Uudenvuodenlupauksia

Ihmiset haluavat aloittaa usein uuden vuoden puhtaalta pöydältä. Tähän liittyy läheisesti lupausten tekeminen itselleen ja läheisilleen. Koirat sitävastoin elävät hetkessä eivätkä koe tarpeelliseksi luvata mitään uutena vuotena, kuten eivät muulloinkaan.

©RH Mollan kirsu

Leikittelin ajatuksella, jos omat koiramme tekisivät uudenvuoden lupauksia, niin millaisia ne olisivat?

Pihka varmasti lupaisi tassut ristissä olla vähemmän ahne, eikä ottaisi varaslähtöä ruokakipolle ennen emännän tai isännän antamaa lupaa. Lisäksi se lupaisi olla kiltimpi Katlalle, eikä omisi kaikkia luita vain omaan käyttöönsä.

Katlan lupauksiin kuuluisi olla ajamatta muuta riistaa kuin jäniksiä. Lupauksen pitäminen kyllä voisi olla turhan vaikeaa heti, kun ensimmäinen peura osuisi metsässä sitä vastaan. Ehkä se lupaisi, ettei ajaisi niitä ainakaan kovin pitkään. Katla voisi myös luvata olla siistimpi vesikipolla. Että se koettaisi juoda nätisti siten, ettei vettä lainehtisi niin keittiössä, kuin myös kaikkialla minne se märän kuononsa kera kulkisi.

Hmm. Koirien lupaukset näkyivät olevan enemmänkin omia toiveitani liittyen niiden käytökseen. En taida osata ajatella niiden tavoin värittämättä lupauksia omilla toiveillani. Ehkä se johtuu siitä, etteivät koirat todellakaan lupaisi mitään. Mielestään ne toimivat aina parhaalla mahdollisella tavalla vaistoihinsa turvautuen. Ehkä voisin keskittyä omiin lupauksiini ja jättää koirat pysymään sellaisina kuin ne haluavat olla.

Huikean mielenkiintoista ja menestysrikasta uutta vuotta 2015!

Kinkunsulatuspäivä

©RH Katla ja joulukuusi

Jouluruokien nauttimisen jälkeen Tapanina lähes kuuluu lähteä metsälle karistamaan parina edellisenä päivänä kertyneitä "joulukiloja". Saimme tosiaan myös lunta, mikä itsessään lisää metsästyksen houkuttelevuutta, kun valkeassa lumipeitteessä pystyy näkemään metsän tapahtumat aivan eri tavalla kuin paljaalla maalla.

Pihka aloitti jälleen juoksun joulun kunniaksi. Uskalsimme ottaa sen vielä Tapaninpäivänä maastoon, mutta valitettavasti sen metsästykset ovat tauolla tästä eteenpäin seuraavat neljä viikkoa. Pihka pääsi vasta iltapäivällä maastoon Katlan jälkeen ja se ajoi lyhyen pätkän Äijävuoren rinteillä. Sama metsäjänis-rusakko (mies näki eläimen ajossa ja eläin saattoi olla ns. sekuli = rusakon ja metsäjäniksen risteymä) kuin viimeksi ja täysin sama reittivalinta ajossa. Passipaikkojen sijoittaminen taitaa olla aika helppoa. Sekuli-pupun päivät alkavat olla luetut...

Katlan kanssa oltiin Lonsin ja Rajonsuon maastoissa. Ensimmäinen erä itseasiassa oli lähempänä metsätien laavua, josta löysimme tuoreita jäniksen jälkiä (saattoi olla rusakko). Niitä Katla selvitteli hienosti, mutta työ keskeytyi, kun alueelle tuli irtokoira. Kytkettiin Katla ja vaihdettiin maastoa. Ensimmäinen hakuerä siis hylättiin kokonaan ja käveltiin koira kytkettynä kohti Lonsin peltoa.

Siitä alkoi se kinkunsulatus meidän ihmistenkin osalta, kun noin kilometrin umpihankikävelyn jälkeen hikeä puski melko reilusti.

Matkalla oli paljon tuoreita sorkkaeläinten jälkiä ja yhdet ilveksen jäljet. Katla oli kiinnostunut ihan kaikesta ja veti järkyttävällä voimalla joka suuntaan. Jäniksen jälkiä ei löydetty, mutta laskettiin Katla irti Lonsin peltojen lähellä. Teki isoa hakulenkkiä ja pian ajo oli käynnissä. Sorkka-ajo, joka vahvistetiin käymällä ajojäljillä. Ajo kuitenkin vaikutti erilaiselta kuin yleensä. Se jäi kiertämään lähelle ja vaikutti, että koira olisi selvittänyt jänikselle tyypillisiä paluujälkiä. Jäi epäselväksi vaihtoiko koira kenties kesken ajon toiseen eläimeen vai oliko peura-ajo vaan todella erilainen kuin yleensä. Olisi luullut, että lumikelillä peura-ajo olisi vieläkin helpompaa koiralle kuin yleensä.

Ajo tössähti ja koira jatkoi työskentelyä hukalla tai uudella yöjäljellä. Mies lähti kytkemään Katlaa, jota kutsui noin 50 metrin etäisyydeltä (ei nähnyt koiraa, mutta kuuli). Katla ei totellut vaan lähti täysin päinvastaiseen suuntaan, josta melkein heti nappasi todennäköisesti peura-ajon. Ajo oli luonteeltaan karkottava (kesto alle 5 minuuttia) ja koira lähti kesken ajon palaamaan takaisin luoksemme, josta sain sen kytkettyä. Ihan kuin se kiusallaan olisi halunnut vielä yhtä peuraa jahdata, kun mentiin sitä sillä tavalla kytkemään kesken työn (?).

Jänisjemman jouluriehaa

Lunta odotettiin koko syksy ja nyt pari päivää ennen joulua me saimme sitä. Eikä mitään vähän.
Lunta tuli saman tien kinoksittain.

Näiden riehakkaiden lumihippakuvien myötä toivotan erinomaisen hyvää joulua kaikille Jänisjemman lukijoille!

©RH Pihka

©RH Katla ja Pihka

©RH Pihka ja Katla

Kauhistuneet jäniksen jäljet

Ennen joulurauhanjulistusta metsäneläimille, kävimme Katlan kanssa etsimässä riistaa Punnansuon ja Tuovansuon maastoista. Lämpötila oli nollan pinnassa ja maa pientä härmää lukuunottamatta paljas lumesta. Voimakas tuuli sotki ajon kuuluvuutta tänään.

©RH Katla

Katlan kylmähaku on parantanut huimasti syksystä. Sitä en enää häpeilisi ollenkaan ajokokeessakaan. Ongelmat taitavat kuitenkin olla toisaalla.

Ensimmäinen erä otettiin Punnansuon maastossa, koska pari viikkoa sitten siellä havaittiin merkkejä jäniksistä. Silloin Katla käytti maastossa peurakortin ja jätimme jäniksen etsimisen toiseen kertaan. Tänään palatiin apajille. Katla tosiaan irtosi hienosti hakuun ja meidän tehtäväksemme jäi jäädä noin 100 metrin etäisyydelle autosta, missä koiran laskimme irti.

Viides isompi hakulenkki tuotti tulosta ja ajo käynnistyi noin 200 metrin etäisyydeltä meistä. Hieman epäilytti koiran riistavalinta ja mies lähti tielle katsomaan, kun nähtiin tutkasta, että ajo meni siitä ylitse. Hetken kuluttua mies soitti hämmästyneenä, että tien ylitse meni sekä peuran, että jäniksen jälkiä. Jäniksen jäljet näyttivät kuulemma "kauhistuneilta". Aika pian alkoi näyttää, että koira oli jälleen valinnut riistaksi jäniksen sijaan peuran, Ajo karkkosi joen ylitse ja koira onneksi jätti ajon kesken ja palasi alkuun, josta kytkin sen. Vein koiran karkkojäniksen jäljille ja päästettiin siitä auki. Hetken verran näytti hyvältä, kun koira häntä heiluen lähti selvittämään jälkiä. Irtaantui kuitenkin jäljiltä ja laajensi lenkin 400 metriin, josta nappasi uuden peura-ajon. Lähdimme autolle ja ajoimme ajon lähistölle, josta sain koiran huutamalla pois hukalta. Jepjep.

