Vaikkukorva cup 2015

Reissu Pohjois-Savon metsästysmaille, Vainukorven kennelin väkeä tervehtimään, toteutui kolmannen kerran (vuosi 2013, vuosi 2014), vaikka Katlan juoksu-ajan alkua ja tassujen kuntoa tarkkailtiin tiiviisti ja laskettiin päiviä loman alkuun.

©RH Coitos (Katla takana)

Tällä kertaa Pihka jäi viettämään lomaa miehen vanhemmille ja vain Katla otettiin mukaan. Juoksu ei alkanut, vaikka siitä oli merkkejä koiran käytöksessä. Tassujen iho näytti melko pehmoiselta ja päätimme, ettei koiraa käytetä maastossa vasta kuin keskiviikkona ja silloinkin vain yhden erän verran.

©RH Sarvimäki

Saavuimme maanantai-illalla puoli kuuden aikaan Kotikylään. Iltaa vietettiin syömällä tuomaamme savustettua siikaa, saunomalla ja seuraamalla Katlan ja Coitos-veljensä leikkiä.

Ensimmäistä metsästyspäivää keli ei suosinut. Vettä satoi koko edellisen yön ja sade jatkui koko seuraavan päivän vain satunnaisesti tauoten. Otimme maastoon mukaan ainoastaan Katlan emän, Unkan (Åstdalen's Unique), koska siinä kelissä tarvittiin koiralta kokemusta. Tällä kertaa kokemuskaan ei riittänyt. Ensimmäinen erä jäi tyhjäksi ja toisessa erässä koira herätteli, muttei saanut ylösottoa.

©RH Sateinen päivä

©RH Unkka ensimmäisen erän jälkeen

Makkaranuotiokin uhkasi sammua ja lopulta sateen muuntuessa rankkasateeksi siirryimme sisätiloihin evästelemään ja juomaan pannukahvia.

©RH Pannukahvi

Paluumatkalla maastosta poikkesimme ihastelemaan Korkeakosken kuohuja. Paikka oli hiljainen ja pelottavan jyrkkä (36 metriä korkea vesiputous) koski todella kaunis. Koski on Suomen korkeimpia savolaisen liioittelunkin jälkeen, pitkään ilmeisesti putosta väitettiin 10 metriä korkeammaksi.

Keskiviikkona maastoon lähdettiin varhain. Herätys oli klo 4 ja Katla oli irti maastossa heti kuuden jälkeen. Herättelyä kuultiin, mutta lopulta koira luovutti jälkien selvittelyn ja ohjattiin sen hakua eri suuntaan. Reilun kahden sadan metrin etäisyydeltä sai sitten jäniksen liikkeelle ja saatiin kuunnella hetki raikuvaa ajoa. Hukaksihan se sitten jämähti, vaikka koira haukahdellen palaili kohti ajon lähtöpaikkaa.

Katlan tassut kestivät lyhyen ajon erittäin hyvin. Coitos sai seuraavaksi maastovuoron ja haeskeli laajalta alueelta jäniksiä. Joitain herättelyhaukahduksia kuultiin, mutta ajoon asti ei päästy.

©RH Coitoksen ajoa

Torstain keli vaikutti metsästyksellisesti parhaalta, vaikka arvioitiin edellisten päivien kokemusten jälkeen, että ylösotot olisivat tiukassa ja vaikka ajo käynnistyisikin, niin todennäköisesti sen kulku takkuisi. Mukaan otettavien koirien määrä nousi taas yhdellä. Ensimmäinen erä otetiin kahdella koiralla jakautumalla kahteen porukkaan: miehet ja Katla sekä naiset ja Coitos. Hieman kilpailun tuntua oli ilmassa ja päätimme kisata päivän mittaan leikkimielisesti "Vaikkukorva cup" mestaruudesta.

Meillä naisilla ja Coitoksella päivä alkoi vahvasti. Ensin Coitos löysi tuntemattoman passimiehen (linnustajan), jonka säikäytti hurjalla komennushaukulla. Sitten löysimme suppilovahveroita, joita kerättiin kunnon pannullinen talteen. Coitoksen ollessa vielä hakulenkillä siirryimme pikkuhiljaa eteenpäin maastossa ja huudettiin koiraa seuraamaan. Siitä sitten pelästetytettiin jänis (nähtiin se lähdössä) liikkeelle, jota Coitos ehti ajaa tuskin kolmea minuuttia ennen tiehukkaa. Hukka ei koiran toimilla selvinnyt ja mentiin ohjaamaan hakua tien toiselle puolelle. Sieltä koira sai kunnon perslähdön ja ajo käynnistyi kunnolla.

