saatiin saaliksi.

© RH Katla

Ensikertalainen jäniksen metsästäjä koki jännittäviä hetkiä jahdissa, ja pääsi näkemään jäniksen vain kymmenestä metristä. Oli aika hilkulla, ettei olisi saanut ensimmäisellä kerralla myös saalista.

Katla syntymäpäivä oli hyvin onnistunut ja juhlaväki oli päivään erittäin tyytyväinen. Pihkakin, vaikkei sille valitettavasti jänisajoa saatukaan.

Tuomarointia ja metsäaikaa

Metsästysharrastuksen täyteinen viikonloppu on nyt takana. Yöuni jäi melko vähiin ja maastossa vietettyjä tunteja kertyi yli 16. Nuutuneesta olosta huolimatta viikonloppu oli antoisa.

©RH DRAJ-palkintotuomarin välineet

Erityisesti lauantai jäi mieleeni, koska pääsin ensimmäistä kertaa tuomaroimaan DRAJ-kokeeseen bretagnenbassettia. Lähdin kokeeseen vain palkintotuomarin roolissa ja omat koirat viettivät lepopäivää kotona miehen kanssa. Nousiaisten pieneen kokeeseen oli ilmoittautunut kolme koirakkoa (2x VOI-koira ja yksi AVO-koira). Maastoarvonnassa kävi siten, että huomasin olevani bretagnenbassetti Wiikar's Aetnan tuomariryhmässä. Aamu vaihtui lähes huomaamatta iltapäiväksi ja ajohaukkuakin saatiin kuunnella molemmissa ajoerissä. Tuomariryhmän henki oli erittäin hyvä ja yhtä tuomarikokemusta rikkaampana lähdin tyytyväisenä kokeesta.

Sunnuntai oli varattu omien koirien kanssa harrastamiseen. Ylikylän maastoja koluttiin jäniksen löytämisen toivossa Katlan ja Pihkan avulla. Ensimmäisessä erässä Katla laskettiin Kapteenin huvilan maastoon (Mieho). Koira nuohosi alueen hyvin, mutta jälkien löytymisestä huolimatta ylösottoa ei saatu. Katla ei herätellyt ollenkaan, joten olettaisin jälkien olleen vanhempia tai sitten ne eivät haisseet kovinkaan voimakkaasti.

Toinen maasto oli Punnansuo, missä Katla herätteli runsaasti ja jäljitti selvästi jänistä. Taaskaan ei saatu ylösottoa. Sitkeästi Katla työskenteli ja lopulta todettiin jäniksen olevan liian tiukassa.

Makkaranuotion ja strategiapalaverin jälkeen lähdettiin Metsäpirtin maastoon rusakkojahtiin Pihkan kanssa. Ohjasin koiran hakua reippaalla jalkautumisella maastoon uumeniin. Toki haravoitava alue oli pienehkö teiden ja peltojen rajaama saareke. Ainoat merkit riistasta olivat tuoreet peuranjätökset lähellä pellon reunaa.

Puolisen tuntia tarvottuani kuulin jotakin, ja hetken siirtymän jälkeen näin tuoreen näköisen makauksen. Kuljin eteenpäin tullen metsäuralle, ja näin Pihkan tulevan makaukselle ja ylittävän sen ilman reaktiota. Ei se sitten ilmeisesti ollutkaan tuore, ajattelin. Olin juuri aikeissa siirtyä takaisin metsän puolelle, kun koira tuli uralle ja meni siitä suoraviivaisesti yli. Täydestä eleettömyydestä Pihka siirtyi ilman välimuotoa täyteen ajorähinään. Ei siinä ollut muuta tehtävissä kuin ilmoittaa passeihin, että todennäköinen peura-ajo käynnistyi ja ottakaa koira kiinni, jos se tulee sinne.

Onneksi mies pääsi siirtymään sopivaan passiin, johon peurat pompahtivat alle viiden minuutin ajon jälkeen. Pihka seurasi muutaman minuutin perässä ja se kytkettiin ajosta. Päätettiin, ettei koeteta enää rusakkojahtia ja passimiesvahvuus väheni yhdellä.