©RH Kauhistuneet jäniksen jäljet

Siirryimme toiselle erälle Tuovansuolle, jonne mukaan lähti myös miehen isä passimieheksi. Katla lähti heti haeskelemaan ja etääntyi meistä lähes 300 metriä kohti aluetta, josta Pihka on usein saanut jäniksen ylös. Pian ajo käynnistyikin, mutta sen edettyä voimakkaasti, noin kilometrin pois päin meistä, arvelimme ajoa taas peuraksi. Mies käveli ajon lähtöpaikoille ottamaan koppia koirasta, mutta löysikin tuoreita jäniksen pipanoita. Katlan tultua takaisin, antoi sen selvittää vielä jäniksen jälkiä. Ei tarvinnut kauaa odottaa, niin uusi ajo käynnistyi noin sadan metrin etäisyydeltä edellisestä. Tällä kertaa riista vaikutti enemmän jänikseltä, mutta valitettavasti mitään varmaa ei voi sanoa. Ainakin yhden tiehukan Katla selvitti ja toinen tie-eksytys päätti koiran ajon lopullisesti.

Hurja ajopäivä tästäkin tuli. Matkaa tutkapannan mukaan koiralle tuli yli 30 km. Katla oli loppupäivän melko rauhallinen. Voi kun se käyttäisi kaiken tarmonsa jäniksiin eikä sotkeentuisi noihin sorkkaeläimiin. Taitaa olla aika turha toive tällä hetkellä. Odotamme, että aika auttaisi ongelmaan.

Petokissaa metsästän

Sen ainoan kerran, kun ei pääse osallistumaan metsästyspäivään (kuin etänä tutkapannan reaaliaikaista dataa seuraten), silloin päivä vaikuttaa olevan erityisen mielenkiintoinen. Luultavasti pelkkä poissa-olo maastosta aiheuttaa lieviä vieroitusoireita. Silti voin vaikka vannoa, että jotain taikuutta tuohon sisältyy.

Mies oli yksin Lonsissa Katla seuranaan sunnuntaina. Katlan haku on hienoa seurattavaa jopa karttasovelluksen kautta ja pientä herättelyäkin jäniksen yöjäljille nuori koiramme antoi. Ensimmäinen hakuerä sai kummallisen lopun, kun koira lähti ajonopeudella (keskinopeus yli 14 km/h) etenemään ääneti pois alueelta. Hämmästyneenä seurasin satojen kilometrien etäisyydeltä koiraa. Samalla tapaa mies oli paikan päällä ihmeissään.

Katla on todella tiukkaääninen, mutta koskaan aiemmin se ei täysin ääneti ole ajanut. Jälkeenpäin ajokuviota katsottuamme epäilimme, että koira olisi ajanut ilvestä. Ehkä uusi riistaeläin mykisti koiran. Toisaalta ajo kulki peura-ajon tapaisesti, mutta koira on aina ennen antanut ääntä sorkkaeläimille. Kyseinen ajo jää varmaan arvoitukseksi, joka ei koskaan ratkea. Jäljistäkään tätä ei voinut varmistaa, koska lunta ei maassa ole. Onneksi ajo jäi karkottavaksi ja koira palasi nopealla vauhdilla "ajon" lähtöpaikkaan.

Mies jatkoi toiseen erään siirtyen koiran perässä Pahka-alhon suuntaan. Sieltä vajaan puolen tunnin haun jälkeen koira sai ylös metsäjäniksen. Ylösottohetkellä koiran etäisyys mieheen oli reilu sata metriä. Pisteet hienosta ylösotosta kuuluvat Katlalle. Jänis pysyi ajossa hyvin pienellä alueella ja teki pahoja harhautuksia koiran selvitettäväksi. Maasto on hyvin tiheä metsäistä ja kivikkoista. Tällä kertaa Katla vaivautui myös selvittämään hukkia, mikä sai minut kauempanakin hurjan iloiseksi. Se kun on ollut melko puutteellista, jonka vuoksi ajojen kestot ovat jääneet lyhyiksi.

Samalla alueella oli toinen koira ajossa (todennäköisesti dreeveri) ja mies epäili, että koirien ajot olisivat menneet osittain ristiin. Jännittävä päivä Katlalla kokonaisuutenakin. Kun vain tietäisi, minkä perässä se kulki ensimmäisessä erässä.

Peurakortti ja tyhjä arpa

Otsikkokin sen jo kertoo. Tänään ei metsästysonni eikä edes ajo-onni ole tullut osaksemme. Molemmat koirat pääsivät metsälle. Aamu oli pimeä, kostea ja lumeton, kuten se tähän aikaan tapaa rannikkoseudulla olla.

Katla vietiin ensin Punnansuon maastoon, jossa mies oli tehnyt havainnon edellisenä päivänä jäniksen pipanoista. Houkuttelevaa. Matkalla maastoon tien yli meni ensin kaksi hirveä ja pari sadan metrin jälkeen kaksi kaurista. Olisi varmaan pitänyt kääntyä siinä vaiheessa pois ja palata kotiin vällyjen väliin. Todettiin vaan maaston riistarikkaus ja parkkasimme auton jäniksen oletetun kotimaaston tuntumaan. Kun Katla laskettiin irti oli vielä lähes pimeää, mutta pian päivä valkeni sen verran. että sen pystyi erottamaan yöstä.

Pipanat löydettiin ja Katla etsi häntä heiluen. Jotain hajuja maastossa selvästi oli, muttei ihan tuoreita, koska herättelyjä ei kuultu. Reilun tunnin haun jälkeen koira loittoni ja ajo lähti vauhdikkaasti liikkeelle ilman ennakkovaroituksia. Päätimme siirtyä lähdön tuntumaan ja samalla tarkistaa jälkiä, jotta pystyttäisiin varmistamaan ajettava riista. Aluksi oletimme ajotyylistä, että kyseessä olisi jänis, mutta tien ylityspaikalta löytyi harottava sorkanjälki mudasta. Sen jälkeen ajon luonnekin muuttui enemmän tyypilliseksi sorkalle, joten muita vahvistuksia ei ollut tarpeen hankkia. Lähdettiin autolla koiran perään.

Onneksi (tällä kertaa) ajo kulki läheisen joen ylitse, johon Katla järkevästi päätti luovuttaa. Vajaa vuosi sitten ylitti kyseisen joen ajossa kaksi kertaa ja silloin joki oli puolittain jäässä. Nyt se oli sulana ja vesi virtasi melko korkealla ja voimakkaasti. Koira palasi omia jälkiään takaisin ja otimme siitä kopin, kun se tuli tielle. Katla laitettiin autoon ja ajopäivä päättyi sen osalta siihen. Mitäs käytti taas peurakortin, vaikka jänikseenkin olisi ollut mahdollisuudet.

Menimme koiran vaihtoon taukopaikalle ja mietimme, mihin maastoon Pihka tänään pääsisi. Lopulta lähdettiin koittamaan rusakkojahtia Piirlaan. Saimme houkuteltua mukaan miehen isän passimieheksi. Sukelsin metsään koiran perässä. Keli oli muuttunut sateiseksi ja aamun kosteus silkaksi märkyydeksi. Pihka työskenteli tyypilliseen tapaansa lähellä, mutta innokkaana. Hyvästä yrityksestä huolimatta jäniksiä ei alueelta löytynyt. Hirvien ja peurojen jätöksiä löysin, mutten yhtään merkkiä jäniksistä. Lopulta oli pakko myöntää, että tyhjä arpa taisi tulla ja lähdimme kuivattelemaan itseämme ja viettämään rauhallista Itsenäisyyspäivän jälkeistä sunnuntaita kotiin.

Basset SM-ajokoe

Osallistuimme viikonloppuna Juupajoella pidettyyn, Suomen Bassetkerho ry:n vuoden yhteen tärkeimpään tapahtumaan, bassetrotujen SM-ajokokeeseen (myös BASA-kilpailuna tunnettu). Katla oli kokeen nuorimpia koiria ja tiesimme jo kokeeseen mennessämme, että olemme todennäköisesti voittajia korkeintaan listan toisesta päästä katsottuna.

©RH Mestari 2014, Åstdalen's Unique

Eli kokemuksia lähdettiin arvokilpailuun metsästämään ja tapaamaan toisia käyttöhenkisiä bassetharrastajia. Vaikka bassetrodut moninaisella kirjollaan yllättävät, on kokeisiin osallistuva aktiivijoukko melko pienilukuinen. Tämän ansiosta myös Katla, jolla ei vielä VOI0 parempaa tulosta DRAJ-kokeesta saatu, saattoi päästä osallistumaan vuoden huipputapahtumaan.

Saavuimme koepaikalle jo lauantai-illalla. Kokeen keskuspaikkana toimi Hyytiälän metsäasema, joka on Helsingin yliopiston Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan yksikkö, joka mahdollistaa tutkimustyön kenttäolosuhteissa. Paikka oli positiivinen yllätys ja meillä kokeeseen osallistuvilla oli ruhtinaallisen paljon tilaan käytössämme.