Komean ajon Coitos meille tarjosi ja jänis erehtyi lopulta Maaritin passiin, josta se saatiin kaadoksi. Tässä vaiheessa oltiin jo varmoja naisten tiimin voitosta, koska Katlan erä oli jäänyt tyhjäksi ja koira oli hakenutkin tosi huonosti.

©RH Maarit, Coitos ja jänis

Evästelyn jälkeen otimme Unkan maastoon ja se haki hienosti, mutta ajoa ei saatu. Jotain eläintä jäljitti pitkään ja antoi sille ääntäkin, mutta lopulta koira palasi lenkiltä takaisin. Otimme koiran kiinni ja päätimme vaihtaa maastoa.

Koska Katlan tassut näyttivät olevan kunnossa, sille ja miehille uskallettiin antaa vielä toinen mahdollisuus. Me naiset otimme Unkan maastoon. Ei tainnut olla Unkan päivä ja sen haku jämähti äreäksi herättelyksi pienelle alueelle. Sieltä se lopulta kytkettiin.

Katla haeskeli tiukan keskittyneesti ja meidän yllätykseksi sai jäniksen ajoon asti. Pari hukkaakin se ajon aikana selvitti. Toinen niistä oli tiellä, jossa jänis juoksi lähes 600 metriä ennen kuin palasi metsään. Lopulta jänis erehtyi menemään miehen eteen passiin ja saatiin myös Katlan ajosta saalista.

©KN Tapio, Katla ja jänis

Tiukaksi meni "Vaikkukorva" cupin voittajan selvittäminen, koska koirien suoritukset vaikuttivat melkein identtisiltä. Lopulta miehet ja Katla valittiin voittajiksi, koska ajo tapahtui iltapäivällä ja koira selvitti ajon aikana vaikean tiehukan. Lisäksi Katlan jänis oli kooltaan isompi kuin Coitoksen ajama jänis. Mahtava lopetuspäivä metsästyslomalle jokatapauksessa saatiin.

©RH Myrkylliset, mutta kauniit sienet

Nyt viidestä päivästä väsyneenä kirjoittelen jahtipäivien tapahtumia muistiin. Riemukkaan hauskoja ja jahdillisestikin jännittäviä päiviä Vainukorven kennelin metsästysmailla taas koettiin.

Jänisajoja ja tassuvaivoja

Olemme olleet useammassa maastossa etsimässä jäniksiä viimeisen kirjoitukseni jälkeen. Edellisviikon lauantaina olimme Katlan kanssa Lölönsuon ja Ekin perämetsän maastoissa. Edellisenä yönä satoi runsaasti, joten koira ei hyvästä hausta huolimatta löytänyt alueilta jäniksiä. Todennäköisesti alueiden jänikset eivät olleet yöllä liikkuneet. Matkaa pelkän kylmähaun kanssa koiralle tuli yli 20 km.

Sunnuntain keli oli parempi, mutta vaikka Katla herätteli/ajoi Palometsässä, kunnolla ajo ei käynnistynyt ikinä. Myös Pihka pääsi molempina päivinä maastoon ja sunnuntaina se otti ajon Äijävuoren maastosta. Emme nähneet ajossa ollutta eläintä. Pihka käytiin kytkemässä ajosta, koska epäilimme muuta riistaa kuin jänistä. Toisaalta jälkeenpäin kartalta katsottuna se olisi voinut olla jänisajo.

Viime viikonlopun keli suosi ajometsästystä. Sunnuntaina valitsimme Katlan ensimmäiseksi maastoksi Miehon eli Kapteenin huvilan. Tuskin ehdin koiran irti laskea, kun ajohaukku alkoi. Jänis ei ilmeisesti ollut kerinnyt makuulle yöjäljeltä, joten koira sai siitä ilmavainun. Räjähtävä lähtö ei ollut kovinkaan hyvä ajon sujuvuuden kannalta, vaan koira hukkasi jäljet tuskin viiden minuutin ajon jälkeen ja sen jälkeen koko touhu vaikutti hössähtäneeltä. Katla sinkoili energiaa säästelemättä pitkin aluetta ja haukkui siellä ja täällä. Mies näki jäniksen kerran, joten oikeaa riistaa koira sentään jahtasi. Lopulta päätimme kytkeä koiran ja aloittaa uuden erän.