Koska Katlalle ei kahdesta hakuerästä oltu saatu ajoa, päätettiin miehen kanssa kahdestaan mennä kokeilemaan vielä yksi maasto. Katla pääsi Arkintien eli Lonsin pupuja etsimään. Innokkaasti se metsään katosikin, ihan kuin ei olisi viikkoon metsässä ollut, vaikka aamun tyhjien hakujen jälkeen sen matkamittarissa oli melkein 20 kilometriä.

 Tässäkin erässä koiralta vaadittiin tehokasta ja laajaa kylmähakua, sen lisäksi, että jänikset oletusarvoisesti olivat tiukassa. Talvikarvaan vaihtaminen on jo alkanut ja lisäksi rutikuivat lehdet peittävät maata. Edes jänis ei pysty liikkumaan ääneti kahisevien lehtien päällä. Vaikeutta lisäsi se, että irtilasku oli vasta puoli yhden jälkeen, jolloin yöllisten jälkien haju oli laimistunut. Katla haki laajasti, ja jäljet löydettyään herätteli jonkun verran. Tuoreimmat jäljet löytyivät yli 400 metrin etäisyydeltä irtilaskupaikasta, joten herättelyä kuullessamme siirryimme lähemmäs koiraa.

Irtilaskusta oli kulunut melkein tunti, kun Katla sai jäniksen liikkeelle. Jänis teki ajon aikana kahdet tienylityspaluuperät ja yhden suopiilottelun, josta koira otti jäniksen pitkän hukan jälkeen ylös kimeällä perslähdöllä. Ei siis oikein mielellään olisi halunnut liikkua. Viimeinen hukka tuli aika lähelle irtilaskupaikkaa, josta huudettiin koira luokse parin tunnin irtiolon jälkeen.

©RH Katla ja turvonnut silmäluomi

Ilta sujui aika rauhallisissa merkeissä. Katlan vasen silmäluomi turposi ja sitä huolissaan tutkittiin. Epäiltiin, että siihen olisi osunut risu tai jokin muu terävä metsällä. Onneksi seuraavaan aamuun mennessä turvotus oli laskenut ja rähmän seassa näkyi olevan männynneulasen mittainen pala heinänkortta. Ilmeisesti siis se oli aiheuttanut ärsytyksen silmäluomeen. Tosi hyvä, että roska tuli ominavuin pois silmästä.

Jahtikuulumisia

Tänään tarjoan harvinaista herkkua Jänisjemman blogissa, kun lahjoitan lukemiseksi peräti kaksi erillistä kirjoitusta samana päivänä. Älkää huoliko, en odota aplodeja tai kukkalähetyksiä, vaan voitte vaan halutessanne jakaa nämä hetket kanssani lukemalla ajatukseni ja kokemukseni.

Laitoin ensimmäiseksi julkaisuun mietteeni bretagnenbassetin valioitumiseen (FI MVA) liittyen, koska se on niin suuri juhlan aihe rodun metsästysominaisuuksien arvostamisen puolesta. Siitäkin huolimatta, että ensimmäinen syy juhlaan tapahtui ajallisesti ennen toista.

Jahtisyksymme on lähtenyt hyvissä merkeissä liikkeelle. Tietysti molempien koirien juoksuaika viivästytti aloitusta, mutta olemme silti ehtineet käydä metsällä. Yli viikko sitten olimme Ilveskallion ja Kekoperkon maastoissa Katlan kanssa. Ilveskallion osalta ajo jäi lyhyeksi ja takkuilevaksi, mutta Kekoperkolla Katla teki erinomaisen ajon (puolitoista tuntia).

Tänä viikonloppuna saimme passimiehiä mukaan, ja se tietysti nosti jahtitunnelmaa. Katlan ensimmäinen ajoerä oli reipashakuinen ja nopeatempoinen. Ilman ennakoivaa herättelyä Katla sai jäniksen liikkeelle. Näin ajoeläimen jo ennen ajohaukun alkua, kun se ohitti minut noin 20 metristä. Ajo oli lyhyt ja ehyt sen ajan kun se ehti kestää, ennen kuin jänis meni miehen passiin. Katla ajoi kaadolle asti.