©RH Hyytiälän metsäasema

Koe aloitettiin jo lauantaina klo 18 jälkeen puhemuotoisilla muodollisuuksilla järjestävien tahojen (Suomen Bassetkerho ja Pirkka-Hämeen Dreeverikerho) sekä kennelpiirin puolesta. Tätä seurasi ylituomari Eeva Hyytiäisen puhuttelu, maastoarvonnat ja koirien sirutarkastukset. Mikrosirut ja tunnistusmerkinnät tarkastettiin asteriskilla merkittyjen maastojen koirilta. Maastot tuomareineen jakautuivat seuraavasti:

• Pärnävuori: grand basset griffon vendéen Mon Dieu Comete (M-13), narttu "Pille"
• Eräpyhä: bretagnenbassetti Vilkunan Anastasia, narttu "Heta"
• *Elamo: bretagnenbassetti Wappu, narttu "Wappu"
• Laippa: bretagnenbassetti Åstdalen's Unique, narttu "Unkka"
• Hirsilä: bretagnenbassetti Meccala Niiskuneiti, narttu "Nuusku"
• *Riihiniitty: bretagnenbassetti Vainukorven Catla, narttu "Katla"
• Viteli: bretagnenbassetti Invincible Du Rallye Terre Courage, uros "Rafa"

Virallisen ohjelman loputtua siirryimme illalliselle ja sen jälkeen viettämään leppoisaa saunailtaa samalla jännityksen tiivistyessä seuraavaa päivää odotellessa.

Päivä alkoi aivan liian varhain herätyksellä aamuviideltä, jolloin ulkoilutin Katlan ja pukeuduin ripeästi aamupalalle. Lämpötila oli hieman pakkasen puolella, mutta maa paljas lumesta. Muuten keli oli tuuleton ja suosi haukun kuuluvuutta. Mies oli ilmoitettu koiranohjaajaksi ja itse olin varalla kokeen yhdeksi tuomariksi. Tällä kertaa en päässyt tuomarin rooliin ja sain lopulta kulkea ylituomarin matkassa eri koemaastoissa. Oli antoisaa nähdä päivän kulku puoliksi ylituomarin saappaisiin asettuen.

©RH Huurteinen heinikko

Katla oli saanut arvonnassa erittäin hyvän maaston. Lisäksi se yllätti meidät sopivan laajalla kylmähaulla ja nopeilla ylösotoillaan. Keli oli vaikea hyvällekin ylösottajalle, joten voidaan olla ylpeitä Katlan tämän kyvyn kehitystasosta. Valitettavasti ajot jäivät ajallisesti tyngiksi siten, etteivät ajominuutit riittäneet kerryttämään ajopisteitä.

Alla Katlan koepöytäkirjasta kopioidut tiedot:

Ominaisuuspisteet:

Haku 4,5/5

Ylösotto 5/5

Ajovarmuus 1,5/5

Haukku (kuuluvuus, sointi) 3,5/5

Haukun luonne ja vaihtelevuus 3/5

Tottelevaisuus/yhteistyö 4/5

Kokonaisvaikutelma 3/5

Ominaisuuspisteet yhteensä: 24,50 pistettä

Ajopisteet:

Ajoaika yhteensä 44 min, joka ei oikeuta ajopisteisiin

TULOS 24,50 pistettä -> VOI0

Koeselostus:

Haku sopivan laajaa. Ylösotot: I herättelemättä, II neljällä haukahduksella. I ajo sujuva, lyhyt. II ajo erittäin katkonainen. Haukku kuuluva, yksiääninen, keskikorkea, ei-kertova. Tottelevainen koira. MI3/2. Jänis nähty kerran.

©RH Koepäivän uuvuttama Katla

Tällä pistemäärällä Katla sai SM-kokeesta viidennen sijan. Yllätykseksemme se palkittiin kokeen parhaana nuorena koirana ja saimme ison kiertopalkintopokaalin mukaamme.

©RH Paras nuori koira -kiertopalkinto 2009-2014

Kokeen tämän vuoden voittajaksi palkittiin Katlan emä Åstdalen's Unique jo toisen kerran (myös Mestari 2011). Alla pistetaulukko:

©RH Pistetaulukko

Lähdimme ajamaan pitkän koepäivän jälkeen noin puoli seitsemältä kotia kohti. Mukaan tarttui paljon uusia kokemuksia, tarinoita ja tuttavuuksia. Jotenkin koin saavani ripauksen jopa Mestari 2014 -koiran omistajien onnen hehkusta. Vieläkin hymyilyttää Unkan menestys.

Kokeneemman koiran keli

Aletaan käydä sitä aikaa, kun kaikki lehdet ovat tippuneet puista, maa on paljas lumesta ja jäniksen asu valkea. Näinä aikoina koiran kyvyt ylösottoon punnitaan todella.

©RH Katlan isä Vaqueyras myös vakaalla ajollaan sai tänään saalista

Katlalla oli tänään kaksi mahdollisuutta jäniksenajoon. Ensimmäisen erän haku oli irtoavaa ja riittävän laajaa. Herättelyäänet kuultiin noin 25 minuutin kuluttua irtilaskusta. Jäljet siis löytyivät, mutta ylösottoon koira ei ensimmäisessä erässä kyennyt. Aikaakin touhuun tuhraantui, mutta isommaksi ongelmaksi muodostui alueelle tullut jämtlanninpystykorva, joka yritti saada Katlasta leikkikaveria. Katla ei ollut tyytyväinen häirikköön, jolle rähähti. Vihelsimme pelin poikki ja otimme molemmat koirat kiinni. Yritin myös soittaa vieraan koiran pannasta löytyneeseen numeroon. Numero oli niin suhruinen, etten saanut yhteyttä koiranomistajaan (meni väärään numeroon). Päätimme vaihtaa aluetta, vaikka harmitti.

Toisen erän alussa Katla löysi melkein heti jäniksen hajua, muttei herätellyt. Reilun tunnin haun jälkeen koira löysi tuoreempaa hajua, jolle herätteli vaisusti. Tähän tänään oli nuoremman koiran osalta tyytyminen, koska ylösottoa ei vaan saatu. Edelleen olen erittäin tyytyväinen, ettei koira myöskään ajanut peuroja, vaikka havaittiin niistä tuoreita merkkejä maastossa.

Tällä kertaa mukana oli myös vanhempi koiramme, jolle ajattelimme alustavasti tarjota rusakkojahdin hurmaa. Pihka on hyvin lähihakuinen, joten maastouduin koiran mukana miehen mennessä otolliseen paikkaan passiin. Kuljin koiran perässä koettaen löytää merkkejä jäniksistä. Äijävuori ei paljastanut kätköjään minulle. Pihkalle se paljasti.

Olin jo liittynyt miehen seuraksi, kun Pihka jatkoi vielä työskentelyä metsän puolella. Sen sitkeys palkittiin ja sai iltapäivän puolella ylös jäniksen ilman ennakoivia herättelyjä. Jänis oli varmasti jättänyt makuunsa ajoissa, koska ajo käynnistyi rähäkkänä, mutta kuitenkin rauhallisena. Ajo kulki Äijävuoren yli ja sieltä kaartaen Pyhälystään. Odotin kamera valmiina uskoen eläimen tulevan takaisin lähtöpaikoille, mutta näin ei käynyt. Ajo meni Pyhälystän kohdalta tielle ja sinne katosivat jäljet. Pihka työskenteli selvittäen tiehukkaa, johon sen kauden ensimmäinen ajo lopulta päättyi.

Jännittävä metsästyspäivä on takana ja täytyy myöntää, että jälkikoiran kokeneella ja pikkutarkalla työskentelytavalla on oikeat hetkensä. Säheltävä nuorikkomme ei tänään loistanut, mutta Pihka näytti meille, miten tämäntyyppisessä kelissä jänis kirjaimellisesti kaivetaan ylös.

Kylmähakua

Torstaina satoi ensilumi märkänä ja hohtavan valkoisena. Vaikka lumen tulon ja metsästyspäivän väliin jäikin yksi päivä, oli todella epätodennäköistä löytää merkkejä jäniksistä. Valitsimme maastoksi Ilveskallion ja odotimme aamukymmeneen ennen koiran irtilaskua, koska yöllä pakkanen oli tehnyt maasta melko rapsakan (loppujen lopuksi maa ei kuitenkaan ollut niin korppu, kuin millaiseksi sen illalla arvioimme).

©RH Katla ihmettelee saukon hajuja

Jälkiä emme löytäneet, mikä ei yllättänyt. Jänikset ovat yleensä todella säikkyjä ensilumen aikaan. Muutamat peuran jäljet nähtiin ja kielsin koiraa, kun se niitä haisteli. Katla teki mielestäni erittäin hyvää kylmähakua, parhaimmillaan 200-300 metrin etäisyyksiin asti. Keskimäärin hakulenkki oli 100 metriä. Koira haki melkein puolitoista tuntia ennen kuin löysi vanhat, ehkä lumisateen aikaiset jäljet (jälkiä ei näkynyt, mutta koiran käytöksestä pääteltiin riistaksi jänis). Työskenteli tiiviisti ilman herättelyä (vanha jälki ei kuumentanut haukkuun asti), muttei erinomaisesta yrityksestä huolimatta saanut sitä ylös. Päätettiin, että keli on niin paha, että autetaan ylösottoa ja kuljettiiin alue metelöiden läpi. Ei auttanut. Liian tiukassa oli. Harmitti koiran puolesta, kun haku oli tosi hyvää ja olisi ansainnut ylösoton ja ajonkin siitä.