Toinen maasto oli Punnansuo, josta Katla löysi jäniksen jäljet melko pian irtilaskun jälkeen. Noin viidentoista minuutin selvittelyn jälkeen otti jäniksen ylös. Tämä ajo oli sujuvuudeltaan parempaa ja hakeuduimme passeihin. Valitettavasti ajo karkkosi kauemmas lähtöpaikoilta ja odottelusta huolimatta se ei tuntunut kääntyvän takaisin päin. Koira selvitti ajon aikana yhteensä kuusi hukkaa. Lopulta koiralle tuli pari pidempää hukkaa, joista jälkimmäisen selvittely tuntui jatkuvan ja jatkuvan. Päätimme mennä hukkapaikalle katsastamaan tilanteen. Koira tuli kutsusta luokse hieman ontuen. Tarkistimme tassut ja totesimme, että ajopäivä oli Katlan osalta siinä. Molempien etutassujen anturoista nahka oli kulunut vereslihalle.

Illalla mies lähti vielä Pihkan kanssa iltarusakolle. Rusakkoa ei löytynyt, mutta Pihka vainusi muuta. Muristen se varoitti miestä ilveksestä, joka oli ollut syömässä raatelemaansa peuranvasaa. Mies kytki Pihkan. Ilvestä ei näkynyt, mutta todennäköisesti se ei ollut kaukana, koska Pihka reagoi noin voimakkaasti. Mies vei peuranvasan läheisyyteen riistakameran*, jos vaikka saataisiin kuvia petokissasta.

Metsäpäiviä on siis kertynyt ja sitä mukaa myös uusia kokemuksia. Katlan etutassut pidetään tällä hetkellä siteissä, jotteivät pääse tulehtumaan. Pihkasalvaa olen niihin päivittäisen puhdistamisen lisäksi laittanut. Täytyy nyt seurata tilannetta ja todennäköisesti ensiviikonloppu ainakin on sairaslomaa. Aika yleistä tuntuu olevan metsästyskoirien tassujen rikkoontuminen kauden alussa. Metsässä koira liikkuu kuitenkin aivan eri tavalla ja pidempikestoisesti kuin normaalissa lenkityksessä. Pihkalla ei koskaan vastaavia ongelmia ole ollut, koska se on huomattavasti rauhallisempi työskentelyssään verrattuna Katlaan, joka liikkuu säästelemättä lainkaan itseään. En siis osannut varautua ongelmaan. Olen tiennyt jäisen korppulumen olevan talvisin pahaksi koiran tassuille, mutta kauden alkua en osannut varoa.

©RH Tassusiteet

En tiedä olisiko tehokkaampi rasvaus ennen kauden alkua ehkäissyt ongelmaa. Jälkiviisasta spekulointia kannattaa välttää ja hoitaa vaan tassut kuntoon huolenpidolla ja levolla.

*Muoks. Ennen kuin ehdin julkaista tämän kirjoituksen, joku älykääpiö oli varastanut ko. riistakameran! Aika omituista sikäli, että paikka oli aika kaukana ihmisasutuksesta. Tiedän, että monet paikalliset lukevat blogiani, joten jos tiedät jotain asiasta, niin ilmoita. Riistakamera ei todellakaan ollut rahallisesti arvokas, vaan perusmalli. Vaikuttaa siis enemmän ilkivallalta :(

Onko tämä Katla?

Kesätauko on tehnyt hyvää Katlalle. Tänään oli ilahduttavaa seurata koiran työtä Ilveskallion maastossa. Katlan hakuetäisyys on mielestäni riittävä, 100-400 metriä. Kylmähaun aikana koira kävi näyttäytymässä kerran, mutta jatkoi hakua välittömästi.