Juhlatunnelmissa siirryttiin toiseen erään Koskenmetsän maastoon, jossa Katla haki hyvin ja herätteli muutaman haukahduksen verran. Kuksa melkein tipahti maahan, kun kiljaisevalla äänellä ajo lähti liikkeelle. Valitettavasti ajoeläin oli väärä. Toinen passimiehistä näki peuran pakenevan koiraa ja lähdimme kiireellä ajon perään. Katla karkotti peuran yli kahden kilometrin päähän, jonka jälkeen lopetti ajon kuin seinään lähtien palaamaan takaisin ajojälkeä. Koukkasimme koiraa vastaan, ja se tuli kutsusta luokse.

Otettiin vielä kolmas ajoerä Musta-alhon montulla. Katlalle maasto on aina ollut vaikea ja tälläkin kerralla kuultiin herättelyjä ja jopa ajoksi tulkittavia pätkiä, mutta missään vaiheessa koira ei saanut ajoa kunnolla kulkemaan. Lopulta luovutettiin ja otettiin haukahteleva koira kiinni hausta/hukalta.

Hieno ja tapahtumarikas metsästyspäivä, jonka kruunasi upea, tuuleton alkusyksyn halla-aamu, joka lämpeni aurinkoiseksi päiväksi.

Bretagnenbassettien parhaaksi

Viime sunnuntain Suomen Bassetkerho ry:n syyskokouksessa päätettiin tärkeistä asioista liittyen bretagnenbassettien valioitumiseen. Itse en kokoukseen päässyt, mutta osallistuin antamalla ääneni valtakirjalla ja tukemalla Käyttöbassetit ry:n tekemää ehdotusta. Ilokseni esitys meni läpi ja asia siirtyy Kennelliittoon vahvistettavaksi.

Näen esityksen ehdottoman positiivisena, koska nykyisenä FI MVA-tittelin saa käyttämällä koiraansa näyttelyissä, mutta FI KVA ja FI JVA -tittelit voi saavuttaa vain, mikäli koira on myös palkittu näyttelypalkinnolla. Koska bretagnenbassetti kuuluu ajaviin ja jäljestäviin rotuihin, on suorastaan välttämätöntä, ettei niinkin arvokasta titteliä kuin FI MVA jaeta rodunedustajille, joilla ei ole todettu riittävää taipumusta rodunomaisiin käyttöominaisuuksiin.

Valitus näyttelyharrastuksen estämisestä tai pilaamisesta on syytä lopettaa heti alkuunsa. Kyse on koiran jalostusarvon ja rodunomaisuuden mittaamisesta. Käytännössähän sekä näyttelypalkinto H:n, että DRAJ tai MEJÄ AVO3-tuloksen saaminen, ovat samanarvoisia suorituksia. Näyttelyissä aktiivisemmin käyvät tietävät, ettei H-kirjain näyttelyistä ole mikään imarteleva suoritus (minäkin tiedän, vaikken ole aktiivi). Vastaavasti AVO3-palkinto käyttöpuolelta tarkoittaa, että koira on tyydyttävä ominaisuuksiltaan. Nämä kuitenkin riittävät siihen, että jalostuksellisesti koiraa pidetään riittävän hyvänä saavuttamaan valionarvo.

Omia tämän hetkisiä koiria tämä muutos ei koske, koska kumpaakaan ei tulla käyttämään jalostukseen enkä siksi havittele niille myöskään FI MVA-titteliä. Kummankin ulkonäkö eroaa rotumääritelmästä. Pihkalla on lievä alapurenta ja Katla on liian isokokoinen (säkä yli 50 cm). Olen käyttänyt molempia näyttelyissä saadakseni niille vaaditun näyttelypalkinnon, jotta voin jatkaa DRAJ- ja MEJÄ-harrastuksia VOI-luokassa. Pihka on jopa valioitunut FI JVA-tittelillä, jolloin näyttelyistä sillä oli vain palkinto AVO-H. Jälkeenpäin se saavutti näyttelyissä käyttöluokassa EH:n, mikä oli itselleni yllätys, koska rotumääritelmässä ala- tai yläpurenta on hylkäävä virhe. Lievänä tätä vikaa voi ilmeisesti arvostella läpi sormien.