Lopulta luovutettiin ja päätettiin siirtyä toiseen erään eri maastoon. Valitettavasti tästä maastosta löytyi riesaksi asti sorkan jälkiä ja hieman kylmäsi löysätä koira sellaiseen maastoon viime viikkojen huonojen peurakokemusten vuoksi.

Katla teki pari laajaa lenkkiä maastoon, muttei niiltä löytynyt tuoreita hajuja. Joimme odotellessamme kahvit auton vieressä. Yhtäkkiä koira palasi kovaa vauhtia auton luokse tohkeissaan ja haukahtikin siinä kerran. Päätimme mennä tarkistamaan, mikä Katlaa oli hämmentänyt maastossa. Kytkin koiran ja menimme paikkaan, josta koira oli palannut auton luokse. Löysimme noin sadan metrin päästä järven rannalta saukon jäljet. Se oli uinut rantaan ja noussut maihin ja sukeltanut muutamien metrien jälkeen takaisin järveen. Katla oli todennäköisesti nähnyt eläimen (tassunjäljet näkyivät muutaman metrin päästä saukon jäljistä). Päästin koiran uudelleen irti ja annoimme sen vielä hakea hetken.

Tänään harjoiteltiin pääasiassa kylmähakua ja luoksetuloa. Kytkin koiran noin kolmen tunnin aikana viisi kertaa. Lisäksi erityistä tyytyväisyyttä ja pientä mielenrauhaa saavutettiin, kun Katla ei lähtenyt peuran tuoreille jäljille, joita maastossa oli runsaasti. On helpottavaa, että peura-ajo-ongelma kehittyy vain silloin, jos koira törmää eläimiin maastossa. Jos se innostuisi jo niiden jäljistä voimakkaasti, tänään oltaisiin saatu kuulla raikuvaa sorkka-ajoa. Onneksi näin ei ollut.

Porkkanaa vai keppiä?

Viimeiset pari viikkoa ovat harmaannuttaneet päämme ajavan koiran omistajina. Ennenaikaiseen vanhenemiseen on syynä Katla-niminen nuori ja hurja bretagnenbassetti, joka on päättänyt vahvasti, että sillä on tulevaisuus suurena peura-ajurina. Me emme tue tätä hanketta (eikä Suomen lain Metsästysasetus 12 §).

Silti aika voimattomina olemme kolmea kiihkeää peura-ajoa todistaneet ja pidätelleet henkeä koiran uhmatessa terveytensä ja henkensä ylittäen ajossa isoja teitä, joilla on runsaasti liikennettä. Ainoa onni on tähän mennessä ollut se, että koira on noin 2-4 kilometrin ajon jälkeen syystä tai toisesta havahtunut ja lähtenyt itsenäisesti palaamaan takaisin luoksemme.

Alla olevat karttalokit ajoista perjantailta ja tältä aamulta kertonevat karua kieltään siitä, mitä Katlan mielestä pitää irtipäästessä tehdä.

Kieltämättä näiden kokemusten jälkeen olo on ollut synkkä. Kasvattajallekin soitin tänään päästäkseni hieman harmistustani purkamaan ja hän osasi hyvin tiivistää tuntemuksemme seuraavaan lauseeseen (ei ehkä sanatarkasti, mutta asiasisältö oli jokseenkin tällainen).

"Tuntuu siltä, että olisi parempi lopettaa kausi tähän ja palata asiaan vuoden päästä." 

En olisi paremmin osannut itse kuvata fiiliksiäni! Puhelu todella auttoi parantamaan oloamme ja uskomaan, ettemme ole yksin tämänkään ongelman edessä. Hammasta purren päätimme siirtyä vielä toiseen maastoon, silläkin uhalla, että koira olisi sieltä taas napannut ajoon uuden peuran.

Aamuinen kuvio koiralla meni siten, että selvästi jäljitti aluksi jänistä (herätteli, yöjäljen selvittely), mutta turhautui lopulta tuloksettomaan hakuun ja vaihtoi riistalajia.

Toisen erän alussa löysi  jäniksen yöjäljet, joilla herätteli. Kokemattomana ei kuitenkaan laajentanut hakua tarpeeksi ja lopulta siirryimme "tukemaan" koiran haun jatkoa paikalle, jolla oli herätellyt. Siitä löysimme tuoreita jätöksiä ja merkkejä jäniksestä. Mies siirtyi takaisin passiin tielle ja itse kuljeskelin koiran perässä. Yleensä emme tätä tee, mutta nyt edellisten peura-ajojen jälkeen haluttiin lisätä mahdollisuutta siihen, että Katla saisi jänisajon.

Yhteistyö (lue: harhailuni alueella) kannatti. Koira lenkitti kauempana, kun itse halkaisin alueen kulkemalla pienen lenkin. Tämä varmasti hermostutti jänistä, joka jäädessään minun ja koiran väliin, päätti lopulta jättää makuunsa. Jänis singahti suoraan päin, kun hartaana tutkin maassa olevia pipanoita. Jänis ohitti minut noin 5-10 metrin etäisyydeltä samalla, kun Katla aloitti etäämmällä ajohaukun. Kiljaisin spontaanisti: "Liikkeellä on!!!" ja lyhyen lenkin jälkeen pamahti. Hävettävän lyhyestä ajosta tuo ammuttiin, mutta tällä kertaa tarkoituksena oli vahvistaa Katlan päähän sitä, mitä riistaa siellä metsässä kannattaa haeskella ja ajaa. En kyllä pidättelisi hengitystä sen suhteen, ettei peura-ajoja enää tule. Mutta kaikkemme olemme tehneet. Keppiä ei ole käytetty, mutta porkkanaa kyllä.

©RH Katlan kolmas metsäjänis

Peurajahtia ja -jäljitystä

Katla on nyt todistetusti päässyt peuranajon makuun. Olemme kyllä aiemminkin epäilleet joitakin sen ajoja, kun ajossa ollut riistaeläin ei ole käyttäytynyt ihan jänikselle tyypillisesti. Aiemmin emme kuitenkaan ole saaneet koiraa verekseltään kiinni asiasta.

Eilen olimme molempien koirien kanssa metsällä. Pihka pääsi heti aamulla ensimmäisenä irti Rihtniemen maastoon, jossa herätteli runsaasti, mutta ylösottoa ei tapahtunut. Koira oli vain reilun tunnin irti, koska Katlalle piti päästä tarjoamaan kaksi ajoerää.

Katla vietiin Tapiontielle. Sielläkään emme ole koskaan aiemmin olleet jänismetsällä. Alun riemukierrosten jälkeen haki melko läheltä pienin lenkein. Kun sitten kyllästyi pitämään seuraa meille, irtosi reilun sadan metrin päähän, josta nappasi mieltei heti ajon liikkeelle. Ajo eteni reipasta nopeutta poispäin, joten haukkua ei kuulunut ensimmäisten satojen metrien jälkeen. Siirryimme passiin ajon lähtöpaikalle. Ajo kuitenkin jäi ajallisesti lyhyeksi (noin 22 minuuttia yhteensä), vaikka koiran etäisyys meihin oli lähes kaksi kilometriä pisimmillään. Epäilimme jo tästä ajosta, ettei kyseessä ollut jänis.

Koira palasi kohti ajon lähtöpaikkaa. Tällä kertaa palasi kuitenkin hyvin epätyypillisesti kulkien (ei vain omia jälkiä seuraten) ja ohitti meidät kutsuja kuulematta. Katla palasi paikalle, josta oli lähtenyt hakuun. Kun tajusi, ettemme olleet siellä, aloitti hirmuisen itku-ulinan. Huusimme koiraa, joka nyt tajusi lähteä tulemaan kohti meitä. Koiran tultua luoksemme palasimme kohti autoa ja poikkeuksellisesti en viitsinyt kytkeä koiraa (olisi pitänyt... näin jälkiviisaana).

Autolle tulessamme koira otti etäisyyttä ja katosi vauhdilla toiselle puolelle tietä. Ajattelimme, että se sai hajun toisesta jäniksestä ja lähti sitä etsimään. Tuskin muutaman minuutin jälkeen alkoi haukku (noin 150 metriä tiestä). Mies siirtyi passiin tielle ja itse jäin autolle. Pihkakin vähän kuumeni autossa, kun kuuli Katlan haukun. Ajo kääntyi kohti tietä ja miestä. Odotin pamausta, mutta kuului vain vihainen Ei-karjahdus. Jotenkin arvasin mitä oli tapahtunut.