©RH Katla selvittää hukkaa

Me joimme kahvia ja syyttelimme toisiamme kotiin unohtuneista eväsleivistä. Aamupalaksi tarkoitetut leivät olivat epähuomiossa jääneet jääkaappiin. Reppuun oli eksynyt varaevääksi suklaapatukka, jonka söimme pahimpaan nälkäämme puoliksi. Onneksi kahvia sentään oli.

Kauan ei tarvinnut puuttuneita leipiä surra, kun Katla sai noin 350 metrin päästä ylös jäniksen ilman ennakoivaa herättelyä. Koira oli ollut irti vajaa puoli tuntia. Katlaa ei haun suhteen tarvitse häpeillä, vaan päinvastoin, alan varovaisesti olla siitä hyvin ylpeä. Ainoastaan yöjäljen löydyttyä toivoisin Katlan sen merkkaavan jotenkin. Syynä odotukseen on varmasti Pihka, jonka tyyliin kuuluu hyvin meuhkaava yöjälkikäytös. Toisaalta, jos Katla haukkuu, se tarkoittaa, että ylösotto on tapahtunut tai tapahtuu sekuntien sisällä ensimmäisestä äänestä.

Ensimmäinen hukka koiralle tuli heti jäniksen tehtyä ensimmäisen kierroksen täyteen. Ensin Katla teki kaksi napakkaa lenkkiä jäljen päättymiskohtaan. Kun poistumisjälki ei näin löytynyt, koira alkoi selvittää paluuperien mahdollisuutta. Tässä hukan selvityksessä Katla jää mielestään niin paljon jälkeen jäniksestä, että vaikka jälki löytyykin, niin sitä seurataan hetki ääneti, kunnes koira saavuttaa taas tietyn etäisyyden ajettavaan ja haukku alkaa. Alan oppia tutkasta näkemään, milloin koira löytää uudelleen jäljen ja "ajaa", vaikkei anna vielä ääntä. Tänäänkin ajoi yli 200 metriä ääneti ensimmäisen hukan selviämisen jälkeen. Kokeissa ei tällaista ääneti menemistä arvostella ajona ja minuutteja ei niistä pätkistä kerry.

Kaksi lenkkiä koira pysyi jäniksen perässä suhteellisen vähillä vaikeuksilla. Kolmas kierros oli jo melkoisen takkuavaa menoa ja lopulta koira kadotti jäniksen jäljet kokonaan. Katla kytkettiin kenraalihukalta ennen kahdeksaa, kun lämpötilakin oli kivunnut jo yli 15 asteeseen. Ajominuutteja koiralle taisi hukat vähennettynä tulla reilut 30 minuuttia. Ajettavaa emme tänään nähneet, mutta hyvin suurella todennäköisyydellä päätellen ajosta, kyseessä oli metsäjänis.

©RH Lyhytkin "ajopäivä" väsyttää

Kasvattajalle esitin kuva-arvoituksen oheisen kartan muodossa ja kysyin humoristisesti "Onko tämä Katla?". Ollaan todella iloisia ja onnellisia Katlan kehityksestä jänistä ajavana koirana.

Hurjin kauden aloituksemme

Piti vetää henkeä lähes kaksi vuorokautta, ennen kuin olin valmis kirjoittamaan kauden ensimmäisestä jahtipäivästä. Lauantaina kello 4.15 herätyskellon vaativa ääni pakotti nousemaan epäinhimilliseen aikaan. Termari täytettiin kahvilla ja silmät vielä lähes umpeen muurautuneina lähdimme ajamaan kohti jänismaastoa. Aamupala oltiin päätetty nauttia vasta metsässä, koska yölläkin lämpötila oli seitsemässä asteessa ja arvioituna noin yhdeksään mennessä lämpöasteet olisivat kivunneet koiralle liian korkeiksi (yli 15 astetta), joten siksi lähdimme kiireellä maastoon.

Kauden ensimmäiseksi maastoksi oli valittu Pahka-alho. Katla laskettiin irti hieman ennen kuutta. Ihmisen näkökulmasta hetki on aina yhtä juhlallisen tuntuinen. Pitkän kesätauon jälkeen tuntuu sykähdyttävän riemukkaalta irroittaa panta koiran kaulasta ja kuiskata koiralle "Haeppa pupu". Ja nähdä, kuinka koira syöksyy aamuhämärän metsän uumeniin tekemään sitä, mitä se rakastaa kaikkein eniten. Koira tuskin erottelee ensimmäistä kertaa yhdennestätoista, samalla riemulla se aina tuntuu metsään katoavan.