Mielestäni muutos FI MVA-titteliin tehtiin bretagnenbassettien parhaaksi. Se voi harmittaa yksittäisiä näyttelyharrastajia, aivan kuten minua harmitti viedä kahta ulkonäöllisesti poikkeavaa yksilöä näyttelyihin saadakseni niille minimipalkinnot. Kuten käyttö- ja jäljestysvaliokin, myös muotovalio on kuitenkin olemassa koiran jalostusarvoa osoittamaan. Koska bretagnenbassetti on metsästyskoirarotu, sen jalostusarvo on käyttöominaisuuksiltaan nolla, jollei sillä ole näyttöä metsästystaipumuksista. Vastaavasti koiran ulkonäköä arvostelemalla karsitaan jalostuskäytöstä yksilöitä, joiden ulkonäkö ei ole rotumääritelmän mukainen tai ainakin räikeästi poikkeaa siitä.

Tärkeää on huomata myös, että titteleistä huolimatta jalostuksen tärkein asia on koiran terveys. Terveyttä tietysti on myös se, että yksilö menestyy sekä ulkonäkö- että käyttöpuolen arvosteluissa. Sairas koira ei näissä todennäköisesti menestyisi. Itse en ole kasvattaja, mutta bretagnenbassetti on rotuna sydäntäni lähellä. Toivon, että rotujärjestössä hyväksytty muutos Kennelliiton vahvistamisen jälkeen takaa rodun pysymisen metsästyskäyttöön soveltuvana.

Savon Siemen ja metsästysloma

Nyt kelpaa mainiosti muistella mennyttä viikkoa ja kirjoittaa muutaman sanan verran Jänisjemmaan jäniksen hautuessa kattilassa. Metsästyskausi osaltamme alkoi jo 28. elokuuta, jolloin Katlan juoksu alkoi olla takana päin. Olin appiukon ja Katlan kanssa Lonsissa, missä hetken verran kuultiin koiran ajohaukkuakin.

Virallisesti kausi kuitenkin aloitettiin vasta 5. syyskuuta Pohjois-Savossa, jonne lähdimme Vainukorven kennelin väkeä tervehtimään nyt neljäntenä peräkkäisenä vuotena (vuosi 2013, vuosi 2014, vuosi 2015).

©RH Katla ja Unkka

Pihka ei tälläkään kertaa lähtenyt mukaan, vaan vietti hemmottelulomaa miehen vanhempien luona. Sunnuntai aamupäivällä lähdimme reissuun ja saavuimme Kotikylään hieman ennen kuutta. Matka sujui hyvin, vaikka kaikki me kolme olimme aikalailla väsyneitä. Herkullisen rusakkopadan jälkeen saunoimme savusaunassa ja keräsimme voimia seuraavan aamun aikaiseen herätykseen.

©RH Palauttavalla iltalenkillä

Viideltä oli vielä hämärää, mutta ennusteen mukaan lämpötila nousisi iltapäiväksi yli 15 asteeseen, joten lähdimme maastoihin. Ensimmäisenä päivänä maastoihin pääsivät Katla ja Coitos. Katla meidän naisten seurassa aloitti innokkaasti ja ensimmäiset herättelyt kuultiin melko pian irtilaskun jälkeen. Näimme metsäjäniksen noin 150 metrin etäisyydellä metsäuralla. Silloin ajo ei ollut vielä alkanut. Katla työskenteli yöjäljellä ja lopulta jäniksen jättämä makuupaikka löytyi. Kuultiin hetken verran riemukasta ajoa, mutta valitettavasti ajo karkkosi tielle ja tietä pitkin vuokraamattomalle maalle. Koira kytkettiin tiehukalta. Siirryimme toiseen maastoon, jossa koiran työskentely oli hieman halutonta ja lähihakuista. Toinen erä jäi tyhjäksi.