Mies oli nähnyt tien varren pusikossa liikettä ja jo kohottanut aseen piipun, mutta jänis olikin jotenkin kummasti muuttunut peuraksi. Kun peura ylitti tien, perässä seurasi ajava bassetti. Mies pääsi peuran ja koiran väliin kieltämään ja kytkemään väärän riistan ajosta Katlan.

Lähdimme laavulle makkaranpaistoon. Tällä kertaa hirviporukat olivat sytyttäneet nuotion valmiiksi, joten saimme nopeasti hoidettua evästauon. Laavun lähellä oli passitus ja kuulimme hirvikoiran haukun.

Toiseksi maastoksi otimme Ilveskallion. Katla päästettiin irti noin 12.15. Jäljet löytyivät melko pian, mutta melko vanhojen jälkien selvittelyyn meni paljon aikaa. Ensimmäiset herättelyt kuulimme klo 13.10 ja ylösotto tapahtui klo 13.40. Nyt ajossa oli yli 80 prosenttisella varmuudella jänis. Ensinnäkin ajo lähti liikkeelle samoilta paikoilta kuin Ekin perämetsän ajo (yöjäljen selvittely alkoi Ilveskallion puolelta, mutta Katla seurasi jälkeä melko kauas). Toiseksi ajossa nähdyistä kuvioista (paluuperät, muut huijausyritykset) riistan voi päätellä olevan jänis.

Katla selvitti kaksi neljästä hukasta esimerkillisesti. Ensimmäinen hukka ei varsinaisesti selvinnyt vaan koira lähti palaamaan ja matkalla törmäsi jäniksen hajuun uudelleen. Kaksi seuraavista selvitti hienosti, kunnes viimeinen hukka lopetti ajon kenraaliin. Ennen kenraalia kyllä työskenteli hienosti ja ehkä jopa hieman turhan laajalla haulla rengastaen. Todennäköisesti jänis jäi piiloon, jonnekin lenkkien sisäpuolelle. Ajoaikaa Katlalle tuli jälkimmäisestä erästä noin 30 minuuttia. Molempien erien ajot (en huomioi tässä todennettua lyhyttä peurajahtia) tuottivat yhteensä noin 50 minuuttia ajoa (mistä emme kuulleet paljonkaan ensimmäisen erän ajon edettyä turhan kauas).

Hieman kehittymistä on tapahtunut. Katlan paheena on todella painostava ajotapa ja lyhytpinnaisuus hukkien selvittelyyn. Lisäksi saimme sen kiinni törkeästä peura-ajosta. On tässä vielä paljon tehtävää.

©RH Katlan lepopäivä

Eilen oli tapahtunut myös peurakolari, jota selvittelemässä oli metsästysyhdistyksen porukkaa. Illalla meille soitettiin, että voisiko Pihkaa vielä koettaa sen jäljelle. Peura oli haavoittunut jalastaan ja se oli nähty liikkuvan pienellä alueella kolaripaikan läheisyydessä. Valitettavasti sitä oli hätyytetty jo liikaa, joten päätimme rauhoittaa tilanteen yöksi ja aamulla viedä Pihkan jälkityöhön.

©RH Pihka lähdössä sateiseen metsään etsimään kolarissa haavoittunutta peuraa

Keli ei valitettavasti suosi mahdollisuutta löytää eläintä. Koko yön satoi rankasti ja lisäksi tuuli on voimistunut. Pakko haavoittunutta peuraa silti oli lähteä auttamaan. Pitää toivoa, että se on haavakuumeessa rauhoittunut lepäämään ja eläin löydetään ja päästään lopettamaan sen kärsimykset. Mies ja Pihka ovat tällä hetkellä maastossa etsimässä haavakkoa. Todennäköisyys ei valitettavasti ole puolellamme, mutta toivoa vielä on.

Edit. 19.10.2014 klo 13.00: Haavoittunut peura löytyi. Pihka on taitava jälkikoira.

Kaksivuotias lohikäärme

• Aamu- ja iltaruuaksi raakaa hirven retalelihaa.
• Aamuinen kävelylenkki.
• Rauhallinen päivä vietettynä torkkuen Pihkan seurassa.
• Eläintarvikeliikkeessä käynti ja sieltä mukaan saadut herkullinen luu ja vinkuva Kong-patukkalelu.
• Leikkihetki emännän kanssa.
• Nukahtaminen takkatulen loimuun ja uneksiminen jänisajoista.
• Juoksulenkki isännän kanssa.
• Saunominen koko perheen kanssa.
• Lupaus metsälle pääsystä viikonloppuna (tätä Katla ei tietenkään vielä ymmärrä).
• Yöunille vetäytyminen omaan paikkaan.

Tästä kaikesta koostui Katlan kaksivuotispäivä. Onnea, pienelle Katlallemme ♥

Vierailla mailla

Eilen vietimme pitkän päivän Katlan kanssa metsällä. Päivän oppitunnin aiheena oli jänismetsästys. Punakynää olisi kyllä opettajan roolissa saanut käyttää, mutta onnistumisiakin koettiin.

Aamu oli syksyisen pimeä, mutta lämpötila vieläkin kymmenen asteen tienoilla. Kun päästimme koiran irti noin puolikahdeksan aikaan, alkoi jo yö antaa periksi aamulle. Katla aloitti haun melko läheltä, muttei kuitenkaan jäänyt jalkoihin ihmettelemään. Viipyi ajallisesti hakulenkeillä noin 5-10 minuuttia, mutta tutkan mukaan ei käynyt yli 150 metrin kuin pari kertaa. Tunnin irtipidon jälkeen siirryimme eteenpäin noin 100 metriä ja kaivoimme kuksat esiin. Se hämmensi koiraa, joka ei paljon liikkunut kahvittelun aikana (ehkä pari pidempää lenkkiä). Jatkoimme taas eteenpäin ja koiran haku piristyi hieman. Ilmeisesti kuitenkaan alueella ei ollut liikkunut jäniksiä, koska lenkit jäivät tuloksettomiksi.

©RH Santtion laavulla

Kahden tunnin haun jälkeen päätimme lähteä siirtymään kohti autoa ja makkaranuotiota. Annoin Katlan kulkea vapaana. Melkein autolle päästessämme koira teki muutaman lenkin etumaastoon ja yhtäkkiä ajo käynnistyi ilman ennakkoherättelyjä. Ajo oli riemukas, mutta erittäin lyhyt kestoltaan. Tuskin kymmenen minuutin ajon jälkeen koira jätti leikin kylmästi kesken ilman selkeää syytä ja palasi ajon lähtöpaikalle. Eleettömästi kytkin koiran (klo 10.30), kun se tuli ottamaan vauhtia meidän luotamme. Mielelläni palkitsisin koiran ajosta ja iloisesta luoksetulosta, mutten osaa olla tyytyväinen näistä karkoitus-ajoista, joita Katla on hyvin paljon meille tänä syksynä tarjonnut. Ehkä näihin auttaa vain aika?

Mielipahaan söimme makkarat nuotiolla ja pohdimme seuraavaa maastoa. Hirvijahti on jo käynnistynyt tälle syksylle ja se hieman rajoittaa maastovalintaa. Päädyimme Lonsin pellon eteläpuoleen. Katla oli ytyisemmän oloinen irti päästessään (klo 11.45). Ehkä pikainen kytkeminen lyhyen ajon jälkeen jätti jotain hampaankoloon. Tai sitten alueella haisi jänis.

©RH Kahvittelu nuotiopaikalla

Ensimmäisiä herättelyjä ei tarvinnut kauaa odotella, mutta jäniksen ylössaamiseksi koira joutui tekemään hurjasti töitä. Aikaa ensimmäisistä herättelyhaukahduksista ajon alkuun (klo 12.55) kului toista tuntia. Koiran ansioksi pitää kyllä sanoa, ettei se haukkunut muutamien alun haukahdusten jälkeen ollenkaan ennen ajon käynnistymistä. Katla haki hurjana ja pyörremyrskyn lailla kävi läpi metsäaluetta. Haussa kulki jopa Lonsin peltojen toiselle puolelle. Katlan työ palkittiin lopulta ajolla, joka valitettavasti eteni suoraan naapuriseuran maille. Jäimme hetkeksi toivomaan, josko ajo palaisi kiertämään Lonsin peltoja kuten yleensä, mutta tämä jänis oli päättänyt häipyä etäämmälle.