Katlan hakiessa jäniksen jälkiä, me joimme aamukahvit ja söimme leivät. Koira teki kaksi laajempaa kylmähakulenkkiä, jonka jälkeen alkoi selvittää alueelta löytyneitä jälkiä. Eivät tainneet kovin voimakkalta haista, koska aika turhautunutta työskentely oli. Yöjäljen löytymisen jälkeenkin teki muutaman laajemman lenkin täysin eri suuntaan ihan kuin olisi yrittänyt siten löytää jotain tuoreempaa hajua. Ei löytynyt, joten palasi selvittämään samaa yöjälkeä uudelleen.

Metsä oli rutikuiva, joten selvittely oli varmasti hankalaa. Siirryimme koiran perässä noin tunnin haun jälkeen. Olin tyytyväinen koiran työskentelyyn ja en olisi enää ajoakaan välttämättä odottanut. Koiran sinnikäs työskentely kuitenkin palkittiin. Kun hakuaikaa oli kulunut yhteensä 1 h 40 minuuttia koira sai jäniksen ylös noin 250 metrin päästä meistä. Heti lähdössä jänis ohitti meidät noin 60 metrin päästä, mutta peitteisemmän alueen vuoksi ei saatu näköhavaintoa eläimestä.

Ensimmäiseltä lenkiltä tullessaan metsäjänis ohitti meidät vain 15 metrin etäisyydeltä, kun palasi kohti makuupaikkaansa. Se oli todella tumma väriltään ja todennäköisesti alkukevään poikanen (nyt jo täysikokoinen). Katla selvitti sillä hetkellä ensimmäistä hukkaansa, johon koiralta tuhraantui reilu viisi minuuttia. Koira oli meidät ohittaessaan melkein kymmenen minuuttia jänistä jäljessä. Harmittavaa on edelleen Katlan tiukkuus. Koira haukkui todella laimeasti hukan selvittyäkin ja meidät ohittaessaan ajoi mykkänä ilman ääntä. Todella toivoisin, että Katla hieman vanhemmiten löystyisi.

Satunnaisesti se paukuttaa sarjahaukkua ja sitten seuraa melko pitkä hiljaisuus. Voi tietty olla, että keli oli hyvin vähähajuinen, mikä vaikutti jo muutenkin tiukkaääniseen koiraan.

Tiukkaäänisyys saattoi olla yksi syy siihen, että koira pääsi yllättämään jäniksen. Nimittäin seuraavaksi tapahtui jotain sellaista, mitä ei ennalta olisi voinut aavistaa. Puoli tuntia ylösotosta Katla otti jäniksen kiinni. Vain jäniksen huuto paljasti, mitä oli tapahtunut. Ensin emme uskoneet korviamme ja luulimme, että koiralle oli tapahtunut jotain. Aika pian mies kuitenkin kokeneempana arvasi tilanteen ja lähdettiin paikkaan, johon koira tutkan mukaan oli jäänyt aloilleen.

Katla siis otti jäniksen kiinni ja tappoi sen. Miehen paikalle tullessa ei ollut muuta tehtävissä, kuin ottaa koira kiinni ja tarkistaa, ettei jänis kärsi. Meillä ei ollut edes puukkoa mukana, kun tarkoitus oli vain harjoittaa koiraa, ei metsästää. Jänistähän ei edes saa metsästää kuin vasta 1.9. alkaen, mutta koiran saa laskea 20.8. metsään irti. Täysin laillisesti siis oltiin toimittu, vaikka järkytyimme tilanteesta. En vieläkään oikein käsitä, miten se tapahtui. Katla tietysti oli julmetun iloinen ja kiihtynyt saaliistaan, eikä sitä siitä olisi voinut rankaista. Emme kyllä palkinneetkaan, vaan melko eleettömästi koetimme tilanteen hoitaa.

©TU Katla, jäniksen surma?

Sen verran sykettä nostattava alku tälle kaudelle, että sunnuntain pyhitimme levolle. Mitä loppukausi mahtaa tuoda mukanaan?