Miehillä oli mukanaan Katlan veli Coitos. Ensimmäisessä maastossa oli rymistellyt jokin eläin, eikä Coitos ollut suostunut irtoamaan hakuun. Miehet epäilivät karhua ja siirtyivät toiseen maastoon, jossa koira herätteli ja ajoi hyvin lyhyen pätkän. Lopulta kokoonnuttiin metsästysmajan laavulle makkaran paistoon ja päätettiin päättää päivä lämpötilan vuoksi siihen.

©RH Katla, Valle, Unkka ja Coitos

Seuraava aamu oli kylmä. Autot pihalla olivat pakkasen kuuraamat, mutta ennuste lupasi lämmintä päivää. Tällä kertaa maastoihin otettiin mukaan Katla ja Unkka. Koska Katla vaikutti uupuneelta matkasta ja edellisestä päivästä päätettiin ottaa ensimmäinen erä Unkan kanssa koko porukan voimin. Passitettiin sama alue, jolla Katlalla oli edellisenä aamuna saatu ajo ja pyrittiin estämään passiketjulla jäniksen pako yhdistykselle vuokratuilta mailta.

Eipä paljon enempää oltaisi voitu epäonnistua. Unkka päätti heti irtilaskussa lähteä passiketjun väärälle puolelle hakuun ja lopulta jänis lähti liikkeelle eri puolelta tietä. Ajo karkkosi taas rajan yli ja koira mentiin kytkemään ajosta.

Koska ensimmäinen erä jäi lyhyeksi, olimme jo toisessa maastossa odotettua aiemmin. Katla päästettiin irti, mutta se haki itselleen poikkeuksellisen vaisusti. Koira haki läheltä ja pistomaisesti. Siirryttiin eteenpäin maastossa ja lopulta koira ilmeisesti törmäsi jälkiin. Niitä jäi selvittämään innokkaasti.

Katlan huonon haun aikana miehillä oli jännää, kun Unkka kaivoi esiin jäniksen, jota ajoi katkonaisesti. Ilmeisesti jänis jäi vähän väliä lymyämään, ja siksi ajo eteni töksähdellen. Lopulta se tuli passiin ja saatiin eräksi.

Katlan löytämät jäljet kuumenivat vähitellen niin, että lopulta koira antoi niille herättelyjä. Katla puursi niin pitkään, että jänis saatiin liikkeelle. Melkein samalla hetkellä käynnistyi Unkan toinen ajo. Nauratti, kun tutkalla seurasin kahden ajon etenemistä ja kuuntelin molempien koirien haukkua.

Yhtäkkiä pamahti. Yritin sijoittaa ääntä passeihin, mutta en ollut varma kuka oli ampunut. Lopulta tuli viesti, että Katlan ajama jänis oli saatu. Se oli ensimmäinen kasvattajan Katlalle ampuma jänis. Lähdin kaadolle, jonne ehdin vielä ennen koiraa. Katlalla oli paha hukka suoalueella, mutta hienosti se selvisi ja ajoi kaadolle asti.

©RH Katla ja jänis

Unkan ajo karkkosi etäämmälle ja päätimme tässä välissä evästellä nuotiolla samalla seuraten tuleeko ajo takaisin päin. Lopulta eväät oli syöty, mutta ajo pyöri yhä etäällä. Lähdin miehen kanssa laskemaan Katlan uudelleen irti, koska koira näytti virkistyneen ensimmäisestä ajosta ja kaadosta. Tämän erän haku oli itsenäistä ja riittävän laajaa. Koira löysi jäljet noin 200 metrin etäisyydeltä ja ylösotto tapahtui melko ripeästi.

Hajaannuimme passeihin. Jälkeenpäin kuulin, että mies oli nähnyt jäniksen omalta paikaltaan, mutta etäisyys ja maaston peitteisyys olivat estäneet ampumamahdollisuudet. Myös itse siirryin passiin uralle siihen kohtaan, josta ajo oli siirtynyt uran toiselle puolelle. En joutunut kauaa odottamaan, kun näin jäniksen lähestyvän itseäni uraa pitkin. Sain jopa pari kuvaa siitä.