Tässä ajossa Katla pysyi tiukemmin jäniksen perässä eikä luovuttanut muutaman minuutin ajon jälkeen. Valitettavasti Katla ei hukkia ratkonut, vaan hurjalla ajonopeudella pysyi niin lähellä jänistä, ettei se kummoisia huijauksia ehtinyt tehdä. Kun sitten se ensimmäinen haastavampi ongelma tuli, koira ensin näytti jäljittävän ääneti tielle asti, josta päätti enempää miettimättä lähteä palaamaan luoksemme (klo 14.25). Ajoa tuli siihen asti noin 30 minuuttia.

Olimme tällä kertaa tyytyväisiä koiran paluuseen, koska ajo oli siirtynyt vieraille maille, mistä koira olisi pitänyt jokatapauksessa pian lähteä kytkemään, vaikka kesken ajon. Katla palasi omia jälkiään seuraten. Olin jo alkanut kaivella hihnaa repusta, kun kuulin koiran haukkumista (klo 13.50). Ensin luulin, että joku toinen koira on tuotu alueelle ajoon, mutta sitten tunnistin koiran haukun. Katlahan se!

Se oli törmännyt palatessaan uudelleen jäniksen jälkiin, joka huijauksen jälkeen oli myös palanut eri reittiä alueelle. Ajo lähti taas naapurin alueelle ja Katla hukkasi jäniksen lähes samaan paikkaan kuin ensimmäisellä kerralla (klo 14.00).

Jälleen palasi omia jälkiään ja noin 20 minuuttia ajon loppumisesta kytkimme koiran. Katlalle tuli päivän aikana matkamittariin huima 30 km lukema. Tutkassa lukema oli 36,5 km, mutta tuosta on vähennettävä autossa kuljettu siirtymä maastojen välillä. Koira oli päivän jälkeen hyvin rauhallinen ja väsynyt. Tänään aamulla se olisi kyllä ollut valmis taas metsälle, mutta muut asiat veivät emännän ja isännän huomion.

Pyhärannan DRAJ-kokeessa

Osallistuimme pitkäjalkaisen Katlan kanssa sen elämän toiseen DRAJ-kokeeseen viime lauantaina. Tällä kertaa koira ilmoitettiin voittajaluokkaan, koska viime kauden lopussa saatu AVO1 tulos oikeutti meidät siirtymään vaativampaan luokkaan.

Aluksi keliolosuhteet vaikuttivat suosivan koetta, mutta aamulla kehittynyt voimakas sumu ja lehtien tippuminen puista tuntuivat haittaavan jänisten ylössaamista. Ensimmäinen hakuerä oli jokaisella koiralla ajoton. Lämpötila oli aamulla noin 10 astetta, mutta valitettavasti iltapäivällä nousi lähes 15 asteeseen. Koe suoritettiin paljaan maan aikana ja tuuli ei (poikkeuksellisesti) haitannut rannikon koetta. Kokeen kaikki neljä koiraa arvosteltiin VOI-luokassa. Koe ilmoitettiin etukäteen Basset Cup-osakilpailuksi, mutta koska Katla oli kokeen ainoa bassetti ei osakilpailusäännöissä vaadittu vähimmäiskoiramäärä toteutunut ja osakilpailu peruttiin. Kokeen ylituomarina oli Pauli Porema.

Itse olin palkintotuomarina Vappu-nimiselle dreeverinartulle ja mies toimi Katlan ohjaajana. Kokeen maastot olivat pääsääntöisesti "omia" kotimaastoja ja saatoin toimia samalla sekä tuomarina että maasto-oppaana. Ainut maasto, missä Katlaa ei ollut koskaan käytetty, arvottiin sattumalta meille. Joten koemaasto oli koiralle täysin vieras. Ei saatu kotikenttäetua :)

©RH Toisen erän ajon loki tutkasta

Ensimmäinen erä jäi Katlallakin tyhjäksi. Ilmeisesti oli ollut ihmeissään tuomariporukan mekastuksesta läheisellä taukopaikalla (etäisyys noin 300 metriä). Harmi, mutta johtui koiran nuoresta iästä ja kokemattomuudesta koetilanteessa. Toisessa erässä oli syntynyt tulosta ja koira oli pienen herättelyn jälkeen saanut ylös jäniksen. Tuomariporukka oli nähnyt metsäjäniksen ajon aikana. Ajominuutteja oli jäänyt tuomareilta kuulematta melkein puolet, jos tutkan lokiin vertaa koepöytäkirjan merkintöjä. Aika paljon tuomarihukkaa oli tullut. Ilmeisesti ajo oli karkonnut niin nopeasti ja kauas, ettei sitä oltu pystytty seuraamaan. Katla on valitettavan nopea ajossa ja se saattoi myös vaikuttaa asiaan. Ylimääräinen hakuerä jäi taas tyhjäksi, joten ajominuutteja jäi saamatta tarpeeksi tulokseen.

Alla Katlan koepöytäkirjasta kopioidut tiedot:

Ominaisuuspisteet:
Haku 2/5
Ylösotto 4/5
Ajovarmuus 2/5
Haukku (kuuluvuus, sointi) 3/5
Haukun luonne ja vaihtelevuus 3/5
Tottelevaisuus/yhteistyö 3/5
Kokonaisvaikutelma 3/5
Ominaisuuspisteet yhteensä: 20.00 pistettä

Ajopisteet:
Ajoaika yhteensä 28 min, joka ei oikeuta ajopisteisiin

TULOS 20.00 pistettä -> VOI0

Koeselostus:
I Erä: Lähihakuinen. Koira hämillään suuresta ryhmästä. II Erä: Ylösotto sopivasti herätellen, ajo loittoni erittäin nopeasti, ajoeläin nähtiin. III Erässä ei ylösottoa. Haukku kuuluva, kaksiääninen. Metsästysinto 3/3

Tällainen tulos tällä kertaa. Lievä pettymys, mutta Katlan taso alkusyksyyn peilaten ei ainakaan oikeuttanut toivomaan ykköstulosta. Ehkä eniten harmittaa nuo tuomarihukasta johtuvat ajominuuttien menettämiset, mutta se mitä näkyy kartalla ei välttämättä kerro maaston tapahtumista paljonkaan. Mieheltä kuulin, että kartalla näkyvä ajoura ei ollut henkilöautolla ajettavassa kunnossa, joten ajon perään ei valitettavasti päästy nopeasti siirtymään. Joskus sitä on vain huonoa tuuria.

Lisäksi hämmästyttää huonot pisteet haukun kuuluvuudesta, koska mielestäni Katlan ääni on hyvin kantava ja sitä myös kehuttiin sanallisessa arvostelussa. Lisäksi tuo kaksiäänisyys on huikea kehu bassetin omistajalle. En ole itse koskaan kaksiäänisyyttä Katlan ajossa kuullut. En myöskään ymmärrä, miksi Katla sai vain 3 pistettä tottelevaisuudesta/yhteistyöstä, jossa miehen mukaan ei ollut mitään moitittavaa. Katla tuli maastossa kutsusta luokse (ei kesken ajon, mutta muuten kyllä) ja muutenkin yhteistyö koiran kanssa oli sujunut hyvin.

No, tämä oli vain tuomareiden näkemys näistä nimenomaisen koepäivän tapahtumista ja koiran suorituksesta. Uskon kaikesta huolimatta, että arvostelu oli oikeudenmukainen. Koepöytäkirja kun valitettavasti ei ole kovin tarkka kuvaus koepäivästä, vaan sitä joutuu aina jonkin verran tulkitsemaan.

Koe tapahtumana oli hyvin järjestetty ja sen "kennelhenkisyyttä" kehuttiin. Keli suosi aamun sumua lukuunottamatta tapahtumaa. Tuuleton (no ei tietenkään tyyni, kun rannikolla oltiin), sateeton ja puolipilvinen sää olisi voinut tuottaa parempiakin tuloksia. Kiitokset Vakka-Suomen Dreeverikerholle ja maastot koekäyttöön luovuttaneille metsästysseuroille. Me palaamme vielä.

Nyt suunnataan katse tuleviin kokeisiin ja metsästyspäiviin.

Ekin perämetsä

©RH Katla tarhassa

Meille ei piisannut kolmen päivän metsästyskuuri Pohjois-Savossa, vaan kotiin tultuamme aloimme heti suunnitella seuraavan päivän jänisjahtia paikalliseen maastoon. Jo pidemmän aikaa on syyhyttänyt "Ekin perämetsä" nimellä tunnettu maasto lähellä Ilveskallion aluetta. Osittain maastot ovat yhtenevät, mutta aluetta lähestytään eri suunnasta. Sinne siis.

Lähtö myöhästyi, kun matkasta väsyneinä emme kyenneet nousemaan ajoissa unten mailta. Lopulta koira oli kuitenkin irti maastossa heti aamukahdeksan jälkeen. Katlan haku oli reipasotteista, vaikka ehkä aavistuksen turhan lähihakuista. Tunnin kylmähaun jälkeen koira selvästi laiskistui hieman ja siirryimme koiran perässä syvemmälle metsään.

Lähes kahden tunnin haun jälkeen Katla löysi yöjäljet, joille antoi muutaman herättelyhaukahduksen. Lopulta selvittely palkittiin ja ajo saatiin liikkeelle. Jänis eteni kohti Ilveskalliota, jonka rinteillä käytiin kääntymässä. Muutaman pienen eksytystempun Katla selvitti ensimmäisen kierroksen aikana. Jänis tuli yömakauksen tuntumaan ja siitä metsäuralle, missä perässä tulleelle Katlalle tuli todella isoja vaikeuksia. Koira ei kuitenkaan helpolla luovuttanut, vaan yritti hienosti selvittää kadonnutta jälkeä. Kuten alla olevasta kuvasta voi päätellä, yritystä ei todellakaan puuttunut!

Kolme kertaa Katla tuli luoksemme ottamaan vauhtia hukan selvittelyyn ja viimeisellä kerralla lähdimme kulkemaan koiran perässä kohti metsäuraa. Matkalla koira törmäsi jäniksen jälkiin ja ajo käynnistyi uudelleen. Meno oli kuitenkin aika katkeilevaa ja muutaman hukan jälkeen koira selvästi luovuttaen palasi luoksemme. Kytkimme koiran, koska lämpötila alkoi olla jo turhan korkea koiran ajoa ajatellen.

Vainukorven kennelin metsästysmailla

Näin siinä kävi, että lähdimme hakemaan uusia metsästyskokemuksia ja tervehtimään Pohjois-Savon "retalekennelin" porukkaa jo toistamiseen. Tällä kertaa reissun pituutta pidennettiin yhdellä päivällä. Käytimme lomastamme kolme päivää metsästykseen ja kaksi matkustukseen.

©RH Bretagnenbassetit

Otimme molemmat koirat mukaan matkaan ja pakkasimme auton ääriään myöten tursuavaksi. Sitten vain koko komeus tien päälle.

Saavuimme Kotikylään vielä valoisaan aikaan, tosin keli oli matkan aikana muuttunut hyvin talviseksi, kun lumikinoksia alkoi kertyä tien varsille, mitä kauemmas rannikolta päästiin. Toimme ensilumen kesärenkaittemme alla. Illalla harrastimme mahdollisimman savuista toimintaa. Ensin söimme savusiikaa (toimme tullessamme), savuperunoita ja savukananmunaa (nämä kaksi olivat itselleni täysin uusia tuttavuuksia). Ruokailun jälkeen savustimme perusteellisesti matkan loskat pois savusaunassa. Eipä yhteinen aika olisi paremmin voinut alkaa.

©RH Maarit ja Katla lumisessa metsässä

Ensimmäinen metsästysaamu valkeni kirpakkana ja valkeana. Tosin lämpötila oli jo nousemaan päin, koska päätimme siirtää metsään lähtöä korppulumen pelossa myöhäisemmäksi. Jakaannuimme tutusti kahteen eri porukkaan, miehet ja Coitos sekä naiset ja Katla. Ensilumi ei helpottanut koirien työtä, vaikka Katla ainakin nautti lumesta kuin varsa kevätlaitumelle pääsystä. Ensimmäinen päivä jäi molemmilta koirilta ajottomaksi. Makkaranuotion jälkeen jatkoimme muuten samoilla porukoilla, mutta Katla käytiin vaihtamassa Pihkaan. Meidän vanhempikaan koira ei valitettavasti maastosta yhtään jänistä liikkeelle saanut.

©RH Coitos, Unkka ja Valle

Toisena päivänä mentiin Sarvimäkeen kolmen koiran kanssa. Katla tuli minun ja Maaritin mukaan ja miehet ottivat Katlan emän Unkan ja isän Vallen maastoon. Tänään keli oli lämpimämpi ja päivän mittaan valkoinen maa muuttui lähes paljaaksi lumesta. Katla löysi jäniksen yöjäljet ja antoi niille kiihkeästi herättelyhaukkua. Jänikset olivat kuitenkin viisaasti poteroissaan, eivätkä luovuttaneet asemapaikkojaan. Katla sai pauhata ihan yksikseen.

Unkka ja Valle saivat liikkeelle (Unkka sai ja Valle meni ryöstämään ajon) muailman pienimmän jäniksen poikasen, joka jäi ajossakin hyvin pienelle alueelle. Miehet näkivät minikokoisen jäniksen ajossa peräti neljä kertaa, koska se kulki ajossa jokaisella kierroksella samasta kohtaa. Lopulta peli vihellettiin poikki ja miehet ottivat koirat kiinni ja veivät etsimään isompikokoisia jäniksiä. Unkka sai vielä hienon ajon toisesta erästä makkaranpaiston aikana.

©RH Maarit pitelee kaksosia lenkillä

Perjantaina, kolmantena metsäpäivänä oli vuorossa jälleen nuorimmaiset koirat Katla ja Coitos. Tällä kertaa Coitos tuli naisten porukkaan ja Katla meni miesten mukana. Coitos herätteli useaan otteeseen, muttei valitettavasti saanut ajoa liikkeelle. Katlan ryhmällä oli parempi onni. Katla herätti jälleen runsaasti (ja pitkään) yöjäljen löydyttyä. Ajo käynnistyi kunnolla vasta yli tunnin herättelyjen jälkeen. Ensimmäisen kierrroksen Katla selvitti kunnialla, mutta ajon tullessa takaisin makauksen tuntumaan, koiralle tuli paha hukka, jota yritti selvittää. Yritys ei tuottanut tulosta ja lopulta miehet palauttivat koiran hukalle, jolta se oli lähtenyt selvittelyn jälkeen pois. Nyt haju löytyi uudelleen, mutta jänikselle oli tullut niin pitkä etumatka, että ajo eteni todella takkuisesti päättyen lopulta hukkaan. Miehet kytkivät koiran ja ensimmäinen erä päättyi. Toinen erä jäi tyhjäksi, vaikka jäniksen hajua sielläkin oli Katlan herättelystä päätellen.

Jänikset olivat todella tiukassa ensilumen satamisen jäljiltä. Nuorille koirille oli todella haastavaa saada ylös jäniksiä, vaikka niiden yöjälkiä löydettiinkin. Hyvää harjoitusta hakuun Katla ainakin sai kolmen päivän aikana, jotka suureksi osaksi vietettiin metsässä.

Meillä ihmisillä oli todella mukavaa yhdessä. Tiiviin metsästysloman jälkeen olo oli hivenen pöllämystynyt palatessa takaisin kotiin arjen ja työasioiden pariin. Ajatuksissa siintää jo seuraava harrastustapaaminen ja ehkä vuoden päästä toistuva metsästysloma.

Kettuja ja karkkipapereita

Ei olla siirrytty kettujahtiin, vaikka otsikosta voisi niin päätellä. Viime päivinä vaan olen saanut riistahavainnot kahdesta eri ketusta, jotka ovat molemmat olleet yhtä mieleenpainuvia hetkiä.

Ensimmäinen kettuhavainnoistani tapahtui viikko sitten sunnuntaina, kun olimme palaamassa kotiin ilta-ajolta (ajoahan Katla ei saanut, vaikka hienosti Ilveskallion maastoa haravoikin). Kettu ylitti tien automme edestä niin nopeasti, että hyvä kun osasin tunnistaa lajin. En ole koskaan nähnyt minkään eläimen liikkuvan niin nopeasti. Jotten tee itseäni tarpeettoman tyhmäksi, niin tiedän kyllä, että kettu on nopea eläin, mutten aiemmin vaan ole tajunnut kuinka nopea! Yleensä kettuhavaintoni ovat olleet sellaisia, että eläin on seissyt etäämmällä pellolla ja jolkotellut pikkuhiljaa pois päin. Nyt tosiaan istuin autossa (metsätiellä ja auton nopeus alle 30 km/h), kun kettu kiisi, sujahti, liukui, lensi, välähti, vilahti... ööh en pysty kuvailemaan edes sitä nopeutta niin, että tekisin oikeutta sille. Tien ylittämisen jälkeen eläin pysähtyi pellolle, mistä vasta sain vahvistuksen eläimen lajista. Kyseessä hienossa turkissa oleva aikuinen kettu. Kaunis eläin.

Toinen havaintoni on eiliseltä aamulta. Olimme matkalla Kapteenin huvilan maastolle, kun satuin katsomaan oikeaan suuntaan. Noin 100 metrin etäisyydellä tiestä oli pieni kumpare mäenrinteessä ja sen takaa kurkisti uninen ketunpää. Ajoimme hitaasti sen ohitse ja ketun katse seurasi etääntymistämme. Etäisyys oli liian suuri, jotta voisi olla varma, mutta se näytti melko nuorelta ja pienemmältä kuin sunnuntaina näkemäni eläin. Olen tietysti lapsellisen innoissani näistä havainnoistani. Aivan kuin koiranpenikka, joka on ajanut ensimmäisen lyhyen jänisajonsa.