©RH Metsäjänis

Lopulta koira kytkettiin hukalta ja vielä autoon laittaessa se ulvahteli pettyneenä, kun olisi vielä halunnut jatkaa. Päivä venähti pidemmäksi kuin oli tarkoitus ja iltapäivällä auringossa saattoi olla jopa 20 astetta lämmintä.

Päivä oli rankka, mutta erittäin palkitseva. Katla tuntui vasta päivän lopulla tajunneen metsään tulemisen syyn. Saalistakin saatiin ja paljon erilaisia tilanteita koettiin.

©RH Tästä Katla on lähtöisin

Keskiviikko valkeni lämpimänä, mutta sateisena. Annoimme itsellemme sen verran armoa, että maastoon lähtö tapahtui tuntia myöhemmin ja olimme päättäneet ottaa vain yhden ajoerän, koska iltapäiväksi oli muita suunnitelmia. Me naiset suuntasimme Katlan mukana maastoon ja miehet ottivat jälleen Coitoksen.

Katla oli vaikutti pirteämmältä ja irtosi hyvin hakuun. Tosin jäljet taisivat löytyä tuskin sadan metrin etäisyydeltä meistä, mutta koirasta pystyi vaistoamaan oikeanlaisen vireen. Ensimmäisest herättelyhaukahdukset kuultiin melko pian, mutta jälkien selvittely tuntui kestävän kauan. Katla ei silti luovuttanut, vaikka kävikin kerran pitkän haun aikana tarkistamassa meidän sijaintimme.

Lopulta jänis pinkaisi liikkeelle. Nähtiin jänis ensimmäisen kierroksen jälkeen ja se taisi meitä pelästyä, koska karkkosi yli 700 metrin päähän alueelta. Koska ajo meni tielle lähdettiin turvaamaan koiran irtioloa, mutta hukka selvisi ennen kuin ehdimme paikalle. Ajo palasi takaisin lähtöpaikoille, jonne mekin siirryimme.

Katla siis oli tulessa, vaikka lopulta jänis veti pidemmän korren, kun upotti jäljet erittäin pahanhajuisen mutaojaan (suohon?) eikä Katla enää pystynyt sitä hukkaa selvittämään.

Miehet ja Coitos taistelivat sitkeästi, mutta lopulta ensimmäisestä maastosta jänistä ei saatu liikkeelle. Jollekin Coitos oli herätellyt, mutta ylösottoa ei tapahtunut. Ottivat toisen maaston, josta Coitos sai jäniksen liikkeelle. Ajo kuitenkin katkesi hukkaan, josta koira lähti palaamaan omia jälkiään takaisin. Coitokselle oli sattunut jokin tapaturma, koska sen suusta valui verta. Koira ilmeisesti oli loukannut kielensä.

Onneksi koira tajusi itse lopettaa ajon siihen ja palata miesten luokse. Tähän päätettiin metsäpäivä ja palattiin Kotikylään. Illalla käytiin syömässä ulkona ja juhlittiin yhden passimiehen synttäreitä. Tietysti iltaan kuului myös jälkipelit ja leikkimielisen Vaikkukorva cupin palkintojen jako. Tosin vähän epäselväksi jäi kuka voitti ja kenet, mutta ilmeisen tasaväkistä kilpailu oli.

Torstaina nukuttiin pidempään ja käytiin rauhallisella kävelyllä. Lisäksi koirat saivat leikkiä ennen kotiinlähtöä. Otettiin myös yhteiskuva bretagnenbasseteista.

Paluumatka tuntui pidemmältä kuin meno. Lopulta kuitenkin auto oli kotipihassa ja voitiin aloittaa matkatavaroiden purku. Pihkakin kotiutui vielä samana iltana.

Tänään olen keitellyt mukaan saamaamme Katlan ajamaa jänistä (kiitos ampujalle!). Pian sen pitäisi olla jo valmista. Nam.