©RH "Kettukarkki" -papereista tehty pussukka

Ketut ovat lumoavia eläimiä, joihin liittyy paljon erilaisia tarinoita ja uskomuksia. Repo oli ennen vanhaan ketun kutsumanimi. Termi "kettu" tarkoitti alun perin pelkkää nahkaa, jonka hankkimiseksi repoa pyydettiin. Legenda kertoo myös, että revontulet syntyvät, kun kettu huiskii lumihankia hännällään. Kettua kuvataan monissa kansantarinoissa ovelaksi ja viekkaaksi eläimeksi – vähän kuin vastakohtana jänikselle.

Jänisajot eivät oikein sujuneet. Katla kyllä löysi tuoreet jäniksen jäljet ja pitkän herättelyn jälkeen sai pupun liikkeelle, mutta tuskin 15 minuutin ajon jälkeen hukkasi jäniksen tielle ja palasi takaisin tutkimaan yöjälkeä. Lopulta kytkimme koiran, kun ei ollut mitään järkeä viedä sitä kaukana olleelle hukkapaikallekaan. Tällä kertaa ajo päättyi kenraalihukkaan ja toivottavasti Katlan päässä alkaisi nämä hukat "nakottamaan", kun nämä tämän syksyiset ajot ovat päättyneet pääsääntöisesti aivan liian köykäisesti.

Kävimme vielä nopeasti myös Punnansuon reunalla, mutta sieltä ei jänistä löytynyt. Koiran haku oli jotenkin jähmeää ja lämpötilan noustua päätimme lopettaa jahtipäivän siihen.

Bassetti – ajava koira

Ajavalta koiralta odotetaan useita ominaisuuksia.

Koiran on oltava riittävän itsenäinen ja rohkea irrotaakseen isännästään/emännästään, jotta kylmähaku (kun maastossa ei ole tuoretta riistanhajua) olisi riittävän laajaa. Erinomaisen yksilön tulisi hakea lenkittämällä ja pitää riittävän usein yhteyttä metsästäjään (käy näyttäytymässä silloin tällöin, jollei yöjälkeä ole löytynyt). Yöjäljen löydyttyä hyvä koira työskentelee sinnikkäästi, mutta puurtamatta löytääkseen piilossa olevan riistan. Yöjäljellä koira saisi antaa muutaman herättelyhaukahduksen, muttei kuitenkaan haukkua liikaa, ettei vaikuta löysyydessään epärehelliseltä. Ajossa koiran äänen tulee olla kertova ja mielellään moniääninenkin. Hukkatyöskentelyn tulee olla ripeää ja koiran tulee pyrkiä innokkaasti selvittämään riistan tekemät eksyttämistemput. Ajopäivän lopuksi koiran tulee tulla tottelevaisesti luokse, vaikka kesken kiihkeimmän ajon.

©RH Pihka metsällä

Tässä ihan hengästyy, kun miettii koiraan kohdistuvia odotuksia. Ja edellä mainitut ovat vain yleisimpiä odotuksia. En mene tässä ollenkaan siihen millainen hakuetäisyys olisi erinomainen tai miten erotetaan kaksi- tai kolmiääninen haukku. Monesti näissä puhutaan jo mielipide-eroistakin. Aika usein odotuksilla on sitä paitsi tapana kasvaa sitä mukaa, kun koira täyttää aiemmat.

Harvemmin bassetti täyttää näitä odotuksia ainakaan täysin. Monet niistä ovat yleisiä ajokoiralta odotettavia ominaisuuksia. Tosiasiassa on vähintäänkin huomioitava bassetin rotutyypilliset piirteet.

Basset-rotuiselle ajurille on tyypillistä:

• Hakuetäisyys noin 100-300 metriä, kokeneemmalla koiralla ehkä hieman laajempi.
• 1-3 lenkkiä eri suuntiin, jonka jälkeen koira odottaa ohjaajan siirtyvän kanssaan eteenpäin, jollei lenkeiltä ole löytynyt mitään viitteitä riistasta. Tyypillistä ovat myös hakupistot, jolloin koira palaa omia jälkiään takaisin, eikä lenkitä.
• Runsaskin herättely yöjäljellä on normaalia (etenkin vanhemmalla koiralla). Jotain rotua tuntemattomalle herättely voi jo kuulostaa ajolta, mutta ajon kunnolla käynnistyessä eron huomaa.
• Työskentely yöjäljellä on hidasta (tuntuu monesti jopa tehottomalta) ja todella jälkitarkkaa, mutta tietyissä keliolosuhteissa tällainen työskentely voi tuottaa paremman lopputuloksen, kuin hosuva eteneminen. 
• Ajossa bassetti hyödyntää ilmavainua ja etenee ketterästi vaikeissakin maastoissa.
• Ajotapa on hidas (vrt. esim. suomenajokoira) matalaraajaisuuden vuoksi, mistä on etua rikkonaisilla ja pienillä alueilla metsästäessä. Ajo pysyy yleensä hyvin pienellä alueella.
• Hukalla työskentely on hiljaista, joitakin haukahduksia/ulvaisuja lukuunottamatta.
• Selviämättömältä hukalta koira voi palata pitkänkin matkaa takaisin ajon lähtöpaikkaan omia jälkiään.
• Bassetin ajoääni on persoonallinen, tummasävyinen ja tiheydeltään harvempi kuin dreeverin. Parhaimmillaankin lähempänä yksi- tai kaksiäänisyyttä. Haukku on yleensä hyvin kuuluva.
• Bassetit ovat pääsääntöisesti hyvin tottelevaisia, mutta voivat yllättää omapäisyydellään.

©RH Tämä t-paidan teksti kuvaa hyvin myös bassettia

Nämä ovat lähinnä omia ajatuksia ja kuultuja mielipiteitä, joita olen "ominut". Lisäksi lähteenä on käytetty käyttöbassettien kotisivuja. Tietysti yksilökohtaisia eroja on paljon, mutta karkeat suuntaviivat voisi näin nähdä. Kokeissa on hieman harmittanut dreeverilähtöinen arvostelu, jolloin bassettia arvioidaan kuten dreeveriä ja siten vääränväriset lasit silmillä. Tämä on ymmärrettävää, koska dreevereitä on yhtä bassettia kohti lukuisia ja DRAJ-säännöt ovat nimensämukaisesti tarkoitettu ensisijaisesti dreevereille. Kokeessa tuomariksi tulee usein henkeen ja vereen vannova dreeveri-harrastaja, jolla ei ole mitään (tai on hyvin vähän) kokemuksia basset-rodusta. Vaikka pisteytystä on kevennetty, säännöt eivät silti huomioi bassettien rotutyypillisiä piirteitä ihanteellisesti.

Pääsääntöisesti DRAJ-säännöt palvelevat erittäin hyvin myös bassetteja ja tätä tekstiäni ei kannata lukea minään nilityksenä, koska se ei ole tarkoitukseni. Itse olen yleensä ensimmäisenä vaatimassa lähes yliluonnollista suoritusta omalta koiraltani. DRAJ-säännöissähän lukee seuraavaa (luku 5, kohta 1.3): "Palkintotuomari pyrkiköön kaikissa tilanteissa tekemään oikeutta koiralle siinä määrin kuin se sääntöjen mukaan on mahdollista". Mielestäni tuolla lauseella annetaan palkintotuomarille mahdollisuus arvostella koiran suoritus yksilönä ja painottaen koiran parhaita ominaisuuksia.

Mielestäni tuo kohta on melkeinpä tärkein palkintotuomarin toimintaa ja tehtäviä koskeva ohje. Se tiivistää hyvin sen, miten tuomarin odotetaan koiraa arvostelevan. Itse olen koettanut laajentaa tuon "tehdä oikeutta koiralle" kohdan myös siihen miten omaa koiraani metsällä arvostelen. Tarkoitus on kuitenkin nauttia metsästyksestä yhdessä koiran kanssa eikä täyttää omistajan hurjia toiveita ja odotuksia.

Lauantaina Katla tarjosi meille hienon riistahavainnon, kun se otti ylös metsäsjäniksen noin 100 metrin etäisyydeltä meistä. Pienikokoinen viime kesän poikanen ohitti meidät heti ajon alussa noin 10 metrin etäisyydeltä. Valitettavasti ajo loppui kuin seinään 20 minuutin kuluttua. Seinän nimi oli hirvi makuulla jäniksen pakoreitillä ja koira päätti palata ajon alkuun. Veimme koiran hukatulle jäljelle, josta yritti löytää uudelleen jäljet onnistumatta siinä. Sunnuntai-illalla otimme uusintaottelun samassa maastossa, mutta hyvästä hausta huolimatta Katla ei löytänyt jänistä.